Hopeahiutaleita

Projektina sello - lestiä puuhaamassa

2011-11-28T09:56:00.002+02:00

Perjantai-iltana soitin antaumuksella levysirkkeliä ja (huonoa) vannesahaa. Ajattelin käydä sahauttamassa lestin osat puusepällä joulukuun aikana ja koota lestin omin päin ennen kuin kansalaisopiston kurssi jatkuu. Lestiin hankkimani vaneri on sen verran jytkyä tavaraa että en viitsisi Lapuan ala-asteen huonolla vannesahalla sitä ruveta työstämään.

Kyllä tässä alkaa jo vähäsen olla sitä tekemisen makua...

Talviset korvakorut

2011-11-25T11:23:00.004+02:00

Sinisestä kristallista tulee mieleen pienet jäähileet.

Kirje joulupukille

2011-11-23T15:28:00.008+02:00

"Rakas Joulupukki. Tänä vuonna toivon lahjaksi omaa ponia, joulu-Barbieta ja haukkuvaa pehmokoiraa."

Lapsena kaikki oli helpompaa. Kun isi tai äiti kysyivät kaksikymmentäkolme vuotta sitten mitä toivon Joulupukilta lahjaksi, minulla oli valmis lista joululahjatoiveista mielessäni. Lista oli toki pitkähkö, mutta toisaalta kaikki listatut joululahjatoiveet olivat kuitenkin kohtuudella toteutettavissa: Joulupukin virkaa toimittavat vanhemmat olisivat teoriassa voineet hankkia jopa sen toivomani ponin, jos olisivat nähneet tämän toiveen toteuttamisen tarpeelliseksi.

Lahjatoiveiden kompleksisuus korreli suoraan toivojan ikään. Lapsien joululahjatoiveet ovat ihanan yksinkertaisia - ja kirjettä lukeva Joulupukki kiittää. Teini-iässä jouluinen toivelista lyhenee samassa suhteessa kuin lahjatoiveiden yhteenlaskettu arvo kasvaa: Varhaisnuori toivoo "Joulupukilta" uutta älypuhelinta tai pelikonsolia. "Joulupukki" kiristelee hampaitaan, mutta (taloudellisen tilanteen sen salliessa) käärii pakettiin uuden Playstationin, iPhonen tai vastaavan. Juuri ajokortin saanut toivoo lahjaksi tukun rahaa koska säästää omaa autoa varten, eikä muuten vahingossakaan käytä enää sana Joulupukki. Vanhemmat rypistelevät otsaansa, mutta siirtävät lopulta mukavan summan rahaa lahjansaajan tilille, eikä aattona kukaan pillahda itkuun vaikkei joulukuusen alta löydykään uutta Audia vaan Seppälän pyjamasetti.

Ennen pitkää saavutetaan kuitenkin tilanne, jossa joululahjatoiveet alkavat hipoa mahdottomuuden rajaa. Ennen kun joululahjatoivelistalla lukee että "pysäyttävän komea miljonääripuoliso" tai "kuusisataaneliöinen kartano" ja listanlaatija on henkisesti valmistautunut itkemään, raivoamaan ja huutamaan mikäli kuusen alta ei löydy rahasalkun päällä istuvaa adonista tai avainnippua osoitetietojen kera, on tervejärkinen aikuinen ymmärtänyt, että joululahjat ovat itseasiassa vain pieni ja aika merkityksetön osa joulua, ja että vaikka periaatteessa kaikki onkin mahdollista, niin ei kuitenkaan se, että Korvatunturilla asuu joku punakolttuinen vanha ukko joka kykenee täyttämään villeimmätkin toiveemme. Näiden oivallusten seurauksena ihminen yksinkertaistaa jouluahjatoivelistaansa tai luopuu siitä kokonaan, toisinsanoen joululahjatoivomuksia udeltaessa vastaa että "älä ainakaan mitään isoa osta" tai "mulla on jo kaikkea".

Tämän tyyppiset vastaukset ovat eräänlaista koodikieltä, jota ymmärtävä oivaltaa heti, että kyseessä on itseasiassa vain toisen osapuolen epätoivoinen yritys olla paljastamatta utopistisia lahjatoiveitaan. Jos joku vastaa joululahjatoiveuteluihin että "älä ainakaan mitään isoa osta" tai että "mulla on jo kaikkea", hän tarkoittaa todellisuudessa sitä, ettei sinulla itseasiassa ole taloudellisia tai taidollisia edellytyksiä hankkia hänelle mitään sellaista, mitä hän oikeasti haluaa. Ei kannata kuitenkaan ottaa tätä henkilökohtaisesti: Kukaan ei odota sinun pystyvän toteuttamaan sellaisia toiveita, jotka saavat Joulupukinkin kohottelemaan harmaita kulmakarvojaan äimistyneenä. Oma poni, joulu-Barbie ja paristoilla toimiva pehmokoira ovat nimittäin "pikku juttuja" verrattuna siihen, mitä toivon nykyään.

Rakas Joulupukki

En ole kirjoittanut sinulle moneen vuoteen, mutta nyt kirjoitan taas. Toivottavasti ehdit lukea kirjeeni kaiken jouluisen kiireen keskellä. Olen ollut hyvin kiltti koko vuoden (no okei, kerran olin vähän tuhma, mutta se ei ollut minun vaan alkoholin vika, ja muuten olen ollut tosi, tosi kiltti tyttö).

Toivoisin lahjaksi komeaa miljonääriä, jolla on mustat hiukset ja siniset silmät. Lupaan pitää miljonääristä hyvää huolta, ruokkia sitä säännöllisesti ja ratsastaa sillä ahkerasti, vaikka äiti ei uskokaan, että osaan pitää huolta omasta miljonääristä. Äiti pelkää, että kyllästyn siihen muutaman vuoden päästä, mutta minä tiedän, että en ikinä kyllästyisi omaan miljonääriin. Rakastaisin omaa miljonääriä niin paljon!

Toivoisin lahjaksi myös ranskalaista viinitilaa. Leikkisin sillä joka päivä kavereiden kanssa. Voisin lainata sitä välillä myös ystävilleni, jos nekin haluaisivat leikkiä sillä, koska niillä ei ole varaa ostaa ranskalaista viinitilaa. Minulla on jo vuokra-kaksio, mutta ranskalainen viinitila olisi hienompi. Ranskalainen viinitila olisi ihana joululahja, koska kenelläkään muulla ystäväpiirissäni ei ole sellaista.

Lisäksi toivon joululahjaksi uutta Mersua (BMW ja Audikin käyvät jos Mersuja ei enää saa) turboahdetulla V12-moottorilla. Uusi Mersu olisi hieno, koska vanha Toyota alkaa olla jo aika kulunut, ja se on revennytkin yhdestä kohdasta. Pikkuveli leikki minun vanhalla Toyotallani niin että siitä puhkesi rengas, ja isä sanoi ettei sitä kannata enää korjata, vaan on viisaampaa ostaa uusi Mersu. Minä haluaisin oikeasti Bugatti Veyronin, mutta uusi Mersukin käy, jos saan lahjaksi oman miljonäärin. Silloin en tarvitsisi Bugatti Veyronia, sillä minulle riittäisi kun saisin hoitaa omaa miljonääriä joka päivä.

En ole moneen vuoteen toivonut sinulta mitään, rakas Joulupukki, joten toivon, että tänä vuonna toteutat kaikki toiveeni. Jätän sinulle maitoa ja pipareita olohuoneen pöydälle kun tulet käymään. Minulla on pieniä koiria, jotka voivat haukkua sinulle, mutta jos annat niille palan piparia niin ne eivät pure sinua.

Kiitos ja hyvää joulua!

T: Anna

PS. Unohdin kertoa, ettei asunnossani ole savupiippua, mutta voit käyttää tuuletushormia savupiipun sijaan.

Hyvät ystävät. Ennen kuin lähdette ostamaan minulle omaa miljonääriä, ranskalaista viinitilaa tai uutta Mercedestä, pitäkää mielessänne, että minä kuulun jo siihen joukkoon, joka ymmärtää, että joulussa on kyse muustakin kuin lahjoista. Tosin, jos joku teistä nyt välttämättä haluaa antaa minulle lahjaksi oman miljonäärin, viinitilan Ranskassa tai Mersun, niin lupaan, etten kieltäydy lahjasta.

Projektina sello - piirrustukset

2011-11-21T10:22:00.004+02:00

Jotta saisitte jonkinlaisen käsityksen siitä, kuinka kauan tämä projekti saattaa kestää, kerrottakoon, että pelkästään piirrustusten tulkitsemiseen ja tarvittavien merkintöjen tekemiseen meni yksi kokonainen perjantai-ilta. Piirrustukset olivat reilusti epäsymmetriset soittimen alaosan suhteen, joten allekirjoittaneen piti ratkaista, haluaako kopioda epäsymmetrisyyden lestiinsä vai ei. Päädyin korjaamaan epäsymmetrisyyden niin, että alaposkista tulee aavistuksen leveämmät kuin alkuperäisen soittimen alaposkista. Toivottavasti tämä puolen sentin ero ei ole ratkaiseva...

(Pahoittelen kuvan huonoa laatua. Joudun turvautumaan kännykkäni kameraan siihen asti että saan ostettua uuden muistikortin koiran ruuansulatuskanavaan kadonneen tilalle. Unna on aivan ihana!)

Mustavalkoista taikaa

2011-11-18T09:59:00.004+02:00

Kauniit astiat ovat arjen luksusta. Kahvi maistuu hieman paremmalta kun sitä juo Pentikin Vanilja -sarjan mukista ja kaurapuuro näyttää nätimmältä Iittalan sievästä lasikulhosta tarjoiltuna.

Olen kerännyt lähes täyden kahdeksan hengen Pentik Vanilja -sarjan astiaston kaappiini vuosien varrella. Aikaisemmin se oli juhla-astiastoni, mutta nykyään astiat ovat jokapäiväisessä käytössä, enkä enää katsele niitä samalla tavalla ihaillen kuin ennen. Markkinoille on tullut uusia, paljon kauniimpiakin astiasarjoja, joista Pentikin Saga -sarja ja Iittalan mustavalkoinen Taika -sarja ovat kiinnittäneet huomioni. Erityisesti jälkimmäisenä mainittua sarjaa olen himoinnut pitkään - ja nyt olen vihdoin päättänyt täyttää astiakaappiani mustalla ja valkoisella lähestyvän joulun (ja K-marketin keräilykampanjan) kunniaksi. Mikäpä sen hauksempaa kun tuijotella tuota pöllöä silmästä silmään aamupalan ääressä.

Projektina sello - Goffriller vs. Stradivari

2011-11-17T07:58:00.000+02:00

De Munck Stradivarius -sellon piirustukset saapuivat alkuviikosta ja olen tutkinut niitä hullun kiilto silmissäni pari iltaa. Samassa lähetyksessä tuli myös Schneider Goffriller -sellon kuvat, mutta yksi vilkaisu niihin riitti kertomaan, ettei Matteo Goffriller yllä Antonio Stradivardin tasolle soittimen esteettisyyttä arvioitaessa. Toki Schneider on samalla tavalla ainutlaatuinen instrumentti kuin de Munck, mutta minun silmissäni se kuitenkin häviää cremonalaiselle paitsi esteettisyydessään myös äänessään: Schneiderin ääni on suuri ja voimakas, jopa hieman terävä - eli jotakuinkin täydellinen, JOS aikomukseni olisi soittaa selloa sinfoniaorkesterissa tai jos haluaisin toistaa sellollani Metallicaa Apocalyptican tyyliin. Tällaisissa tapauksissa en edes harkitsisi kopioivani melankolista, pehmeä-äänistä de Munckia, vaan lähtisin epäilemättä rakentamaan selloa Goffrillerin mallin mukaan.

Minä en kuitenkaan aio soittaa sen enempää sinfoniaorkesterissa kuin Apocalypticassakaan, ja sitäpaitsi, Schneider on aivan liian mahtipontinen soitin minun makuuni. Se on kuin lihaksillaan pullisteleva kilpahevonen lähtöviivalla, kun taas de Munck on kuin Milon Venus, aistillisempi, rauhallisempi ja ylväämpi. Täytyy tietenkin muistaa, että soittimet peilaavat aina soittajiensa tunteita, ja jotenkin minusta tuntuu että Zuill Bailey, jonka käsissä Schneider Goffriller tällä hetkellä soi, on soittimensa tavoin itsekin kuin korskuva, komea kilpahevonen. Enkä sano tätä missään nimessä pahalla - päinvastoin. Vai vertaisitteko itse tätä miestä ennemmin Louvrén hämärässä seisovaan kylmään marmoripatsaaseen?

Kuva: Liza-Marie Mazzucco. Alkuperäinen kuva osoitteessa http://www.colbertartists.com/ArtistBio.asp?ID=zuill-bailey&DT=Pho

No niin. Tähän väliin on pakko todeta, että Steven Isserlis, jonka esittelin de Munckin kanssa aikaisemmassa soitinrakentamista käsittelevässä postauksessani, muistuttaa Milon Venusta vielä vähemmän kuin Zuill Bailey, mutta ulkonäkö on toissijainen seikka kun puhutaan soittajan kyvystä tuottaa musiikkia kuulijoilleen. Isserliksen soittotyylissä ja tulkinnassa on jotain harvinaisen ylvästä ja herkkää, ja de Munck toistaa nuo tunnevivahteet täydellisesti. Ja niin komea kuin Zuill Bailey onkin selloineen, minä edelleen kuuntelen illan hämärässä mieluummin pikkuista Stradivariusta ja Isserliksen tulkintaa Lintujen laulusta.

Sitäpaitsi siihen on varmasti jokin erittäin hyvä syy miksi Feuermann ja Isserlis molemmat laittoivat Montagnanat ja Goffrillerit syrjään tämän kyseisen Stradivariuksen vuoksi. Steven Isserlis itse kuvailee selloa näin:

"My dream cello, that has everything that a cellist looks for in an instrument."

Alkuperäinen kuva osoitteessa http://www.hkpo.com/eng/press/press_releases/2010/20100602.jsp

BTW. Tilasin itselleni Thomannin halpaakin halvemman ja turhaakin turhemman valkoisen sellon "harjoituskappaleeksi". Halvalla sellolla voin harjoitella esimerkiksi sellon soittokuntoon viilaamista ja testata mm. kielten vaikutusta sointiin. Maksettuani liki kuusisataa euroa sellon rakentamiseen tarvittavista materiaaleista totesin, että on viisaampaa ostaa koekappaleeksi parin sadan euron lelusello kuin tehdä typeriä virheitä oikeasti arvokkaan puun kanssa. Minulla ei ole minkäänlaisia odotuksia halvan sellon suhteen, mutta mikäli saan viilattua sen jonkinlaiseen soittokuntoon, olen tyytyväinen - ja tartun entistä rohkeammin tähän projektiin, johon olen kovaa vauhtia sukeltamassa pää edellä...

Chorizo-vodkapasta á la Sara

2011-11-04T10:04:00.000+02:00

Chorizo-vodkapasta - 2-4 annosta
(Ohje Sara La Fountainin kirjasta Passion for Food)

2 rkl oliiviöljyä
2 valkosipulinkynttä raastettuna
3/4 dl vodkaa
2 rkl tomaattipyreetä
3,5 dl kermaa
250 g pastaa, keitettynä al dente
70 g chorizomakkaraa, suikaloituna
1 rkl kapriksia
3 rkl mustia oliiveja
1 rasia kirsikkatomaatteja
suolaa
pippuria
sokeria
2 rkl basilikaa, silputtuna
parmesania

Lämmitä pannulla tilkka öljyä ja lisää raastettu valkosipuli. Lisää vodka, tomaattipyree ja kerma. Anna kiehua noin kymmenen minuuttia niin, että alkoholi haihtuu. Lisää keitetty pasta, chorizomakkara, kaprikset ja mustat oliivit. Lisää lopuksi vielä kirsikkatomaatit ja anna niiden pehmetä hieman, noin 1-2 minuuttia. Mausta. Koristele annos basilikalla ja parmesanilla.

Muutama ripsiväri testissä

2011-11-03T17:12:00.004+02:00

Sitä täydellistä ripsiväriä etsiessä.

Oikeastaan, olen jo löytänyt sen täydellisen ripsivärin. Valitettavasti sitä ei vaan enää saa mistään. Jossakin aikaisemmassa postauksessa varmasti mainitsinkin MaxFactorin Lashfinity -merkkisen ripsivärin, joka oli aikoinaan minun Holy Grail -tuotteeni. Se kesti kaiken tahraamatta ja varisematta - kyyneleet häissäni, kuutamouinnit ja juhannusaaton päiväunet - ja sitäpaitsi se levisi paakkuuntumatta ja tasaisesti ripsiin, vaikka laitoin sitä useimmiten monta monituista kerrosta.

Kyseisen ripsivärin poistuttua markkinoilta olen käynyt läpi kymmeniä eri "halpamerkkejä" ja aika reilun kasan kalliimpiakin. MaxFactor vetää halvemmissa ripsiväreissä edelleen pisimmän korren, mutta lompakkoa raskaammin verottavista ripsiväreistä löytyy sillekin muutama varteenotettava kilpailija. Poimin meikkipakistani neljä ripsiväriä ja vertasin niitä toisiinsa. Testiin pääsivät uusi Lancômen Hypnôse Doll Eyes, Kanebon Sensai 38C, MaxFactorin False Lash Effect Fusion ja Clarinsin Wonder Perfect (joka kyllä pitäisi nimetä uudestaan, sen verran epätäydellistä se on).

Olin yllättynyt, että suurimmat ja merkittävimmät erot ovat itseasiassa ripsivärien harjoissa, eikä niinkään itse ripsivärissä.

Kanebon tuuheuttava Sensai 38C on oikeastaan aika hyvä ripsiväri - ei täydellinen, mutta aika hyvä. Se ei varise päivän aikana, ei tahriinnu ja levittyykin suhteellisen kivasti, jos laittaa vain yhden kerroksen ripsiväriä. Väri on kuitenkin liian paksua useampaan kertaan laitettavaksi - toista kerrosta levittäessä väri alkoi paakkuuntua ja liimata ripsiä yhteen. Harja on ihan hyvä, sillä yltää helposti myös silmän ulkonurkan ripsiin, mutta en kehuisi sitä kovin erottelevaksi edes vahingossa. Minua myös ärsyttää tässä ripsivärissä se, että sen poispeseminen on oikeasti hirveän hankalaa. Sen pitäisi lähteä 38 asteisella vedellä ongelmitta, mutta käytännössä se ei kuitenkaan liukene lämpimään veteen kovin hyvin, vaan irtoaa ripsistä ennemminkin hiutaleina ja jättää pahat tahrat silmänalusiin, jotka tuntuvat lähtevän irti vain öljypitoisella meikinpoistoaineella.

Clarinsin Wonder Perfect on ollut minulle aivan järkyttävän suuri pettymys. Se on ohutta, huonostilevittyvää ripsiväriä, joka ei kertakaikkiaan jaksa kannatella ripsiä raskaiden silmäluomieni alla - ja tuuheudesta on turha haaveilla sitä käyttäessä. Kuvassa ripset näyttävät ihan siedettäviltä, mutta jos en ihan väärin muista, olen sutinut kyseistä ripsiväriä ainakin kolmen kerroksen verran ripsiini ja yrittänyt erotella niitä toisistaan ripsikampaa apuna käyttäen. Plussaa ripsivärille voi kuitenkin antaa siitä, että sen saa helposti pestyä pois, eikä se paakkuunnu kovinkaan herkästi.

MF:n False Lash Effect Fusion on yksi ylivoimaisista ripsivärisuosikeistani. Se ja Helena Rubinsteinin Lash Queen Feather -ripsiväri ovat luultavasti kaksi ripsivärivarastoni parasta väriä, ja jos näistä kahdesta pitäisi valita parempi, valitsisin MaxFactorin. Ripsivärin harja on kuitenkin iso, kömpelö ja hieman hamkala käyttää. Kai tämä olisikin liian täydellinen ripsiväri jos harja olisi yhtä hyvä kuin seuraavassa...

...Nimittäin Lancôme Hypnôse Doll Eyes -ripsivärin harja on oikeasti aivan mielettömän hyvä. Väri itsessään ei ole mitenkään erikoinen. Itseasiassa se paakkuuntuu helposti ainakin minun käytössäni (mikä näkynee myös kuvasta) ja varisee jonkin verran poskille päivän aikana. Lisäksi minua hieman inhottaa sen keinotekoinen ruusun tuoksu. En ymmärrä miksi ripsiväriin pitää laittaa hajusteita. Pahimmassa tapauksessa hajusteet ärsyttävät herkkiä silmiä. Muuten tämä ripsiväri on hintansa väärti - tai oikeastaan, tämän ripsivärin harja on hintansa väärti. Jos MaxFactorin False Lash Effect Fusionissa olisi tällainen harja, meillä olisi jotakuinkin täydellinen ripsiväri!

Projektina sello - "esipuhe"

2011-11-02T13:30:00.018+02:00

Koen vahvasti, että noin 18 vuotta sitten minua kohtaan tehtiin valtavaa vääryyttä!

Olin kymmenen vanha ja asuin perheeni kanssa Bangkokissa, Thaimaassa, kun vanhempani päättivät, että minun oli aika opetella soittamaan jotain toista instrumenttia pianon lisäksi. Eräässä läheisessä ostoskeksuksessa oli pieni soitinliike, jonka näyteikkunalla oli kolme erikokoista viulua ja sello. Haaveilin omistavani jonkun noista jousisoittimista aina liikkeessä käydessäni isäni ja pikkuveljeni harhaillessa kitaraosastolla, mutta koska olin silloin vielä lapsi enkä näin ollen voinut tietää mistään mitään, minun haaveitani ei huomioitu ja käteeni lyötiin luultavasti jo jonkin aikaa soitetun viulun sijaan upouusi Yamahan poikkihuilu.

Puupuhaltimet eivät ole järin mutkikkaita soittimia; Otteet ovat melko yksinkertaiset ja nopeasti opittavissa. Pianonsoitonopetuksessani oli hyödynnetty Suzuki-metodia, joka omasta mielestäni kasvattaa lapsista kokonaisvaltaisesti musikaalisia, kun taas perinteiset musiikinopetusmetodit keskittyvät vain yhteen instrumenttiin kerrallaan. Suzuki-taustastani oli hyötyä huilunsoiton opettelemisessa: Pystyin välittömästi tekniikan ja otteet opittuani hyödyntämään pianon ääressä omaksumiani musikaalisia taitoja myös huilunsoittoon, mikä toisinsanoen tarkoittaa sitä, että tietyin teknisin rajoituksin pystyin soittamaan huilulla mitä vain. Valitettavasti silloinen huilunsoitonopettajani ei tiennyt Suzuki-metodista juuri mitään, eikä näin ollen osannut hyödyntää opetuksessaan metodin tarjoamia mahdollisuuksia. Hän tavasi minulle itsepintaisesti nuotteja sen sijaan että olisi selvittänyt, miltä jonkin tietyn osion tuli kuulostaa soitettuna. Se oli kovin turhauttavaa lapselle, jolle musiikki oli kuin äidinkieli ja soitin väline, jolla tuotettiin tämän kielen "sanoja" (eli säveliä).

(Soitan muuten edelleen mieluummin korvakuulolta kuin nuoteista lukien, joskin osaan lukea nuottejakin täysin sujuvasti tarvittaessa.)

Jälkikäteen minulle on valjennut, että vaikka huilunsoitonopettajani olikin teknisesti kohtalaisen hyvä huilisti, eivät hänen musikaaliset taitonsa riittäneet haastamaan minua. Oikean tekniikan lisäksi huippuhuilisti osaa puhaltaa soittamiinsa säveliin myös sielun, ja juuri tämä kyky erottaa todelliset virtuoosit meistä muista. Minua ei koskaan haastettu paneutumaan huilulla puhallettujen sävelten sielunelämään kovin syvällisesti, ja mielenkiintoni poikkihuilua kohtaan alkoi nopeasti hiipua haasteiden vähetessä. En usko että epäpätevä opettaja oli kuitenkaan ainoa syy siihen, miksi lopetin huilunsoiton käytännössä kokonaan Suomeen muutettuani: huilu ei vain yksinkertaisesti kiinnostanut minua. En edes kuunnellut huilumusiikkia. Sen sijaan kokoelmistani löytyi - ja löytyy edelleen - upeita, syvälle sävelten sielunelämään uppoavia sello- ja viulukonserttoja, joita kuuntelin haltioissani kevyemmän, kaupallisemman musiikin ohella.

Olen edelleen katkera siitä ettei "kakkosinstrumentikseni" valikoitunut jousisoitinta, sillä mielenkiito jousisoittimia kohtaan on säilynyt tähän päivään asti, kun taas poikkihuiluun en ole koskaan kyennyt suhtautumaan sillä intohimolla, mitä loistavalta huilistilta vaaditaan. Tietenkin tilanne saattaisi olla päinvastainen, mikäli olisin aloittanut viulun- tai sellonsoiton kymmenen vanhana ja jäänyt sitten samalla tavalla vaille innostavaa, inspiroivaa opetusta, kuten kävi poikkihuilun kanssa. Huomionarvoista on kuitenkin se, että kun minulta noin 12 vuoden iässä kysyttiin, mitä soitinta haluaisin osata soittaa täydellisen hyvin, en suinkaan vastannu, että huilua tai pianoa, joita kumpaakin treenasin tuolloin hyvin ahkerasti ja näennäisen innokkaastikin. Ilmiselvän vastauksen sijaan järkytin kysyjää ilmoittamalla haluavani osata soittaa selloa. Vastaus on pysynyt muuttumattomana tähän päivään saakka, mikä sinänsä on hieman surullista: Mikäli vastaus olisi ollut huilu, olisin epäilemättä etsinyt itselleni tasokkaan huilunsoitonopettajan heti Suomeen muutettuani ja jatkanut musiikkiharrastustani poikkihuilun parissa. Näin ei kuitenkaan käynyt, ja musiikkiharrastukseni unohtui moneksi vuodeksi lähes kokonaan satunnaista pianonsoittoa lukuunottamatta. Harkitsin sellon hankkimista useaan otteeseen, mutta opiskelijan tuloilla kalliin sellon ostaminen on käytännössä mahdotonta, enkä yksinkertaisesti voinut ryhtyä toteuttamaan haavettani.

Epäonnistuneen soitinvalinnan lisäksi on lapsuudestani jäänyt eräs toinenkin seikka kalvamaan mieltäni. Suomessa lapset saivat kolmannella luokalla valita, kumpaa ainetta, puutöitä vai käsitöitä, halusivat ala-asteen ajan opiskella. Minulle kolmannella luokalla ilmoitettiin tylysti että "koska olet tyttö, sinun pitää tehdä tyttöjen juttuja". (Ihan selvennyksen vuoksi, kävin kouluni pienessä suomalaisessa koulussa ulkomailla, jossa perinteiset, kristilliset arvot ohjasivat opetusta ja muutakin toimintaa.) Asia on harmittanut minua aivan valtavasti, eikä pelkästään siksi että se oli ensimmäinen kerta kun minua sakotettiin sukupuolestani, vaan myös koska ala-asteella opitut puutyötaidot olisivat hieman helpottaneet sitä urakkaa, johon ryhdyin yhdeksän vuotta sitten ostaessani vanhan rintamamiestalon peruskorjattavaksi. Nyt jouduin opettelemaan kaiken aivan alusta asti, nimittäin ompelutaidosta ei ole mitään hyötyä silloin kun asentaa liseituuletina tai paneloi eteisen seinää tai pinnoittaa vanhaa uunia antiikkilaastilla.

Tietysti kuka tahansa huomaa selatessaan tätä blogia hieman taaksepäin etteivät ala-asteen käsityötunnit ole kohdallani menneet täysin hukkaan. En voi kuitenkaan väittää, että olisin missään vaiheessa merkittävästi tarvinnut käsityötaitoja: ne ovat olleet hyödyksi vain harrastusmielessä. Ihminen näet pärjää vallan mainiosti ilman pehmonalleja tai -lintuja, kun taas ehjä katto pään päällä ja homevapaat seinät ja kestävä lattia ovat eräänlaisia välttämättömyyksiä, vai mitä?

Nyt, pari vuosikymmentä myöhemmin, haen kompensaatiota näille kahdelle epäkohdalle elämässäni. Jousisoitinvirtuoosia minusta ei tietenkään enää voi tulla, enkä usko että muuntaudun enää järin lahjakkaaksi puusepäksikään, mutta aion silti yrittää. Tiedossa on verta, hikeä, kyyneleitä ja silkkaa tuskaa, kun Anna tarttuu puukkoon ja talttaan ja ryhtyy valmistamaan itselleen mitäpä muutakaan kuin täysikokoista selloa.

Esikuvana toimii italialaisen Antonio Stradivarin vuonna 1710 (1733) valmistama pienikokoinen de Munck -sello, tuo siro ja kevyt kaunotar mutta ah, niin syvä ja tumma ääneltään. En kuvittele, että minun tekeleeni voi koskaan vetää vertoja esikuvalleen, sillä minä en ole Stradivari, ja koska jousisoittimet ovat aina tekijänsä näköisiä ja minun kädentaitoni ovat hyvin vaatimattomat Stradivarin kädentaitoihin verrattuna, ei minun sellostani tule koskaan de Munckia. En tosin ymmärrä, miksi edes pyrkisin tekemään täydellisen Stradivarius-kopion, olkoonkin, että ne ovat jousisoitinten aatelia. Mielestäni jousisoittimia voisi mainiosti verrata ihmisiin: Toiset meistä ovat äiti Teresoita, toiset presidenttejä, toiset kotiäitejä ja -isiä - ja hyvä niin. Olemme erilaisia, mutta eikö maailma olisi aika kurja paikka jos olisimme kaikki toistemme kopioita? Samalla tavalla jousisoittimet ovat uniikkeja, ja juuri se niissä onkin niin kiehtovaa. Niiden ei kaikkien tarvitse olla Stradivariuksia tai Montagnanoja tai Gofrillereitä. (Tilasin muuten yhden Gofriller -sellonkin "kaavat", joten jos yhtäkkiä luovun ajatuksestani kopioida Stradivariusta, se johtuu siitä että Schneider Gofriller miellyttääkin enemmän silmää. Tosin olen kuullut, että kyseinen Gofriller on vaikea soitettava, mutta tuskin onnistuisin muutenkaan kaikkia sen ominaisuuksia omaan sellooni kopioimaan.)

Tässä Steven Isserlis, sellovirtuoosi joka ymmärtää paitsi soittimensa myös sävelten sielunelämää, ja tuo pieni, siro, syvä-ääninen de Munck Stradivarius. Kuuntele ja rakastu.

Ihan omin päin en työhön ryhdy. Lähden toteuttamaan tätä pitkäaikaista unelmaani Lapuan kansalaisopiston soitinrakentamisen kurssille, jota ohjaa pohjalainen viulunrakentajapiirin opettaja Jorma Nyrhinen. Sello tuskin valmistuu kevään aikana, vaan oletan tämän projektin kestävän ainakin pari vuotta, jopa pitempään. Wish me luck!

Tilda-nalle

2011-11-01T18:11:00.002+02:00

Tämä kaveri syntyi jo viime maaliskuussa, mutta olen unohtanut esitellä hänet täällä blogissani...

Vuohenjuustotäytteiset kanarullat, pirullinen kastike ja bataattilohkot

2011-11-01T08:48:00.012+02:00

Vuohenjuusto ja paholaisenhillo ovat likimain lyömätön yhdistelmä. Vuohenjuusto ja kana ovat likimain lyömätön yhdistelmä. Syntyykö siis vuohenjuustosta, kanasta ja paholaisenhillosta lyömätön trio?

Kyllä.

Lisätään makujen joukkoon vielä hieman pekonia ja paahdettuja bataattilohkoja, ja tuhti ja täyttävä ruoka on valmis. Helppoa - ja hyvää.

Vuohenjuustotäytteiset broilerirullat - 2 annosta

Kaksi broilerin rintafileetä kevyesti suolattuna
100 g pehmeää vuohenjuustoa
Puolipakettia pekonia
Kaksi timjaminoksaa

Nuiji fileet ohuiksi. Silppua timjami. Murustele juusto fileiden toiseen päähän ja ripottele päälle timjami. Kääri fileet tiukasti rullalle ja kiedo rullien ympärille pekoniviipaleita niin että liha peittyy. Aseta rullat uunivuokaan ja paista noin 200 asteessa 20 minuuttia tai kunnes lihasneste on kirkasta ja liha kypsää.

Paahdetut bataattilohkot - 2 annosta

Puolikiloa bataattia kuorittuna ja lohkottuna
Hyvää oliiviöljyä
Suolaa
Puolikkaan sitruunan mehu
Kourallinen silputtua persiljaa

Levitä bataattilohkot uunipellille yhteen kerrokseen. Pirskottele päälle reilusti oliiviöljyä. Mausta kuutiot suolalla ja sitruunamehulla. Paahda kuutioita 200 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Silppua lopuksi joukkoon persiljaa.

Pirullinen chili-tomaattikastike - 2 annosta

Puolipurkkia (200 g) tomaattimurskaa
Puolikas paprika
Neljä chilipalkoa
1 valkosipulinkynsi
1,5 rkl sokeria
1,5 rkl muscovadosokeria
1 rkl valkoviinietikkaa
1 tl pippuria
1 tl suolaa
(0,5 dl kermaa)

Laita tomaattimurska kattilaan ja raasta joukkoon valkosipulinkynsi. Kuutioi paprika. Halkaise chilit, poista siemenet ja silppua pieneksi. Lisää paprikakuutiot ja chili tomaattimurskan joukkoon. Lisää joukkoon myös muut ainekset kermaa lukuunottamatta. Keitä kannen alla miedolla lämmöllä puolisentuntia välillä sekoittaen. Soseuta kastike sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa ja sekoita halutessasi joukkoon kermaa. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa mausteita. Tarjoile vuohenjuustotäytteisten broilerirullien ja bataattilohkojen kanssa. Kastike sopii mainiosti myös lihapullille ja pihveille.

Minä tulin juuri ajatelleeksi, että tämä kastike toimisi varmasti pienin muutoksin mainiosti keittonakin, kun joukkoon sulattaisi paketillisen vuohenjuustoa... Omnom.

Ihkui juttui

2011-10-31T21:26:00.003+02:00

Ah, tänään on mukavaa olla nainen. Givenchyn "Enkelit ja Demonit" -tuoksusarjan ihana uutuus le secret elixir hurmasi minut kuukauden takaisella Tallinnan risteilyllä. Tai oikeastaan hurmaannuin siitä vasta risteilyn jälkeen nuuhkutellessani sunnuntaina laivalla päällä ollutta paitaani maanantai-iltana kotona pyykkikoneen ääressä. Kiitos ihanan äitini, nyt kyseinen uutuustuoksu täydentää minun jo ennestään laajaa tuoksukokoelmaani. Lisäksi testiin pääsee paljon kehuttu Lancomen Hypnôse Doll Eyes. Sitä täydellistä ripsiväriä etsiessä...

Kahvitauko

2011-10-28T09:20:00.006+03:00

En tunnustaudu kovaksi kahvinjuojaksi. Olen paremminkin satunnaiskäyttäjä, niin että osaan nauttia kupillisesta, mutta pärjään vallan mainiosti ilman aamukahviakin, enkä kärsi kahvittomina päivinä päänsärystä, vapinasta, väsymyksestä tai muista vieroitusoireista.

Joissakin tilanteissa kupillinen kavia on kuitenkin välttämättömyys. Yleensä näihin tilanteisiin liittyy olennaisesti myös kiireettömyys, paksu viltti, hyvä kirja tai jokin muu sellainen elementti joka viittaa siihen että minulla on hetki aikaa itselleni. En koskaan vaivaudu keittämään itselleni kahvia, mikäli minulla on kiire, koska en voisi edes kuvitella "hörppääväni kupillista" täydessä vauhdissa. Sehän olisi melkein sama asia kuin joisi vuosikertaviiniä tiskialtaan ääressä suoraan pullosta jonkun hoputtaessa selän takana. Minä pyhitän hetken kahville samalla tavalla kuin toiset pyhittävät hetken hienolle viinille - ja kahvi tekee hetkestä pyhän samalla tavalla kuin hieno viini tekee hetkestä pyhän. Minun maailmassani kahvi on siis tyylikäs, hienostunut juoma ja kahvinkeitin väline, jolla voin luoda juhlavan hetken keskelle tavallista arkea.

Huonolla viinillä voi kuitenkin pilata hyvänkin hetken. Huonoa viiniä voi juoda suoraan pullosta siinä sotkuisen tiskialtaan ääressä kovassakin kiireessä ilman suuria tunnontuskia, eikä jälkikäteen tule harmitelleeksi muuta kuin sitä että tuli ostettua niin huonoa viiniä. Sama pätee kahviin. Huonoa kahvia voi hörppiä ohimennen kiireen keskellä ja juomatta jääneen kahvin voi kaataa viemäriin, eikä jälkikäteen harmita mikään muu kuin se, että tuli nähtyä se kahvinkeittämisen vaiva - näin ainakin omalla kohdallani.

En koskaan osta tahallani huonoa viiniä, en edes silloin kun tarkoitukseni on käyttää sitä vain ruuanlaitossa. En liioin koskaan osta pahaksi toteamaani kahvia. Minun Huonot kahvit -listani on tolkuttoman pitkä ja siltä löytyvät nykyään myös suurin osa suomalaisten suosimista kahvimerkeistä, listä näet koki melko radikaalin muutoksen vuosi sitten saatuani Helsingissä asuvalta ystävältäni lahjaksi harvinaisen hienoa, vastajauhettua luomukahvia. Sen jälkeen tavalliset juhlamokat sukulaisineen ovat maistuneet lähinnä kuralta. Toki keskinkertainenkin kahvi ajaa asiansa ystävän kattaman kahvipöydän äärellä, mutta kotiin pyrin ostamaan hienostuneempia, erikoisempia kahveja, joita voin siemailla kaikessa rauhassa niinä kiireettöminä hetkinä, kun minulla on aikaa kahvikupilliselle tai kahdelle.

Täältä takapajuiselta Lapualta ei kuitenkaan saa vastapaahdettua ja -jauhettua luomukahvia, joten on tyydyttävä siihen mitä lähimarketista löytyy. Paulig on tuonut markkinoille liudan uusia, hieman eksoottisempia kahveja, joiden maistelu minulla on vielä täysin kesken. Omaa suosikkiani, Löfbergs Lilan Skånerostia, ei saa enää mistään, mutta sen sijaan jopa oman lähikauppani hyllyltä löytyy Löfbergs Lilan Mellanmörk -kahvia, joka on sekin varsin mainio kahvi pyhittämään hetken kuin hetken. Minulla on vain kovin paha tapa ostaa aina sitä samaa, jonka olen kerran hyväksi todennut... Mitäköhän muuta kahvia keskitumman paahdon ystävä uskaltaisi kokeilla?

Syksyn ihanimmat neuleet vol. 1

2011-10-15T18:33:00.002+03:00

Syksy ja neuleet - mikä ihana yhdistelmä!

Onlyn vihreä suurikauluksinen neule saa seuraa riikinkukon pyrstösulista (väkersin korvikset ihan itse kun kaupasta ei löytynyt sopivia) ja kalevalakorusta:

Tänään ostamani kengät passaavat mainiosti käytettäväksi vähän viileämmälläkin säällä:

Muualta bongattujen juustoisten reseptien kaksi parasta.

2011-10-14T16:53:00.011+03:00

Järkyttävän huono otsikko, mutta olkoot, en keksi parempaakaan.

Muhun on iskenyt lievä inspiraation puute keittiön puolella, joten olen viimepäivinä turvautunut useampaan otteeseen eri ruokablogien valmiisiin ideoihin. Hyviä ruoka- ja leivontablogeja on netti pullollaan, mutta vain muutamaa niistä jaksan seurata aktiivisesti. Pastanjauhantaa vetää mun yhden hengen taloudessa aika usein sen pisimmän korren, mutta nyt kun hakusessa oli helppo, nopea ja vähän erilainen juustoinen resepti, jota viitsii testata yksinkin, jäi Pastanjauhantaa yllättäen vaille kultamitalia.

Pippurimyllyn paistettu Brie-juusto ansaitsee silti vähintäänkin kunniamaininnan tämän juustohullun blogissa.

Kultamitali menee kuitenkin tällä kertaa muualle, nimittäin syksyn ylivoimaisesti paras resepti löytyi Kaikki äitini reseptit -nimisestä blogista. Nopea visiitti Pastanjauhajien blogiin paljastaa, että myös siellä kyseinen resepti on testattu ja hyväksi todettu - so you don't have to take just my word for it... Tätä kannattaa ehdottomasti kokeilla!

Mozzarellaa ja avokadoa jogurttikastikkeessa
(Ohje on peräisin Visa Nurmen ja Antti Vahteran keittokirjasta "Likivihreät")

2 pussia buffalomozzarellaa
2 avokadoa
2 dl ruokajugurttia
1 sitruuna
2 tl sokeria
1/2 punaista chilipalkoa
1 dl basilikaa
tuoretta rosmariinia
Maldon-suolaa
mustapippuria myllystä

Kuori ja paloittele avokadot. Pyörittele palat puolikkaan sitruunan mehussa etteivät ne tummu. Revi/leikkaa mozzarella paloiksi ja asettele palat laakealle lautaselle. Sekoita jogurttiin puolikkaan sitruunan mehu ja sokeri. Levitä seos juuston päälle. Heitä pinnalle avokadokuutiot ja silputut yrtit sekä chili. Viimeistele herkku mustapippurilla ja suolalla.

Ohjeesta saa muuten aika helposti väännettyä vähähiilarisen version halutessaan. Sokerin sijasta jogurtin voi makeuttaa vaikkapa ripauksella hermesetasia.

Parhaat asiat elämässä ovat... Aika yksinkertaisia.

2011-10-06T17:17:00.010+03:00

Rrrrrakastan syksyä! Olen sekaisin keltaisista ja punaisista ja ruskeista lehdistä ja vesisateesta ja aurinkoisista hetkistä ja pimenevistä illoista ja paksuista neuleista. Olen luultavasti ainoa ihminen maan päällä jonka mielestä ajaminen pimeässä vesisateella on mielettömän kivaa ja jota ei haittaa pätkän vertaa se että kesähelteet siirtyvät historiaan. Toiset käpertyvät sohvannurkkaan kaakaomukin kanssa ilmojen kylmetessä, mutta minulle ensimmäiset pakkasyöt ovat merkki siitä että on vihdoin aika nousta ylös sohvalta - ja painua pihalle!

Olen syksyiseen tapaani eksynyt metsään useammankin kerran viimepäivinä ja löytänyt kotiin vasta iltahämärällä, kun kengät ovat jo kastuneet läpimäriksi ja hiukset takkuuntuneet männynneulasista. Tällä viikolla olen kolunnut Simpsiön rinteitä koirien kanssa ihan urakalla - ja satuin eräs ilta löytämään sieltä elämäni ensimmäiset kanttarellit! Säilöin niitä vuorokauden verran jääkaapissa ennen kuin sain päätetyksi mitä niistä loihtisin.

Ja niinhän se on, että näin hienon raaka-aineen kanssa on ihan turha ruveta kikkailemaan. Parhaat asiat elämässä ovat vallan yksinkertaisia.

Harvinaisen konstailematon kanttarellipasta - 2 annosta
(Alkuperäinen ohje osoitteessa Maku.fi.)

500 g kantarelleja
1 sipuli hienonnettuna
1 rkl voita
1 kasvisliemikuutio
2 dl ruokakermaa
2 rkl silputtua persiljaa
Pinaattituorepastaa kaksi annosta

Pinnalle
2 rkl parmesaanijuustoa
Mustapippuria myllystä
Persiljaa

Paista puhdistetut, pilkotut sienet ja sipuli erikseen paistinpannulla voissa. Yhdistä ainekset, murustele pannulle liemikuutio ja lisää kerma. Sekoita, anna hautua hetki ja lisää persilja.

Keitä pasta al denteksi ja valuta.

Kokoa annokset lautasille. Ripottele päälle raastettua parmesania, vastarouhittua mustapippuria ja silputtua persiljaa - ja nauti syksystä!

PS. Luultavasti sienet tosiaan olivat kanttarelleja, koska olen vielä hengissä ja hyvissä voimin. Ja mihin muuten hävisivät annokseni kauniit persiljanlehdet tuosta kuvasta?

PPS. Eilen blogini täytti neljä vuotta. Okei, okei, myönnän että on ollut kausia jolloin en ole viitsinyt tänne juuri kirjoitella... Mutta silti.

Mineraalipohja vs. "mineraalipohja"

2011-09-10T00:55:00.008+03:00

Nyt kun olen päässyt tutustumaan mineraalimeikkeihin - tarkoitan nyt aitoja, kunnollisia sellaisia, enkä mitään Maybellinen tai L'orealin "hyviäyrityksiä" - on alkanut vähiinsä ihmetyttämään, miksi ihmeessä sitä on tullut vuosikausia tällättyä naamaansa tuotteilla, jotka sisältävät kaikenlaisia turhia ja joissain tapauksissa jopa hieman epäilyttäviäkin ainesosia? Tai, no, syy on tietysti siinä, että en ole ollut riittävän tietoinen mineraalimeikkien olemassaolosta. Harmittaa silti: En usko, että ihoni on ainakaan suoranaisesti iloinnut käyttämieni meikkivoiteiden ja -puutereiden kaikista ainesosista. Tuntuu että jo viikon meikkivoiteettomuuden jälkeen iho on paremmassa kunnossa. Sitäpaitsi olen maksanut paljon turhasta. Aikaisemmin käyttämäni tuotteet olivat suorastaan kyllästetty talkilla ja muilla turhilla "täyteaineilla".

Kumpikohan seuraavista nyt olikaan se NATURALE...?

Lily Lolo mineral foundation

Ingredients: Mica, Zinc Oxide, Titanium Dioxide, Iron Oxides, Ultramarine Blue

(Linkkien takana Incihaku.fi:n suomennokset ainesosille. Aika kätevä muuten tuo incihaku, jos yhtään kiinnostaa millä naamaansa pakkeloi.)

L'oreal Paris True Match Naturale Mineral Foundation

Ingredients: Active Ingredients: Titanium Dioxide (3.0%), Zinc Oxide (5.0%); Inactive Ingredients: Talc, Boron Nitrate, Dimethicone, Copernicia Cerifera (Carnauba) Wax, Cetyl Dimethicone, Trimethylsiloxysilicate, Triisocetyl Citrate, Aloe Vera (Aloe Barbadensis) Leaf Juice, Tocopherol (Natural Vitamin E), Panthenol, May Contain (+/-):, Bismuth Oxychloride (CI 77163), Iron Oxides

(En edes jaksa ruveta linkittämään jokaista ainesosaa erikseen incihaun sivuille.)

Otin tähän L'orealin esimerkiksi ihan vain siksi koska se oli ensimmäinen, jonka ainesosaluettelo löytyi suhteellisen helposti internetistä. Täytyy myöntää, että en ole ikinä edes kokeillut kyseistä tuotetta, mutta tuskin Maybellinen vastaava tuote kovin paljoa tuosta eroaa. Ollakseni täysin rehellinen itseäni kohtaan minun olisi pitänyt etsiä eräännimeltämainitsemattoman meikkivoiteen ja irtopuuterin ainesosaluettelot, mutta joskus on mukavaa olla autuaallisen tietämätön jositakin asioista, vai mitä?

Meikkipussin kasvojenkohotus

2011-09-06T13:42:00.009+03:00

Syksyisen suursiivouksen yhteydessä tuli valtava tarve tyhjätä meikkipussin sisältö kylpyhuoneen matolle ja tutkia, mitä kaikkea sinne on vuosien varrella tullut piilotettua - ja mitä kaikkea voisi heittää taas menemään. Kosmetiikkakoelmani vanhimmat tuotteet ovat yli kymmenen vuoden takaa, joten lienee ihan aiheellista käydä se läpi pölyhuiskun kanssa.

Jossain törmäsin "esittele meikkipussisi sisältö" -tyyliseen postaukseen. Vierastin ajatusta aluksi. Jotenkin muhun on aikoinaan iskostunut sellainen ajatusmalli, että meikkipussin sisältö on jokaisen yksityisasia. Eihän se kenellekään kuulu kuinka paljon rahaa, aikaa ja tuotteita kukin käyttää itsensä ehostamiseen. Sitten tajusin, että juuri sellaisista postauksista, missä kirjoittajat kertovat kokemuksiaan tietystä tuotteista, olen itsekin hyötynyt paljon. Muutama euro on tullut säästettyä kun en joka kerta olekaan langennut Joe Blascon tai Lancomen luomiväriin, vaan kokeillut vähän edullisemman merkin, esim. IsaDoran tai Goshin vastaavaa tuotetta. Eli miksipä ei...?

Joten tässä tulee, mun meikkipussin kolme elämää suurempaa asiaa, joissa kaikissa on hinta-laatusuhde kohdallaan.

1. Muistatteko MaxFactorin Lashfinity -mascaran? TÄMÄ EI OLE SE, mutta mulla on kova ikävä Lashfinitya! Sitä ei taida enää mistään saada, enkä ole sen ripsivärin voittanutta vielä löytänyt. Nyt melkeinjokapäiväisessä käytössä on saman valmistajan False Lash Effect Fusion, mutta se ei ole likimainkaan yhtä hyvä tuote kuin Lashfinity oli aikoinaan. Toki kyseinen ripsiväri hakkaa silti monet kalliimmat mennen tullen - meikkipussin pohjalle jäävät yhdeksän kertaa kymmenestä pyörimään mm. Kanebon 38c, Helena Rubinsteinin Lash Queen, Clarinsin Wonder Perfect (joka on kyllä täyttä kuraa kaikin puolin ilman vertailukohdettakin) ja Lancomen Hypnose muutaman halvemman ripsarin ohella.

2. Jokaisen naisen meikkipussista löytyy tuote, josta ei saattaisi ikipäivänä luopua. Mun rakkain tuote on The Body Shopin kulma- ja rajausväripaletti värissä dark brown/black. Pelkään kuollakseni että kyseisen tuotteen valmistus päätetään jonain päivänä lopettaa. Mistä sitten tilalle yhtä hyvä vastaava tuote yhtä kohtuulliseen hintaan?

3. Tuote, jolla saa halvemmistakin luomiväreistä jotain irti. En tiedä saako täältä Suomesta ostettua Too Faced Shadow Insurancea (pohjustusvoide luomivärille), mutta itse olen tilannut tätä "must have" -tuotetta eBayn kautta muistaakseni noin kymmenen euron euron hintaan.

Jotain uuttakin tuli meikkipussiin hankittua... Tässä ne tärkeimät.

1. Aurinkopuuterilla tehdyt varjostukset näyttävät lähes poikkeuksetta ja melkein kaikkien kasvoilla enemmän tai vähemmän joko oransseilta tai tunkkaisilta - tai sitten ne kimaltelevat typerästi. Mm. Karkkipäivän Sanni on käyttänyt varjostuksiin NYXin poskipunaa sävyssä Taupe, joten päätin kokeilla sitä itsekin. Tämä sävy on pikemminkin kylmä kuin lämmin, mitä taas aurinkopuuterit likimain poikkeuksetta ovat. Kerron kokemuksista myöhemmin.

2. Tein tilauksen Dermosilille (niiden kasvojenpuhdistusaineet ja silmänympärysgeeli ovat mulle ihan must!) ja tilasin samalla valokynän välttyäkseni ylimääräisten postikulujen maksamiselta. En ole koskaan käyttänyt valokynää, mutta ensituntumalla sanoisin että tämä on ihan pätevä tuote ja kesti yllättävän hyvin koko päivän jopa huonon pohjustuksen päällä.

3. Tämä on ehdottomasti koko vuoden jännittävin ja odotetuin kosmetiikkakokeiluni! Olen käynyt läpi valtavan valikoiman meikkivoiteita (ja puutereita), mutta lopputulos on ollut aina yhtä kurja: Vaikutelma on tunkkainen ja tunne kasvoilla epämiellyttävä. Ilman puuteria en voi meikkivoidetta käyttää koska ihoni alkaa kiiltelemään kovin helposti, mutta kun sipaisen puuteria meikkivoiteen päälle, on lopputulos epäluonnollinen: Kuulaudesta on aivan turha edes haaveilla tällaisen maskin alla! Lisäksi ihoni tuntuu menevän helposti tukkoon meikkivoidetta käyttäessäni. Ja kuinka paljon siihen meikkivoiteen ja puuterin levittämiseen meneekään aikaa...

Mineraalipohjakokeiluni alkoi vähän kurjasti kun haksahdin erään tuttavan kehoituksesta kokeilemaan Maybellinen mineraalipohjaa. Kyllähän se kesällä asiansa ajoi (paremman puutteessa) mutta vähän ikävä maku siitä silti suuhun jäi. Lily Lolon mineraalimeikeillä ei ole onneksi mitään tekemistä Maybellinen, L'orealin, MaxFactorin, Lumenen tai muiden vastaavien kanssa - liekö niistä voi edes puhua samassa lauseessa! Ehkäpä nyt saan vihdoin heittää meikkivoiteet ja -puuterit menemään ja tupsutella naamalleni niiden sijaan kevyttä Lily Loloa! Isoin ongelma tässä on tämä sävyn valinnan vaikeus...

Tarkempaa Lily Lolo -tietoa (englanniksi) täältä: https://www.lilylolo.co.uk/

Lauantai-ilta med Baileys, Koskenkorva och Malibu

2011-09-04T00:05:00.007+03:00

Aloitetaanko sillä että Virkiän naisten pesäpallojoukkue voitti tänään finaalisarjan ekan pelin - aivan mahtavaa (vaikken paikalla ollutkaan)!

Jatketaan sitten onnellisen elämän salaisuudella. Mun omalääkärini (täällä Lapualla on omalääkärijärjestelmä, KVG jos mietit mitä se tarkoittaa) sanoi mulle, noin puolivuotta sitten kun kävin ensimmäistä kertaa elämässäni TK:ssa, että "kannattaa muistaa rakastaa itseään vähän enemmän kun muita". Ohje ei ole kovin raamatullinen, mutta piru vie, siinä se onnellisen elämän salaisuus on! Ajatelkaapa, mitä kaikkea te, rakkaat lukijani, olette valmiita tekemään rakkaimpienne eteen? Sitten seuraa se kinkkinen kysymys: Miksi ihminen ei olisi valmis tekemään sitä kaikkea myös itsensä eteen?

Jostain syystä tämä ohje jäi mun mieleen - ja mä olen kovasti yrittänyt sitä noudattaa. Lopputulos: Mulla on ollut elämäni parhain kesä! Olen nauttinut jokaisesta hetkestä täysillä, maistanut elämän kaikki vivahteet makeista ja herkullisista niihin kitkeriin ja happamiin... Mutta ennen kaikkea: Olen vihdoin tajunnut, että se ainoa ihminen jota mun on aivan pakko kestää elämäni loppuun asti olen MINÄ ITSE.

(Ei silti, ois kiva löytää joku jota oikeasti huvittais katsella yhtä kauan...)

Paras siis rakastaa itseään!

(Ja BTW, jottei kukaan kuvittelisi että mä olen aivan täynnä itseäni, kerron teille, että tässä maailmassa on edelleen kourallinen ihmisiä joita rakastan niin paljon että voisin koska vain vaihtaa elämäni parhaimmat muistot ja kokemukset pois heidän takiaan.)

Elämä maistuu kerrankin elämältä, eikä siltä tylsältä kaurapuurolta jota on tullut syötyä ihan liian pitkään joka aamu...

Ja tähän loppuun vielä vähän SIXX A.M:aa...

Elokuisia mietteitä

2011-08-05T16:53:00.002+03:00

Pihalla sataa vettä. Tuijottelen pisaroita rivarikaksioni ikkunasta. Tien toisella puolella kenottaa vanha rintamamiestalo, josta tulee mieleen entinen kotini. Olen kai outo, mutta minulla ei ole sinne lainkaan ikävä. Minulla on kaikki hyvin juuri näin - paljon paremmin kuin ennen.

Kuinka syvällisesti voi ruotia omia tunteitaan julkisesti ilman että tekee itsestään naurunalaisen? Vaikka tuskin kenelläkään on syytä nauraa minulle. Tehkääpä perässä se, mitä minä tein. Jättäkää yhtä arvokkaasti ja ryhdikkäästi taaksenne kahdeksan vuoden avioliitto - haavoittumatta, huutamatta, itkemättä, ensimmäistäkään astiaa rikkomatta. Olen ylpeä itsestäni ja tavasta jolla kävelin pihalle siitä sotkusta, mutta jollain tasolla en ymmärrä itseäni. Minulla olisi ollut täysi oikeus heittäytyä hankalaksi, mutta en tehnyt sitä. Miksi en? Minähän heittäydyn hankalaksi vähemmästäkin. Olen suorastaan vaikea ihminen!

Johtuisiko se kenties siitä, että tiesin koko ajan, että ero on se oikea vaihtoehto?

Loppuaan kohti etenevä kesä on ollut paras moneen vuoteen. Olen ollut vapaa ja onnellinen. Olen sulkenut itseni häkkiin rakastumalla väärään ihmiseen, leijunut pää pilvissä ja tipahtanut tömähtäen takaisin maanpintaan. Olen tehnyt virheitä enemmän kuin laki sallii enkä kadu niistä yhtäkään. Olen täyttänyt päiväni elämällä, ja muuttanut arkeni värikkääksi ja valoisaksi ja päättänyt olla välittämättä siniselle taivaalle kertyvistä pilvistä.

Tänään sataa kuitenkin vettä. On kovin vaikeaa olla huomioimatta pilviä silloin, kun pisarat valuvat poskille.

BTW

2011-07-21T21:59:00.001+03:00

Muuten. Jos talvi ei ala pikkuhiljaa tulemaan, mä muutan Etelämantereelle!

Korvakoruja... Taas...

2011-07-21T21:31:00.002+03:00

On kai ollut välillä tylsääkin kun on muutamat korvakorut tullut tässä viimeaikoina väännettyä...

Minttusuklaajäätelö

2011-03-11T18:20:00.007+02:00

Tekaisin Pina Colada -jäätelöpuikkoja (ohje on Saran Passion for Food -kirjassa) jotka onnistuivat niin hyvin, että innostuin kokeilemaan jäätelön tekemistä kotioloissa ilman jäätelökonetta. En suoranaisesti tykkää suklaajäätelöstä, mutta koska kaapissa sattui olemaan levy maitosuklaata ja piparminttuaromia, päätin kokeilla, mitä saan aikaiseksi...

Näin se syntyy.

Minttusuklaajäätelö ilman jäätelökonetta

4+0,5 dl kuohukermaa
3 kanamunankeltuaista
1 tölkki kondensoitua maitoa
130 g suklaata
n. 2 tl piparminttuaromia

Kiehauta puoli desilitraa kermaa pienessä kattilassa. Paloittele suklaasta noin kaksikolmasosaa joukkoon ja sekoita, kunnes suklaa on sulanut ja kastike tasaista.

Vaahdota kuohukerma löysäksi vaahdoksi. Vaahdota keltuaiset. Sekoita keltuaiset yhdessä kondensoidun maidon ja piparminttuaromin kanssa kuohukerman joukkoon. Kääntele joukkoon suklaakastike. Rouhi loput suklaasta karkeaksi rouheeksi ja sekoita jäätelömassaan.

Pakasta. Sekoita massaa tunnin välein kunnes se on kauttaaltaan jähmettynyt.

Aamiaisleipää

2011-02-02T14:32:00.008+02:00

Passion for Food -kokeilut jatkuu. Tein aamupalaa kirjan mukaan. Täyttävää oli, mutta nyt on pakko todeta että sorry Sara, mun aamiaisleipäkombinaatio toimii ainakin omaan makuuni paremmin, tosin se on hyvin samantyyppinen.

Saran aamiaisleipään tuli mm. kanamuna, savukinkkua, salamia ja kahta erityyppistä juustoa. Oma aamiaisleipäversioni on tässä.

Annan aamiaisleipä

2 maalaisleipäviipaletta rapeaksi paahdettuina (paahdan leivät yleensä pannulla munan ja pekonin paistamisen jälkeen)
4 viipaletta emmental sinileimaa tai vastaavaa
4 viipaletta kermajuustoa, esim. oltermanni tai vastaava
3 rapeaksi paistettua pekoniviipaletta
3 viipaletta salamia
Kananmuna, voissa paistettuna, "sunny side up" - eli ketuainen saa jäädä löysäksi ja valuvaksi.
Aromisuolaa
Kaksi tomaattiviipaletta
Majoneesia
Dijonsinappia
Mustapippuria

Lämmitä uuni noin 200 asteeseen. Aloita leivän kasaaminen sivelemällä leipäviipaleet dijonsinapilla ja majoneesilla. Laita kaksi emmental- ja kaksi kermajuustoviipaletta toisen leipäviipaleen päälle, lado päälle salamiviipaleet, pekoni ja sitten kananmuna. Ripottele kananmunalle hyppysellinen aromisuolaa. Nosta varovaisesti päälle toinen leipäviipale, mutta älä paina ettet riko keltuaista. Lisää päällimmäiseksi loput juustoviipaleet ja lopuksi tomaattiviipaleet. Lämmitä leipää uunissa kunnes juusto on sopivasti sulanut. Leikkaa leipä lopuksi kahtia keltuaisen kohdalta ja mausta mustapippurilla.

Chili con carne a la Sara

2011-02-01T13:42:00.009+02:00

Ja näin postaus heti edellisen perään. Tänään siis kokkailin tuon Passion for Food -kirjan tahtiin Chili con carnea.

En ole Chili con carnen fanaattinen fani - ehkä siksi etten ole ikinä maistanut alusta asti itse tehtyä Chili con carnea, ainakaan tietääkseni. Tämä versio ruuasta saa minulta tyydyttävät, melkein kiitettävät pisteet, joskaan ei ihan täysiä. Tarkasti ohjeen mukaan tehty pata oli aavistuksen liian makea makuuni, ja juustokuminaa olisi voinut olla pikkuisen vähemmän, vaikka sen mausta yleensä pidänkin. Chipotle-Tabasco oli mainio lisä ja antoi kevyttä savunmakua ruokaan, ja mielestäni kannattaa kattaa se pöytään tarjoiluvaiheessakin.

Kokeilemisen arvoinen resepti joka tapauksessa, ainakin jos tykkää texmex-tyylisistä pataruuista. Arkiruokien paremmasta päästä!

Ja ehei, älkää edes kuvitelko että julkaisen reseptin blogissani. Käykää ostamassa kirja! Se on kuitenkin must have -teos kaikille ruuanlaitosta kiinnostuneille.

PS. Ja minähän inhoan sika-nauta-jauhelihaa! Mutta en todellakaan tässä ruuassa.

Syötävän hyvä keittokirja!

2011-02-01T11:54:00.007+02:00

Ystäväni oli sanaut joululahjaksi Sara La Fountainin Passion for Food -kirjan. Selasin sen nopeasti kannesta kanteen hänen luona käydessäni ja kävin vielä samana päivänä ostamassa kirjan omaan keittiöönkin. Resepteissä on vahva amerikkalainen leima, mikä ei tietenkään ole yllätys - onhan kirjoittajan juuret puoleksi Atlantin toisella puolella. Ruuissa käytetään reilusti mausteita: tabascoa, limeä, kuminaa, inkivääriä, korianteria, chiliä... Ja se tietysti sopii minulle, tulisen ja luonteikkaan ruuan ystävälle. Makeiden herkkujen reseptit ovat rentoja, huolettomia ja helppoja.

Mutta aivan parasta kirjassa ovat kuvat! Upea väriläiskä joka keittiöön.

Lienee turha kertoa, mitä tässä taloudessa kokkaillaan seuraavien kuukausien ajan... Kana-chipotlequesadillat (toiseksi ylimmässä kuvassa) ovat jo päässeet kokeiluun, ja hyviä olivat, tosin itse olisin ehkä vaihtanut yksittäispakatut cheddarviipaleet joko ehtaan cheddariin tai sitten tyystin muuhun vahvan makuiseen juustoon. Sulatejuustotyyppinen cheddar ei ole oma suosikkini.

Erityismaininta täytyy antaa tomaattisalsan ohjeelle - se kruunasi aterian ja oli niin hyvää että ehkäpä ansaitsee tulla julkaistuksi myös blogissani.

Saran superhyvä salsa

1 rasia kirsikkatomaatteja pieniksi paloiksi leikattuna
Puolikas punasipuli silputtuna
Yhden limen mehu
Puoli nippua korianteria silputtuna
1 tl Garlic Tabascoa
4 rkl öljyä
2-3 rkl sokeria
Suolaa

Ohje lyhyesti: Sekoita kaikki ainekset keskenään.

Lime-valkosuklaakakku

2010-12-22T15:30:00.005+02:00

Joulun kunniaksi ei-niin jouluinen hyydykekakku. Eihän kaiken tarvitse jouluna maistua kanelilta, inkivääriltä, neilikalta, glögiltä tai pipareitlta...

Hyydytetty Lime-valkosuklaakakku

Pohja:
200 g digestivekeksejä muruina
80 g sulatettua voita

Täyte:
5 dl vispikermaa
400 g maitorahkaa
2 limen mehu ja raastettu kuori
250 g valkosuklaata
1 dl sokeria
7 liivatelehteä
limemehua

Leikkaa leivinpaperista sopivan kokoinen pala irtopohjavuoan pohjalle (itse käytin tässä kakussa 24 sentin vuokaa). Sulata voi ja hienonna keksit. Sekoita voi keksimuruihin ja painele seos vuoan pohjalle. Nosta pohja jääkaappiin jähmettymään täytteen valmistuksen ajaksi.

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa. Vaahdota kerma löysäksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon sokeri, sulatettu suklaa ja maitorahka sekä limen raastettu kuori ja mehu. Kiehauta pari ruokalusikallista sitruunameuha pienessä kattilassa, purista liivatteet kuiviksi ja liuota ne kuuman sitruunamehun joukkoon. Älä keitä seosta liivatteiden lisäämisen jälkeen! Lisää liivateseos täytteeseen hieman jäähtyneenä, muutama tippa kerrallaan koko ajan sekoittaen. Kaada täyte vuokaan keksimurupohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään neljän tunnin ajan, mieluiten seuraavaan päivään. Koristele kakku valkosuklaarouheella tai mielesi mukaan.

Pikku-Unna

2010-12-05T16:49:00.002+02:00

Koiran allergiaa ja atopiaa...

2010-11-26T14:20:00.003+02:00

Tarina olisi oikeasti todella pitkä, mutta tiivistän sitä rankasti.

Vuosi takaperin Cillalla ilmeni ensimmäistä kertaa kummallista ihottumaa silmien ympärillä. Cilla rapsutteli silmänympäryksiään siinä määrin että kävimme näyttämässä vaivaa eläinlääkärille. Diagnoosi sillä kerralla oli silmien sidekalvotulehdus - ja sitä seuraavallakin kerralla. Kukaan ei osannut epäillä allergiaa tai sitä, että silmien sidekalvotulehdus johtui silmien raapimisesta eikä toisinpäin. Minä ostin kuitenkin "kaiken varalta" koiralle allergianappulaa. Ehkä alitajuisesti siis epäilin allergian mahdollisuutta.

Muutaman kuukauden ajan koira olikin kunnossa, siitäkin huolimatta etten todellakaan ollut mitenkään turhan tarkka allergiaruokavalion kanssa: Cilla söi allergianappuloittensa ohella paljon muutakin ruokaa. Ei oireita.

Keväällä tilanne sitten muuttui radikaalisti. Koiralle tuli niin paha ihottuma kainaloihin, että uusi eläinlääkärireissu oli tiedossa. Tällä kerralla eläinlääkäri vihdoin ymmärsi epäillä allergiaa ja kehoitti meitä kokeilemaan eliminaatiodieettiä. Hypoallergenic-ruoka oli sallittujen listalla, mutta pääasiassa Cilla söi kalaa ja kasvismössöä. Vähitellen siirryttiin sitten takaisin kuivaruokaan ja hypoallergenicnappuloista "tavallisiin" nappuloihin.

Olen pitänyt suurpiirteistä päiväkirjaa kunkin koiran terveydestä ja terveyteen liittyvistä tapahtumista, mutta viimekesänä en ole tehnyt Cillan päiväkirjaan ensimmäistäkään iho-oiremerkintää. Muistan kuitenkin ettei kesä täysin oireettomasti edennyt. Cilla rapsutteli itseään silloin tällöin, joskus enemmän, joskus vähemmän, joskus ei ollenkaan. Kissannappuloiden varastamisella ja kutinalla näytti olevan selvä yhteys, ja laitoinkin kutinan lopulta Cillan vohkimien kissanraksujen syyksi. Näin jälkikäteen ajateltuna minun olisi pitänyt olla ehdottomasti tarkempi ja tiukempi johtopäätöksissäni, mutta kukapa sitä haluaisi uskoa pahinta. Loppukesästä siirsin kaikki koirat BARF-ruokavaliolle, osittain sen takia että pelkäsi iho-oireiden pahenevan, mutta pääasiassa tyystin muista syistä.

Keskustelupalstoilla hehkutetaan BARFfauksen hyviä puolia siinä määrin että uskoin sen olevan vastaus kaikkeen, myös allergiaan. Aluksi näyttikin siltä: Cilla olikin elämänsä kunnossa ja raakaruoka maistui, ja koska allergiaoireet olivat lähes tyystin kadonneet, uskaltauduin - kokeneemman tahon kannustamana - astuttamaan Cillan syyskuun alussa.

Kun palasimme kotiin astustusreissulta, alkoi rapsutteleminen taas. Ette usko sitä harmia ja itsesyytösten määrää - toivoin jopa sitä että astutus olisi epäonnistunut, niin valtavasti minua ketutti. Senkertainen oireilu meni onneksi nopeasti ohi, mutta jotain siitä ehdin kuitenkin oppia: BARF-ruokavalio ei sittenkään ollut poistanut ongelmaa kokonaan, vaan vain helpottanut tilannetta. Oloni huojentui onneksi hieman kun huomasin kantoajan sujuvan ongelmitta ihon suhteen - tosin muita ongelmia sitten riitti senkin edestä. Cilla päätti muunmuuassa ettei enää syö ensimmäistäkään BARF-annosta, sille kelpasi vain nappulat, ja nekin vain vaivoin. Vaihto BARFista nappuloihin sujui onneksi ongelmitta - ei mitään oireita, maha pysyi kunnossa ja iho terveenä (mikä helpotus!). Syötin koiralle siis Orijenin pentunappulaa (ja jonkin verran kotiruokaa) synnytykseen saakka - sen jälkeen ei enää Orijen kelvannutkaan, ainoa ruoka mitä koira suostui syömään oli Royal Caninin Mini Sensible. Cilla oli synnytyksen ajan tutun kasvattajan hoivissa, kunnes viikko takaperin, kaksi viikkoa synnytyksen jälkeen, hain neidin ja hänen pienen tyttöpentunsa takaisin kotiin.

Iho-oireet olivat alkaneet jo hoitopaikassa; iho punoitti ja siellä täällä näkyi pieniä "hotspottien alkuja". Kotona oireilu vain paheni. Nyt, noin kolme viikkoa synnytyksen jälkeen, rapsuttaminen alkaa olla sitä luokkaa, että heitin nappuloilla vesilintua ja siirsin koiran takaisin raakaravinnolle, olkoonkin että se imettää. Ei se noita nappuloita ole kovin innokkaasti täällä kotona edes syönyt, paremmin on maistunut naudanmahapuuro ja RC:n starter mousse. Nyt nappuloita ei enää ole edes tarjolla. Pakko tehdä jotain kun iho on noin punainen ja kutiaa, ja vaikkei BARF meidän kohdalla ihottumia kokonaan parantanutkaan, ainakin se helpotti huomattavasti. En tiedä kuinka järkevää on siirtää koira BARFille kesken imetysajan, mutta samat ravinteen se saa BARF-ruokavaliosta kuin nappuloistakin, paremmassa muodossa vain! Varavuoksi lisäilen ruokaan citro-oskaa, tuleepahan tarvittavien vitamiinien ja hivenaineiden saanti varmistettua.

Nyt sormet ristissä ja peukut pystyssä odottelen, että iho-oireet alkaisivat edes vähän helpottamaan. Kurjaahan se on koirasta hoitaa pentuakin jos kainaloita, silmiä ja suupieliä kovasti kutittaa. En usko, että Cillan kohdalla kyse olisi kuitenkaan pelkästään ruoka-aineallergiasta, niin vahvasti oireet näin jälkikäteen arvioituna viittaavat atopiaan, mutta koska BARF on aikaisemminkin helpottanut tilannetta, sitä kokeillaan nytkin - ja sille tielle myös jäädään. Pennut ovat neidin osalta myös tässä, atooppista koiraa kun ei mielestäni tarvitsisi pennuttaa ollenkaan, ja hyvin vahvasti nämä oireet atopiaan nyt viittaavat.

Huoh. Tuota pentulaatikossa ryömivää neitiä en sitten takuulla myy mihinkään. Jos sattuu että sille on periytynyt äitinsä vaiva. Aika näyttää.

Yritin etsiä Googlella kohtalotovereita ja muiden kokemuksia atooppisen koiran kanssa elämisestä. Mikä on auttanut ja kuinka oireet saa parhaiten pidettyä kurissa?

Hapanimelät kasvikset

2010-11-18T20:03:00.004+02:00

Julkaisen tämän reseptin ihan vain ystävääni varten - mutta totta kai muutkin saavat kokeilla. Hapanimelät kasvikset maistuvat oikeastaan minkä tahansa kanssa - nauta, possu, kana, kala ja katkaravut passaavat ruuan joukkoon kypsennettynä ihan sellaisenaankin. Hyvää eikä edes vaikeaa!

Hapanimelät kasvikset neljälle

Rasia kirsikkatomaatteja
Kokonainen kurkku
Kaksi paprikaa
Kokonaisia chilipalkoja kourallinen
Puolikas ananas tai vaihtoehtoisesti tölkki tai pari ananaspaloja omassa mehussaan
Kaksi pientä punasipulia
Kolme valkosipulinkynttä
7 rkl ketsuppia
1-2 rkl etikkaa
1-2 rkl sokeria
1-2 rkl kalakastiketta
2 rkl osterikastiketta
1 rkl soijakastiketta
(ananasmehua ja maissijauhoja 2 tl)

Ihan aluksi täytyy varoittaa että mausteiden määrät ovat aivan hatusta vedettyjä - en ole koskaan elämässäni mitannut kuinka paljon aineksia ruokaan menee, teen nämä kasvikset aina "mutu"-tuntumalla.

Lohko sipuli reilunkokoisiksi paloiksi ja silppua valkosipuli. Kuutioi paprika ja kurkku 2x2cm paloiksi. Paloittele ananas. Huuhtele tomaatit.

Kuumenna reilu loraus rypsiöljyä isolla pannulla tai wokissa. Kuullota sipulilohkoja öljyssä hetken, lisää sitten valkosipuli. Kun valkosipuli alkaa kuullottua, lisää kurkku, paprika ja kokonaiset chilipalot. Paista noin minuutti. Lisää ananas ja ja jatka paistamista toinenkin minuutti.

Nosta pannu hetkeksi liedeltä ja sekoita joukkoon ketsuppi. Jos haluat, voit lorauttaa joukkoon myös puolisen desiä ananasmehua. Mausta kasvikset osteri-, kala- ja soijakastikkeella, lisää joukkoon sokeria ja etikkaa hapanimelyyttä tuomaan. Kokeilemalla löytyy paras lopputulos!

Sekoita joukkoon viimeisenä kirsikkatomaatit. Anna kasvisten muhia liedellä kunnes tomaatit ovat kuumenneet. Jos käytät kastikkeessa ananasmehua, voit halutessasi suurustaa kastikkeen lopuksi. Nosta pannu liedeltä, sekoita maissijauhot tilkkaan ananasmehua ja kaada seos kasvisten joukkoon sekoittaen. Nosta pannu takaisin liedelle ja anna kiehahtaa nopeasti jotta kastike suurustuu.

Rukousnauha ja ranneketju

2010-11-09T14:57:00.003+02:00

Muutama helmi/korutyö tähän väliin.

Rukousnauha oli sen verran isotekoinen, että nyt riittänee helmityöt hetkeksi.

Tähän rannekoruun tein mustasta fimo-massasta ruusun. Voisi tietysti lakata tuon kukan vielä... On nämä fimo-askartelut vielä alkutekijöissään, mutta massan käyttö on ainakin näin ensituntumalla hauskaa - aivan kuin aikuisten muovailuvahaa!

My darling little miracle...

2010-11-09T11:43:00.003+02:00

Pieni oma ihmeeni. Cillan oma aarre. Minun aarteeni! Darling Pretty!

Pikkutyttö syntyi lauantain ja sunnuntain välisenä yönä - olisikohan ollut kello yhden aikoihin - eläinlääkärin skalpellin avulla. Cilla sai aikaisemmin illalla synnytettyä yhden kuolleen pennun itse - tai oikeastaan se sai ponnisteltua pennun takajalat näkyviin, mistä avustava kätilö sitten kiskoi saadakseen pikkuisen ulos. Niin tiukassa ensimmäinen oli että tiesin seuraavien pentujen tulevan pihalle vain elänlääkärin avustuksella. Seuraava pää edellä syntyvä pentu ei vain yksinkertaisesti mahtunut tulemaan lantion yli eikä avustaminen niin syvältä ollut mahdollista. Kolmesta pennusta elinkelpoisia oli vain tämä yksi pieni sininen tyttö, äitinsä täydellinen kopio.

Marraskuu

2010-11-08T21:42:00.002+02:00

Suomi on marraskuussakin maailman kaunein maa. Karut kosteat kalliot, alastomat koivut, lasipintaiset järvet jotka heijastavat taivaan satoja harmaita, aamukuuden hopeinen kuura - näetkö sen jo? Silloin tällöin kaukaa katselee kalsea ja etäinen aurinko värjäten kaiken kullallaan. Kaikkialla luonnossa on hiljaista, rauhallista, metsät ovat jo puoliunessa ja pellot odottavat lumista peittoaan.

Suomalainen luotiin osaksi tätä maata, osaksi sen valoisaa kesää, kaamosta ja vuodenaikojen vaihtelua. Jossain matkan varrella me vain menetimme kosketuksen tähän ihmeelliseen kotimaahamme. Marraskuu kutsuu levolle - mutta me pakenemme rauhoittavaa pimeyttä kaupunkien keinovaloihin ja käännämme kelloja. Ei ole aikaa levätä, rauhoittua ja hengittää uneliasta pakkasilmaa.

Suomi masentuu. Minä tiedän miksi.

Ei suomalaista luotu peittoamaan pimeää, vaan elämään sen kanssa.

Kooky Gems

2010-11-03T10:52:00.004+02:00

En tiedä tarviiko tämä postaus selittelyitä. Todettakoon vain lyhyesti että minulla taitaa olla uusi lempikoru. Suosittelen lämpimästi Kooky Gemsia erilaisista koruista kiinnostuneille.

Helmikorvakoruja

2010-10-28T17:39:00.008+03:00

Niin, tuota... Minun tosiaan piti tehdä vain yhdet: mustahelmiset, yksinkertaiset ja tyylikkäät, jotka sopisivat Kooky Gemsilta tilaamani kaulakorun kanssa yhteen. Ja kuinka Annan TAAS kävikään? En pystynyt lopettamaan - JAIKS! Tekniikassa on toki vielä hiomista ja materiaalitkin on halvimmasta päästä, mutta pikkuhiljaa...

Ne mustat - ja toisenlaisetkin mustat.

Näissä on oikeasti tummansivinen mattakivi, mutta eipä se tietenkään kuvassa näy. Todella tympeää kuvata koruja pimeässä ilman luonnonvaloa.

Nämä ovat tehty foliohelmistä. Tykkään turkoosinsinisestä, mutta minun punaisen tukkani kanssa väri on aika shokeeraava...

Ja toiset foliohelmistä tehdyt (luonnossa sävy ois oikeesti melkein lilaan vivahtava, tässä nämä näyttävät ruskeilta).

Ja sitten tummanharmaista helmistä tehty setti (kaulakoru on tuollainen pikatekele, mutta passaa minulle...)

Pikku-Cillan vauvamasu

2010-10-26T22:39:00.004+03:00

Tässä minun näiden päivien jännityksen aihe. Sydän sykkyrällä ajattelen mitä tuleman pitää. Annan rakkaasta pikkutytöstä on tulossa mamma. Laskettu aika on reilun viikon päässä. Rehellisesti sanottuna pelottaa hirveästi.

Voi, muistattehan vielä tämän pienen söpöläisen?

Hyydytetty vadelma-rahkakakku (VHH)

2010-10-26T16:55:00.013+03:00

VHH hyydykekakkukokeilu nro kaksi - tällä kertaa ihan perinteisesti irtopohjavuoassa.

Lopputulos oli mainio - siitäkin huolimatta että hiilihydraatteja kakku sisältää niukanpuoleisesti (koko kakussa on vain vajaa 40 g hiilihydraatteja). Määrä on sopiva pienehköön irtopohjavuokaan. Oma vuokani taitaa olla halkaisijaltaan 26 cm ja kakku jäi aika matalaksi.

(Suluissa ainekset ja mitat VHH-dieetistä viisveisaaville.)

Hyydytetty vadelmakakku VHH-tapaan

Pohja:
100 g mantelijauhetta
0,5 dl vehnäleseitä
100 g voita
1 tl hermesetasia
1 tl kanelia
puoli tl kardemummaa
(Vaihtoehtoisesti 150 g hienonnettuja digestivekeksejä ja 70 g voita)

Täyte:
3 dl kuohukermaa
250 g maitorahkaa
3 ml vaniljaesanssia (tai 3 tl vaniljasokeria)
puoli desiä hermesetasia (vastaava määrä sokeria, ehkä noin 1 dl)
200 g pakastevadelmia
6 liivatelehteä
2 rkl sitruunamehua

Leikkaa irtovuoan pohjalle sopivan kokoinen pala leivinpaperista. Sulata voi kattilassa. Olen huomannut että pohjasta tulee parempi jos voin antaa aavistuksen verran ruskistua. Sekoita sulatettu voi ja muut pohjan aineet keskenään ja taputtele taikina vuoan pohjalle. Laita pohja jääkaappiin odottamaan täytteen valmistuksen ajaksi.

Kaada vadelmat pieneen kattilaan ja keitä niitä kunnes marjat soseutuvat. Nosta kattila liedeltä ja anna jäähtyä. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota kerma löysäksi vaahdoksi, sekoita joukkoon rahka ja hermesetas (tai sokeri) sekä vaniljaesanssi (tai vaniljasokeri) yhdessä vadelmasoseen kanssa. Kiehauta sitruunamehu, purista liivatteet kuiviksi ja sekoita kuumaan sitruunamehuun. Älä keitä seosta liivatteiden lisäämisen jälkeen. Kaada hieman jäähtynyt liivateseos varovaisesti täytteen joukkoon koko ajan sekoittaen. Kaada täyte pohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään neljä tuntia tai yön yli.

Ahkera tekaisee kakun päälle kiilteen vadelmista täältä löytyvällä ohjeella. Itse en tällä kertaa jaksanut. Vadelmien kanssa sopii myös mustikat, joten jos haluaa hienostella, kakun voisi tarjota mustikkakastikkeen kanssa - mustikat vaan soseutumaan kattilaan ja sopivasti makeutusta perään jos sellaista kaipaa.

Koko kakun makrot noin suunnilleen: kaloreita 2650, hiilihydraatteja 40g, rasvaa 240g ja proteiinia 70 g.

Uunikuivatut kirsikkatomaatit

2010-10-25T15:42:00.015+03:00

En kuollaksenikaan muista mistä olen aikoinani saanut idean kuivattaa tomaatteja uunissa. Ehkä jostain tv-ohjelmasta, tai kenties lehdestä, kuka tietää. Joka tapauksessa lopputulos on mainio - sopivat todella hyvin esimerkiksi salaatteihin tai tapaspöytään.

Uunissa kuivatut kirsikkatomaatit

Kirsikkatomaatteja
Timjamia
Oreganoa
Basilikaa
Valkosipulia
Oliiviöljyä
Suolaa
Mustapippuria

Halkaise kirsikkatomaatit ja levitä ne uunipellille leikkauspinta ylöspäin. Jos jaksat sotkea ja näpertää, voit poistaa siemenet tomaateista ja asetella ne vaihtoehtoisesti riittävän tiheälle ritilälle tai vastaavalle (muista kuitenkin suojata uuni asettamalla esim. foliolla vuorattu pelti ritilän alle). Ritilän päällä tomaatit kuivuvat paremmin, joskin lopputulos on mielestäni riittävän toimiva myös pelkkää peltiä käyttäen. Sekoita oliiviöljyn joukkoon murskatut valkosipulinkynnet ja yrtit. Valuta maustettu oliiviöljy tomaattilohkojen päälle ja ripottele pinnalle vielä suolaa ja pippuria. Kuivaa tomaatteja 2-3 tuntia noin 100-120 asteisessa uunissa.

Tilda - pikkulintu

2010-10-25T13:45:00.002+03:00

Pienennetty versio tildalinnusta asustaa meidän pienessä lintuhäkissä.

Tilda - merihevonen

2010-10-24T23:24:00.006+03:00

Tämä on varmaan toista vuotta vanha kuva. Mutta menkööt. En ole uudemmista ottanut kuvia, vaikka Tilda-pajallakin on viimeaikoina ollut jonkin verran sutinaa. Tosin tildafiguureiden ja -koristeiden valmistusta olen vähän joutunut rajoittamaan, meillä kun on paikat pullollaan merihevosia ja -tähtiä, sydämiä ja pikkulintuja ynnä muuta vastaavaa. Sen sijaan olen ommellut säilytyspussukoita, kirjankansia, tyynyliinoja, askarrellut kortteja ja pieniä lahjarasioita, päällystänyt vanhoja kenkälaatikoita ja niin edelleen... Voisin joku päivä koota pienen läjän noista tekeleistäni ja esitellä sen täällä blogissani - kaikki yhdellä kertaa - jos muistan. Aika iso osa tekeleistä on tosin jo muuttanut uuteen kotiin, kun olen lahjoittanut ylimääräiset ystävilleni.

(Tämän merihevosen siivet korvasin tyllisiivillä, jotka ovat mielestäni suloisemmat kuin alkuperäiset siivet.)

Kenkiä, kenkiä, oi, ihania, lämpöisiä, pehmeitä kenkiä!

2010-10-18T19:06:00.015+03:00

(Nyt tulee ylipitkä postaus jostain niin turhasta kuin kengistä ja vaatteista, sorry...)

Inhoan shoppailua. Oikeasti. Olen se yksi miljoonasta -nainen, jonka mielestä shoppailu on ahdistavaa ja ärsyttävää. Tänä vuonna, näin talven kynnyksellä, oli kuitenkin pakko nöyrtyä tuhlaamaan rahaa johonkin niin turhaan kuin vaatteisiin ja asusteisiin. Talvivaatevarastoni on nimittäin auttamatta vanhentunut tai jäänyt pieneksi - ja kunnon talvikenkiä en ole koskaan omistanutkaan.

Sen sijaan että olisin laahustanut liikkeestä toiseen mitään löytämättä täräytin isommanpuoleisen tilauksen Ellokselle ja Brandokselle. Muutama laatuvaatekappale henkarissa ja peruspaidat ja legginsit hyllyllä helpottavat jokapäiväistä talvivaatetuksen valintaa mielestäni täysin riittävästi. Siispä housu-pusero-takki-linjalle riitti melko vaatimatonkin investointi. En hullaannu vaatekappaleista samalla tavalla kuin muut tuntemani naiset - harvemmin minua edes huvittaa panostaa pukeutumiseen sen kummemmin, kunhan nyt yritän jotain säädyllistä löytää päälleni.

Okei, okei, villakangastakkini oli aivan liian kallis siihen nähden että tällä hoikistumisvauhdilla tarvitsen jouluun mennessä ammattiompelijan pienentämään sitä.

MUTTA KENGÄT!

Mikä kumma siinä on että niitä ei koskaan ole tarpeeksi? Voi, kunpa puhuisin edes viehättävän naisellisista korkokengistä ja saappaista, mutta en! En osaa kävellä koroilla ja supernaisellisten saappaiden idea on pilalla siinä vaiheessa kun alle joutuu pukemaan paksut, epäseksikkäät villasukat. Minä muutenkin inhoan sukkien pitämistä, aivan samantekevää jäätyykö varpaani vai ei.

Olen talvet siis räpiköinyt vanhoissa tennareissa tai nilkkureissa (joita inhoan niitäkin), kunnes jonkin aikaa sitten päätin repäistä kunnolla. Hyi olkoon, minähän inhoan UGGeja - noita kamalia, rumia, pullataikinamöhkäleiltä näyttäviä kenkiä. Vaan nytpä iskikin hetkellinen mielenhäiriö, joskin tein päätökseni UGG-käyttäjien kokemusten enkä kenkien ulkonäön perusteella. En siis edelleenkään pidä UGGeja, EMUja tai muita vastaavia esteettisesti viehättävinä kenkinä - mutta ihanat ne ovat silti!

Kuinka pehmeät, kuinka lämpimät! Voin halutessani unohtaa inhoamani sukat kokonaan! UGG Australian Classic Cardyt, nuo harmaat peikkokengät, veivät sydämeni. Niissä on mahdottoman mukava lompsia kylmälläkin säällä, eikä ne ole aivan niin rumat kuin perinteisemmät lampaanvilla-mokkanahkakengät. Jopa miehenmöhkäleeni on alkanut niille lämmetä.

Ja sitten iski mielenhäiriö II. Jos UGGin Classic Cardyt olivat näin hyvät, niin pakkohan minun oli toisetkin lampaankarvakengät hankkia! UGGien uskottavuutta syö vain kovasti se made in china -lappu yhdistettynä korkeaan hintaan, joten toisten UGGien hankkiminen tuntui vähän idioottimaiselta ajatukselta. Sitäpaitsi lompakkoni on muutenkin aivan riittävän kevyt.

Satuin Brandoksen sivuja selaillessani törmäämään ruotsalaisiin Shepherd-jalkineisiin. Ulkonäöltä niitä ei ainakaan tämä asiaan perehtymätön UGGeista erottanut - aivan yhtä rumia, puolet halvempia vain - mutta ulkonäkö olikin nyt toissijainen seikka mukavuuden ja pehmeyden rinnalla. Tutkin asiaa tarkemmin, ja koska valmistusmateriaalit osoittautuivat jotakuinkin samoiksi kuin UGGeissa ja lisäksi Brandos tarjoaa ilmaisen toimituksen ja palautuksen myymilleen kengille, tulin siihen tulokseen, että kengät ovat ainakin kokeilemisen arvoiset. Reilu satasen hintakaan ei päätä huimannut ainakaan yhtä paljoa kuin UGGien kahden ja puolensadan euron hintalappu.

Siispä kengät tilaukseen. Kiitos Brandoksen nopean toimituksen, kengät olivat suhteellisen nopeasti perillä Itellan säheltämisestä huolimatta. Ja kyllähän ne ovat aivan superihanat! Pehmeät, lämpimät ja niin rumat että ovat jo suloiset - vähän kuin eglanninbulldogit. Suosittelen lämpimästi UGGien korkeaa hintaa ja valmistusmaata boikotoiville. (Sitäpaitsi made in Macedonia kuulostaa minun korvaani piirun verran paremmalta kuin made in China - onhan Makedonia kuitenkin Euroopassa... Vai, tuota, ööh...)

Vasemmalla Shepherdit, oikealla (väärän kenkälaatikon päällä tosin) UGG Classic Cardyt:

Ystäväni tilasi samaan satsiin nämä Shepherdin talvisaappaat. Nämä ovat oikeastikin aika söpöt:

Seuraavaksi hankintalistalla ovat ehdottomasti nämä Anna Suin superihanat kengät. Mukavuudesta en tiedä, mutta kauniit nuo aivakin ovat. Vielä kun löytäisi jostakin nelisen sataa ylimääräistä...

Poistokori - vai kori poistossa...?

2010-10-14T13:33:00.007+03:00

Tiesittekö, että ennen puoltapäivää on Seinäjoen citymarket täynnä epäkohteliaita, etuilevia, nokkaansa nyrpisteleviä ja myyjiä sättiviä mummoja? Ehdin harvoin kauppaan ennen puoltapäivää, mutta silloin kun ehdin, törmään aina samaan ilmiöön. Ihan ymmärrettävää tietysti, että kauppa tulvii vanhemman polven väkeä työaikaan - vain eläkeläisillä (ja kaltaisillani semi-opiskelijoilla/työttömillä) on aikaa käydä aamupäivällä ostoksilla. Vaan miksi vanhemman polven edustajat tuuppaavat olemaan niin epäkohteliaita? Ja nuoria kun aina syytetään epäkohteliaisuudesta - voi voi, omat kokemukseni eri sukupolvien käytöstavoista ovat aivan päinvastaiset!

Käsi ylös, te itseänne nuorena pitävät! Kuinka usein kehtaatte etuilla jonossa tai syyttää myyjää kadonneesta tikkarista joka onkin kauppakassinne pohjalla? En ole koskaan todistanut nuoren polven käyttäytyvän tällä tavalla - he yleensä tuntuvat selvittävän asiansa kohteliaampaan sävyyn (ja kyllä, olen työskennellyt myyjänä) - mutta etenkin naispuolisten ikäihmisten keskuudessa töykeys tuntuu olevan kovinkin yleistä. Onneksi joukossa on aina muutama viehättävä poikkeus, jotka jättävät turhanpäiväisen tuhahtelun ja kassaneitien parjaamisen muiden tehtäväksi. Siinäpä esimerkkiä kerrassaan.

Ennen kuin ajaudun varsinaisesta aiheestani yhtään tämän kauemmas, tässäpä teille päivän kuva:

Talomme tulvii koirien peittoja ja pyyhkeitä. Kaapit ovat täynnä, ja neljän koiran (kas, oletpa nokkela kun havaitsit asian - kyllä, koiralaumassamme on tätänykyä neljä hännänheiluttajaa) peittovarasto ei olekaan ihan vähäinen. Täytyyhän noita riepuja olla yksi satsi puhtaana odottamassa kun käytössä olevat joutavat pesuun - eihän meidän neidit suostuisi paljaalla lattialla nukkumaan! Olen jo jonkun aikaa kiukutellut itsekseni kaappitilan riittämättömyydestä, kunnes tänään satuin citymarketissa kulkemaan koriläjän ohi. Ihan itseni näköisiä säilytyskoreja - ja vielä postohintaan!

En jäänyt miettimään sen pitempään. Hinta oli niin naurettavan pieni että eipä tuossa korkealta tipahtaisi vaikka koirat söisivät koko korin jouluun mennessä. Nyt on peitot järjestyksessä, ja vieläpä sievästi esillä!

Näpertelyä ja sisustusehostusta

2010-10-13T10:48:00.004+03:00

Aivan lyhyesti...

Kesän aikana kylpyhuoneen seinät saivat uuden värin:

Ja alkusyksyn viilenevinä iltoina näpertelin koirille silkkisiä näyttelyhihnoja:

Vähän aikaa sitten iski ompeluhimo:

Siinä siis lyhyesti.

Minttusuklaa-juustokakku lasipurkeissa (VHH)

2010-10-04T16:34:00.013+03:00

Selailin muutama viikko takaperin pastanjauhajien herkullista blogia ja törmäsin söpöön ideaan - juustokakkuun purkissa. Viehättävä ja hauska ajatus, joka kiehtoo erityisesti silloin kun kikkailu irtopohjavuoan kanssa ei kiinnosta. Sitäpaitsi hyydytetyt kakut ovat heikkouteni - mutta eivät ne tietenkään hyvin sokeripitoisina tähän vähähiilihydraattiseen elämäntapaan oikein sovi, ainakaan usein nautittuina. Mielessäni on jo pitkään pyörinyt ajatus "vähähiilarisen" juustokakun toteuttamisesta, mutta ideat ovat olleet vähissä, kunnes tänään törmäsin Kermaperseen VHH-ideaa toteuttavaan minttumascarpone-suklaakakkuun. Minttua ja suklaata? Mascarponepohjaisessa kakussa? Tottahan sitä piti kokeilla!

En juuri koskaan noudata muiden kirjoittamia reseptejä kirjaimellisesti. Olen kovin taipuvainen kokeilemaan vaihtoehtoja ja jotakuinkin aina muokkaan reseptin omaa makuani (ja ruokakaappini sisältöä) paremmin vastaavaksi. Tässä siis oma versioni minttusuklaa-juustokakusta...

Minttusuklaa-juustokakku lasipurkeissa neljälle (á la Lumihiutale)

Pohja:
50 g vähäsuolaista voita
40 g Maraboun 70% minttusuklaata
1 dl mantelijauhetta
1 dl kookoshiutaleita

Täyte:
3 dl kuohukermaa
250 g mascarponea
0,5 dl hienonnettua tuoretta minttua
8 ml piparminttuaromia tai 2 ml piparminttuöljyä (sopiva määrä löytyy kokeilemalla)
2 rkl makeutusjauhetta (tai maun mukaan)
puolikkaan sitruunan mehu
3 liivatelehteä

Kiille:
200 g pakastevadelmia
tarvittaessa makeutusta
1 liivatelehti

Koristeeksi mintunlehtiä

Sulata voi kattilassa miedolla lämmöllä. Paloittele suklaa joukkoon ja sekoita kunnes se on sulanut. Lisää joukkoon mantelijauhe ja kookoshiutaleet ja sekoita tasaiseksi. Jaa pohjan ainekset neljään reilunkokoiseen lasiin tai lasipurkkiin ja siirrä ne kylmään odottamaan.

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kuohukerma löysäksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon mascarpone, hienonnettu minttu ja piparminttuaromi tai -öljy. Piparminttuaromin tai -öljyn sopiva määrä löytyy parhaiten kokeilemalla, joten lisää sitä vain vähän kerrallaan. Lisää makeutusta maun mukaan. Kiehauta sitruunamehu pienessä kattilassa ja nosta kattila liedeltä. Purista liivatteet kuivaksi ja liuoita ne kuumaan sitruunamehuun. Älä keitä seosta enää liivatteiden lisäämisen jälkeen! Lisää hieman jäähtynyt liivateseos koko ajan vatkaten täytteen joukkoon. Lusikoi täyte lasipurkkeihin pohjan päälle. Anna hyytyä kylmässä vähintään neljä tuntia.

Valmista kiille keittämällä vadelmia kunnes ne soseutuvat. Liota liivatteet kylmässä vedessä, purista kuiviksi ja sulata hitaasti kuuman marjasoseen joukkoon. Älä keitä seosta liivatteiden lisäämisen jälkeen! Lusikoi seos jäähtyneenä täytteen pinnalle ja anna hyytyä vielä muutama tunti.

Koristele tuoreilla mintunlehdillä.

Tämä on erinomainen jälkiruoka - minttu raikastaa suun tehokkaasti ruuan päätteeksi!

Suolaiset karppaajan muffinsit

2010-09-27T10:35:00.010+03:00

Kokeilin aamulla tehdä suolaisia muffinseja alakarppityyliin. Epämääräisestä ainesten sekoittelusta syntyi yllättävän hyvä aamupalavaihtoehto - tai pikkusuolainen karppaajien kahvipöytään. Resepti siis muistiin ennen kuin unohdan sen!

Suolaiset muffinsit alakarppaajien tyyliin

Reseptistä tulee kahdeksan muffinsia.

2 kanamunaa
0,5 dl soijajauhoja
0,5 dl mantelijauhoja
1 tl leivinjauhetta
1,5 dl juustoraastetta
kinkkua, salamia, pekonia tms. pieneksi silputtuna (itse käytin tähän versioon pekonia ja salamia)
25 g voita sulatettuna
2 rkl kermaa
tarvittaessa suolaa

Vatkaa kanamunat vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää kanamunien joukkoon yhdessä sulatetun voin ja kerman kanssa. Lisää taikinaan silputtu liha ja juustoraaste, sekoita varovaisesti niin että aineet tasoittuvat. Jaa taikina hyvinvoideltuihin muffinsivuokiin tai vahvoihin paperivuokiin ja paista noin 170 asteessa kunnes pinta on saanut väriä ja muffinsit läpeensä kypsiä. Muffinsit saattavat lässähtää hieman uunista otettaessa, mutta makua se ei haittaa. Tarjoile haaleina. Itse pursottelin päälle koristeeksi pieniä majoneesiruusukkeita, hyvää oli!

Honkajoki 8.8.2009

2009-08-12T08:33:00.002+03:00

Näin hienosti meidän pieni neiti aloitti näyttelyuransa. Tai no, onhan Cillalla pari ROP-pentu -sijoitusta jo alla, mutta ei niitä lasketa, sillä pentuluokka on epävirallinen. Nämä pokaalit sen sijaan lasketaan!

Ei pidä unohtaa sitäkään, että meidän veteraaninarttu on kesän tiimellyksessä valioitunut ja oli samaisessa Honkajoen näyttelyssä PN-2, ROP-VET ja lopulta BIS-4 VET. Upea päivä siis Thelmallakin.

Niin ylpee...

2009-06-10T17:20:00.003+03:00

Olen tosi ylpeä, nimittäin koiristani. Cilla osallistui ensimmäistä kertaa elämässään koiranäyttelyyn lauantaina Tuurissa. Thelmalle kerta oli jo kahdeksas (tosin pieneltä tuokin näyttelymäärä tuntuu, kun otetaan huomioon että Thelma täyttää pian yhdeksän). Kumpikin tyttö pärjäsi loistavasti ja ylittivät kaikki odotukset. Pieni Cilla-riiviö oli rotunsa paras pentu ja Thelma-mummo yllätti myös olemalla rotunsa paras veteraani, paras narttu, sertivoittaja ja VSP. Oi mikä ihana päivä hyytävän kylmästä säästä huolimatta!

Kesänalkua ja käsitöitä

2009-06-01T21:17:00.003+03:00

En ole taaskaan ehtinyt päivittämään blogiani - tai oikeastaan en ole jaksanut päivittää sitä. Keväälle ja kesän alkuun pakkaantuu aina niin hirveästi tekemistä, että vaikka vapaa-aikaa jäisikin, sitä ei mielellään tuhlaa tietokoneella nysväämiseen.

Kesä sitten tuli - vaikka olisi kyllä saanut jäädä tulematta... Inhoan aurinkoa. Aurinko ja minä emme yksinkertaisesti sovi yhteen, emme sitten mitenkään. Olen varmaan vuosi sitten avautunut suunnilleen samasta aiheesta - ja luultavasti vuoden kuluttua kesän kynnyksellä avaudun aiheesta taas. Mutta kun tuo kirkas mollukka tuolla taivaankannella on vaan niin pirun ärsyttävä - etenkin, kun olen suurimman osan työpäivästäni pihalla. Ei hemmetti sitä päänsärkyä minkä mokoma valoilmiö minulle aiheuttaa!

(Tähän kohtaan sopisi hyvin sellainen nyrkkiään puiva hymiö jollainen löytyy chihuahua-keskustelupalstan hymiölistalta.)

Sitäpaitsi kevät ja kesä on kauhean säheltämisen aikaa. Poukkoillaan sinne sun tänne ja vielä vähän tuonnekin. Tekemistä riittää niin että pää hajoaa - ja ei, en todellakaan ole itse keksinyt itselleni hommia, sillä jos saisin itse päättää, pötköttelisin sohvannurkassa tuulettimen alla "kesävapaiden" ajan.

Vapaa-ajan puutteesta johtuen en ole viimeaikoina ehtinyt tekemään oikeastaan mitään sellaista, mikä edistäisi remonttia tai edes yleistä asumisviihtyvyyttä. Sen verran sain jostain revittyä joutoaikaa (ja rahaa, joka sekin on pirullisen tiukassa) että pystyin toteuttamaan pitkään suunnitelmissa olleen tilkkutäkin sohvansuojaksi. Siinä ohella hurautin myös koirien uusiin peteihin tuommoiset tyyliin sopivat pehmusteet. Eiköhän niissä kelpaa nyt köllötellä!

Uusi nojatuoli ja muuta mukavaa...

2009-04-07T18:26:00.004+03:00

Jälleen sisustusaiheinen kirjoitus - heti edellisen perään (tosin tämä jäänee yhden kappaleen mittaiseksi; kuvat puhukoot puolestaan). Kävin perjantaina Ideaparkissa tuhlailemassa, ja jokin outo shoppailuvaihde jäi ilmeisesti päälle, sillä kun tänään lähdin etsimään meille tv-tasoa, tarttui mukaan tasan kaikkea muuta kuin tv-taso.

Ja jotain keittiöönkin...

Sisustushankintoja ja -lahjoja

2009-03-28T11:11:00.009+02:00

Kylpyhuone on meidän talon harminkryyni. Huonosti toimivat tai pikemminkin täysin toimimattomat lattian kaadot, osittainen keskeneräisyys, pieni koko ja saunan ahtaus tekevät siitä oikein ongelmapesän. Niin, ja tietysti tämän kruunaa se, että juuri kylpyhuoneen rakenteet joutuvat kovimmalle rasitukselle missä tahansa taloudessa...

No, tämän kanssa on nyt vain elettävä, kunnes rahatilanne muuttuu niin, että varat huoneen korjaamiseen löytyy. Hankaloittaahan se tietysti jokapäiväistä elämää, kun jokaista vesipisaraa pitää erikseen vahtia joutumasta väärään nurkkaan, tai kun lattiaa ei voikaan noin vain suihkutella puhtaaksi kurakamppeiden jäljiltä (meillä kun ei ole muutakaan tilaa missä kuivata märkiä ulko- ja harrastusvaatteita). Eikä sekään auta, että noin pieneen tilaan pitäisi mahtua kymmeniä eri toimintoja saunomisesta pyykinpesuun ja meikkaamiseen.

Mutta se, että huone ei ole toimiva, ei estä minua tietenkään tavoittelemasta kaunista - ja ennen kaikkea käytännöllistä - kokonaisuutta. Viimeaikoina olen takunnut juuri kylpyhuoneen kanssa eniten, viettänyt siellä aikaa lattialla istuskellen ja miettien, miten tämän kaiken saisi kuntoon. Luonnollisesti siis viimeaikaiset sisustushankinnatkin ovat liittyneet juuri kylpyhuoneeseen...

Ihana pumppupullo käsisaippualle (meillä kun ei palasaippuoita oikein osata käyttää):

Kyltti - arvatkaa minkä oven päälle. Alunperin kiinnitys oli valkoisella kapealla satiininauhalla, mutta tuo juuttinaru sopii jotenkin paremmin tyyliini. Tuon naulan tilalla voisi tosin olla jokin nätti pieni ripustuskoukku, mutta katsotaan nyt...

Tämän naulakon sain ystävältäni syntymäpäivälahjaksi:

Yleisilmettä noin muuten...

Taidetta...ko?

2009-03-28T08:52:00.005+02:00

Heräsin tänään jo varhain aamusta viemään mieheni Päijänteen laitamille suunnistavalle bussille. Vielä istuessani autonratin takana minua haukotutti hirveästi, mutta kivutessani kotimme aurinkoiselle kuistille postipaketti ja ruokakassi kainalossani väsymys kaikkosi kummasti. Vaikken suorasta auringonpaisteesta niin pidäkään - lähinnä koska kirkas valo särkee silmiäni enkä ole vieläkään hankkinut aurinkolaseja omilla vahvuuksillani - jotain varsin piristävää auringonvalossa kyllä on.

Ei silti, olen yhä hämärien talvipäivien suuri fani. Jos pitäisi valita yksi maisema mitä katsoo lopun ikäänsä, se olisi epäilemättä näkymä Etelä-Pohjanmaan lakeuksista, himmeän talviauringon hohteessa kylpevistä lumisista pelloista ja kuuran kuorruttamista pensaista ja puista, jotka reunustavat hiljaisia talvipeltoja.

Talviteemaan liittyen, sain syntymäpäivälahjaksi Onni Ojan piirtämän taulun talvihämärästä. Se taitaa olla tällä hetkellä talossamme ainoa "korkeakulttuurinpala", mutta sulautuu kyllä ympäristöönsä varsin hyvin siitäkin huolimatta, että kaikki muu pienessä kodissamme taitaa viestiä kuinka vähän meillä oikeastaan piitataan korkeakulttuurista. Itseasiassa koko sana korkeakulttuuri on meille yhtä hölynpölyä. Jotenkin sanaan liittyvät ooppera ja taide ja ehkä Kiasma ja konsertit joissa soivat pääasiassa jousisoittimet, mutta sen syvempi merkitys on meille kyllä melkolailla epäselvä.

En siis usko ymmärtäväni taiteesta mitään enkä oikeastaan jaksa perehtyäkään siihen, minulle kun riittää että jokin näyttää omaan silmään hyvältä, kohteen arvosta tai merkityksellisyydestä riippumatta. Tuo Onni Ojan talvihämärä näyttää hyvältä ja tuntuukin hyvältä meidän seinällä, joten mielestäni se on siis varsin kelvollinen pala taidetta. Sitä ei myöskään tarvitse tuijottaa tuntitolkulla selvittääkseen, mistä koko maalauksessa on ylipäätään kyse, niin kuin joitakin abstrakteja värisotkuja. Viittaan tässä kohdassa häikäilemättä Soile Yli-Mäyryn Palava Uni -teokseen, joka löytyy lähisukulaisteni seinältä - omituinen keltaisen ja punaisen ja vähän muidenkin värien liitto, jonka katselemisesta saattaisi herkempi saada päänsäryn. Ei silti, olen oppinut pitämään kyseisestä maalauksesta. Tai paremminkin, se on salakavalasti valloittanut minut.

Hyydytetty lohitorttu ja hedelmäleivokset

2009-03-19T12:14:00.007+02:00

Lohi - namsk! Oman syntymäpäiväni kunniaksi päätin kokeilla lohitorttua, siitäkin huolimatta että isäntä inhoaa kaikista maailman kaloista eniten juuri lohta. Tämän hyydytetyn tortun tekeminen osoittautui yllättävän helpoksi, ja niinhän siinä kävi, että yksi pala lohikakkua hävisi miehenkin lautaselta kaikesta antiloheilusta huolimatta.

Hyydytetty lohitorttu

Pohja:
150 g (n 2,5 dl) jauhettuja hapankorppuja tai näkkileipää
3/4 dl maitoa
3/4 dl sulatettua voita tai margariinia
1 rkl hienonnettua tilliä
ripaus mustapippuria

Täyte:
150 g graavisuolattua lohta
150 g kylmäsavustettua lohta (jätä muutama viipale koristeluun)
200 g ranskankermaa
0,5-1 tl sitruunapippuria
1 tl sokeria
ripaus suolaa
2 rkl hienonnettua tilliä
2 dl kuohukermaa
1-2 rkl sitruunamehua
5 liivatelehteä

Sekoita sulatettu voi, maito ja pohjan mausteet hapankorppurouheen joukkoon. Taputtele taikina leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle ja laita kylmään täytteen valmistuksen ajaksi.

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Silppua lohi ja sekoita ranskankermaan mausteiden kanssa. Lisää suolaa varoen, kala itsessään kun on jo melko suolaista! Vatkaa kuohukerma löysäksi vaahdoksi ja yhdistä täytteeseen. Kuumenna sitruunamehu kattilassa, purista liivatteet kuiviksi ja liuota ne sitruunamehuun. Älä keitä seosta! Kaada jäähtynyt liivateseos täytteen joukkoon ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Levitä täyte pohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään neljä tuntia, mielellään yön yli. Koristele haluamallasi tavalla, esim. tillillä, tomaateilla ja lohiviipaleilla.

Lohikakun ohella piti tietysti olla jotain makeaakin tarjottavaa. En ole täytekakkujen ystävä, ja korvasinkin perinteisen kermakakun pienillä ja yllättävän helppotekoisilla hedelmäleivoksilla. Leivospohjat väkersin Limepippurin ohjeella - on muuten hyvä ja helppo ohje, jota tulen käyttämään varmasti uudestaan. Täytteeksi leivospohjiin laitoin kiiwiä, persikkaa ja vaniljakreemiä, ja päälle pursottelin pieniä diplomaattikreemiruusukkeita. Hyviä tuli - liiankin hyviä, kehui appi kahvipöydässä!

Pikku-Cilla treenailee

2009-02-26T15:37:00.005+02:00

Olen päättänyt kasvattaa tuosta suloisesta pikkuriiviöstämme yhteiskuntakelpoisen koiran, joka osaa käyttäytyä, kuuntelee ja tottelee. Tämä lähinnä koska haluan todistaa kaikille, että chihuahuastakin saa hyvin käyttäytyvän, esimerkillisen pikkukoiran, kun vaan jaksaa treenata. Cillan pikkupäähän opit tuntuvat sitäpaitsi uppoavan todella helposti, ainakin tässä vaiheessa, kun ikää on 17 viikkoa.

Tein itselleni listan kaikista perusasioista mitä haluan pienen neidin osaavan. Listan kärkipäässä komeilevat sanat "ei" ja "kontakti". Ei-käskyä tulee tietysti harjoiteltua arkielämässä jotakuinkin joka päivä, vaikka pikkuneiti kohtalaisen kiltti pentu onkin. Kontaktiharjoituksia ujutan myös yhteiseen arkielämäämme, palkitsen katsekontaktista ja huomiosta, mutta toisaalta välillä treenaamme katsekontaktia ihan erikseenkin - keskellä olohuoneen ryijymattoa!

Vaikka olenkin aika hyvin perillä tapakasvatuksen periaatteista, täytyy myöntää, että varsinaisen koulutuksen suhteen olen täysin noviisi. Olen toki yrittänyt lukea aiheesta kirjoja ja artikkeleita, kysellyt tarkempia ohjeita ystäviltäni ja niin edelleen, mutta silti huomaan vähän väliä sortuvani virheisiin, ja mikä pahinta, yleensä tajuan mokanneeni vasta sitten kun huomaan koiran toimivan virheellisesti. Tästä ehkä parhaana ja samalla pahimpana esimerkkinä on Saga, jonka huomaan ehdollistuneen väärille asioille, kuten makupalalle katsekontaktin sijaan.

Virheiden korjaaminen tässä vaiheessa on hankalaa, joskaan ei mahdotonta. Sagan kanssa tilanne on siis hieman mutkikkaampi kuin Cillan kohdalla, joka on vielä kuin puhdas paperi, täysin muokattavissa omanlaisekseni koiraksi.

Nuorelta pennulta en vielä viitsi kovin paljoa vaatia. Olemme käyneet läpi suurin piirtein kaikki aikaisemmin mainitsemaltani listalta löytyvät liikkeet, mutta nyt käymme asiat läpi perusteellisemmin, emmekä etene seuraavaan kohtaan ennen kuin edellinen on kunnolla opeteltu.

Mitä tuo pikkutyttö nyt sitten jo osaakaan? No, ei vielä mitään kovin kummoista. Katsekontaktin se hakee jo varsin mainiosti. Toki namia pitää välillä vilkaista, mutta kun Cilla muistaa, että namia ei heru sitä tuijottamalla, se kääntyy tapittamaan minua silmiin (Tässä asiassa Cilla on valovuosia edellä emoaan Sagaa, joka pystyy tuijottamaan nyrkkiin piilotettua namia minuuttitolkulla kuin hypnotisoitu minun epätoivoisesta lirkuttelustani huolimatta). Istumaan Cilla käy melko kevyestä käsimerkistä, mutta oikean asennon löytäminen on vielä hakusessa. Olen tässä vaiheessa opettanut - tai ainakin yrittänyt opettaa - sen istumaan suoraan eteeni, mutta pylly tahtoo vielä vaeltaa vinoon. Paikka-käsky ja luoksetulo ovat seuraavana listalla. Kumpaakin on menestyksekkäästi jo harjoiteltukin, vaikka paikallaolo tuntuukin olevan pikkuneidille välillä kovin hankalaa, kun koko ajan on johonkin kiire!

Kuulumisia pitkästä aikaa

2009-01-06T01:17:00.003+02:00

Mistähän johtuu, että olen äärettömän huono kirjoittamaan päiväkirjaa tai päivittämään blogiani juuri silloin, kun ympärillä tapahtuu mielenkiintoisia asioita?

Edellisen postaukseni ja tämän päivän väliin mahtuu paljon. Itse asiassa kerrottavaa on varmaan liikaakin, sillä sopivaa hetkeä blogin päivittämiseen ei ole oikein löytynyt. Olen toki monta kertaa suunnitellut jotain tänne naputtelevani, mutta silti päivittäminen on jäänyt ja unohtunut, kun jokin muu, akuutimpi asia on häirinnyt hopeahiutaleisiin keskittymistä. Lopulta tänä yönä - pyörittyäni tunnin verran sängyssä ilman pienintäkään merkkiä unesta - päätin hoitaa tämän häiritsevän pienen yksityiskohdan pois päiväjärjestyksestä ja herättää blogini taas hetkellisesti henkiin.

Pentukolmikko, jonka kehitystä sain ihailla kahdeksan viikon ajan, on nyt levittäytynyt maailmalle. Pojat lähtivät joulun jälkeen uusiin koteihinsa. Vain pikkutyttö jäi kotiin - tosin tässä pikkutytössä on koiraa kolmenkin edestä! Cillaksi ristitty pieni neitokainen pistää koko taloutemme uuteen uskoon ja valloittaa paitsi parhaat makuupaikat myös kaikkien sydämet. Toki neidillä on omat ärsyttävät ominaisuutensa, joista ehkä pahin on tapa herätä varhain aamulla kerjäämään huomiota, mutta tämän pakkauksen mukana tulee toisaalta myös aimo annos ihanaa pennuntuoksua ja iloista vilinää, ja sitähän minä olen jo pitkään kaivannutkin!

Tämä syksy tarjosi enemmänkin uuden elämän ihmeitä kun mihin alunperin olin varautunut. Kolme chihuvauvaa syntyivät ihan harkitusti, mutta kissamme järjesti meille pienen yllätyksen - tai neljä pikkuista yllätystä, jos ihan tarkkoja ollaan.

Toki nämä pienet pumpulipallot olisivat pitäneet olla ennustettavissa - olinhan tyhmyyksissäni siirtänyt Riesan sterilisaation ajankohtaa koko ajan myöhemmälle syksyyn. Rangaistus moisesta oli vallan kauhea: neljä ihanaa, pörröistä, pehmoista, hyväntuoksuista höpönassua. Tiedän, ettei tällaisista vahinkovauvoista pitäisi olla järin riemuissaan, mutta niin hurmaavia otuksia nämä karvapallot ovat, ettei niitä yksinkertaisesti voi katsella hullaantumatta totaalisesti. Sitäpaitsi kissanpoikaset tarjosivat yllättäen lohdun veljiään ikävöivälle Cillalle - pikkutyttö nimittäin löysi uudet parhaat ystävänsä aivan toisen lajin parista!

Munatoti

2008-11-14T13:14:00.009+02:00

Mieheni inhoaa glögiä. En voi väittää pitäväni siitä itsekään, lukuunottamatta tyrnimarjaglögiä, jota taas ei tunnu hevillä löytyvän ainakaan tavallisten markettien hyllyiltä. Muutama päivä sitten törmäsin netissä surffaillessani munatotin ohjeeseen - ja muistaessani jonnekin kaappiemme perälle unohtuneen rommipullon päätin kokeilla, miten tämä amerikkalaisten "vastine" glögille pärjää joulujuomavertailussa.

Täytyy sanoa, että tämä joulujuoma taitaa nousta ylivoimaiseksi suosikiksi meidän taloudessamme. Jopa tuo rommi, jota ei suinkaan vahingossa ole unohdettu kaapinperälle, tuli käytettyä loppuun viimeistä pisaraa myöten. Paksu, maitopohjainen juoma houkuttelee tehokkaasti nautiskelemaan pehmeästä sohvasta ja paksuista vilteistä höyryävän kupin äärelle.

Munatoti neljälle

4 dl maitoa
2 dl kuohukermaa
2 luomumunaa
2-3 rkl (fariini)sokeria
vaniljasokeria
1 dl rommia, konjakkia tai näiden sekoitusta

Pinnalle:
Raastettua muskottipähkinää
(vaahdotettua kuohukermaa)

Kuumenna maito ja kerma kattilassa kiehuvaksi. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita munavaahtoon kuuma maito-kermaseos ja alkoholi vuorotellen. Kaada juoma mukeihin, koristele halutessasi kuohukermalla. Ripottele lopuksi päälle hieman raastettua muskottipähkinää.

Kaksiviikkoiset ipanat

2008-11-13T11:40:00.006+02:00

Pennut ovat niin viehättäviä otuksia nukkuessaan ja tuhistessaan emon tissillä, ettei pentulaatikon äärestä oikeastaan malta poistua vain päivittääkseen kuulumisia blogiin, jota tuskin kukaan koskaan lukee. Tänään kuitenkin toisenlainen velvollisuus kutsui, ja minun oli pakko siirtää iso ahterini vaihteeksi koulunpenkille. Onneksi pennuista ei tarvitse olla erossa muutamaa hassua tuntia enempää - olkoonkin, että minuutit kuluvat täällä koululla äärettömän hitaasti, ja kahden tunnin koulupäivä tuntuu kestävän ikuisuuden.

Tämä pakollinen kouluvisiitti kaikessa tylsyydessään tarjoaa kuitenkin mainion mahdollisuuden blogiin naputtelulle, sillä opettajaa ei juurikaan näytä kiinnostavan, mitä me opiskelijat oikeastaan tietokoneillamme teemme.

Koen silti tarvetta hieman puollustella toimintaani: Käymme tällä tunnilla läpi sellaisia asioita, jotka ovat minulle entuudestaan tuttuja, joten älkää ainakaan suoraan tuomitko minua!

Pennut kasvavat hurjaa vauhtia. Suurin poika painaa liki puolikiloa - ja on vasta 14 vuorokautta vanha! Pikkutyttökin on oikeastaan jo kolminkertaistanut painonsa - Hieman päälle 100 grammaisesta rääpäleestä on kasvanut jo kunnon kokoinen pentu. Alkuviikosta naperoilla aukesivat myös silmät - ja mikä olisikaan suloisempi näky, kuin pienen pieni pentu, joka tihrustelee maailmaa "uusilla" silmillään.

Uuden elämän ihme

2008-10-31T12:01:00.006+02:00

Odottelu on päättynyt. Melko hermojaraastavalla tavalla se päättyikin, mutta tässä on tulos.

Synnytys käynnistyi eilen puoleltapäivin, ja aluksi kaikki tuntui menevän hyvin. Hetkeä myöhemmin löysin itseni kuitenkin eläinlääkärin vastaanoton odotustilasta jännittämässä, kuinka leikkauspöydällä makaavalle koiralleni ja mahdollisille pennuille kävisi. Siinä tilanteessa minuutit tuntuivat hurjan pitkiltä, mutta onneksi seurassani oli vanhempi naishenkilö, jonka kanssa jutusteleminen vei ajatukseni tehokkaasti pois kaikista niistä kauhukuvista, mitä sana sektio päähäni yleensä onnistuu luomaan.

Kesken keskustelutuokiomme kuulimme leikkaussalin puolelta pontevan rääkäisyn. Maailmaan oli saatettu ainakin yksi uusi elämä. Hetkeä myöhemmin hoitaja ryntäsi luokseni kahden pienen käärön kanssa ja työnsi syliini kaksi varsin pirteää urospentua. Kolmas pennuista oli kuulemma hyvin eloton vielä, ja eläinlääkäri ja hoitaja tekivätkin tunnin verran töitä, ennen kuin pienen pieni tyttö saatiin kunnolla virkoamaan.

Saga menetti leikkauksessa paljon verta, ja kohtu tihkui vielä leikkauksen jälkeenkin tovin. Pysyttelimme eläinklinikalla tilannetta seuraten. Saga makasi peittokasan alla, lämpöpullojen keskellä tiputuksessa ja hytisi kylmästä. Vaikka pienet pennut ihania ovatkin, katsellessani vällyjen alla hytisevää koiraani en voinut olla soimaamatta itseäni siitä, että olin tieten tahtoen laittanut aluilleen tällaisen tapahtumaketjun pari kuukautta aikaisemmin.

Saga alkoi kuitenkin nopeasti virkoamaan ja lämpenemään, ja vuotokin väheni pikkuhiljaa. Pennut eivät sitä jaksaneet vielä siinä vaiheessa kiinnostaa, mutta voiko koiraraukkaa siitä moittia, olihan se juuri käynyt läpi melkoisen tapahtumasarjan, eikä olo varmasti aivan kivutonkaan ollut. Pakkasin pennut yhdessä hoitajan kanssa kylmälaukkuun lämpöpullojen päälle, laitoin Sagan kuljetuskoppaansa, ja palasimme kotiin.

Olin valmistautunut valvomaan koko yön, sillä en uskonut Sagan vielä välittävän pennuistaan. Eläinlääkärikin oli epäillyt, että Saga kiinnostuisi pennuistaan vasta myöhemmin, kuitenkin viimeistään vuorokauden kuluttua. Päästessäni kotiin ja nostaessani pennut pentulaatikkoon tapahtui kuitenkin jotain vallan ihmeellistä. Saga käveli reippaasti pentujensa luokse ja asettui imettämään ja puhdistamaan niitä, eikä sillä näyttänyt olevan epäilystäkään siitä, etteivätkö nämä olisi hänen pentujaan.

Suuri kiitos avusta Mai-Vetin ihanalle henkilökunnalle, erityisesti Merjalle ja Sarille!

61/59 VRK

2008-10-27T11:34:00.006+02:00

Sanoin Sagalle, ettei viikonlopun aikana saa synnyttää. Saga oli kiltti tyttö, kuten aina, ja totteli emäntäänsä. Odottelu siis jatkuu, ja ainakin toistaiseksi selvät merkit synnytyksen käynnistymisestä antavat odottaa itseään. Äsken tyhjeni ruokakippokin sellaisella vauhdilla, että tuskin vielä ensiyönä tarvitsee herätä auttamaan pentuja maailmaan, vaikka eihän sitä koskaan voi tietää.

Jos rehellisiä ollaan, tämä odottelu ja jännittäminen alkaa käydä emännän hermoille. Koira itse on sentään rauhallinen kuin viilipytty. Lähinnä se lepäilee tyynyllään, sohvalla, milloin missäkin, ikään kuin kerätäkseen voimia tulevaa koitosta varten. Välillä se nousee jaloittelemaan ja tutkimaan, mitä kaverit mahtavat touhuta - riehumaan se ei enää itse kuitenkaan innostu, mutta kukapa tuollaisen mahan kanssa jaksaisi kauheasti peuhatakaan.

Tiineyskuulumisia

2008-10-25T12:00:00.004+03:00

Olen "mammalomalla" - ainakin osittain. Tekemistä nimittäin riittää. Onneksi pystyn tekemään kaiken täältä kotoa käsin, eikä minun tarvitse jättää tuota viimeisillään olevaa narttua hetkeksikään yksin.

Eilen käytiin tytön kanssa tiineysröntgenissä. Kuvasta löytyi peräti kolme pentua, vaikka vauvavatsan koko ei mikään päätähuimaava ole ollutkaan. Toki tuo pallomaha on paisunut koko ajan, eikä se näytä enää niin pieneltä kuin aikaisemmin. Tänäaamuna vatsa tuntui itseasiassa valtavalta, mutta ehkä se johtuu vain siitä, että nyt tiedän pentujen tarkan lukumäärän.

Ensimmäinen pentu on röntgenkuvan mukaan tulossa takajalat edellä - kuten viimeksikin, kaksi vuotta sitten. Toivon tosissaan, että synnytyksestä selvittäisiin ilman eläinlääkärin apua, mutta kauhukuva synnytyskanavaan juuttuneesta jättiläispennusta, jonka takatassut pilkottavat jo ulkona, kummittelee väkisinkin mielessä. Viimeyönä näin unta, jossa tartuin pikkukäpäliin lukkopihdeillä saadakseni niistä kunnon otteen. Hyi hirvitys.

Jännittävät hetket ovat siis käsillä. Kunpa kaikki menisi hyvin!

H-hetki lähestyy

2008-10-18T15:18:00.004+03:00

Tuon tulevan mamman tiineysultrassa näkyi siis kolme-neljä alkiota. Noh, laskettu aika lähestyy, ja maha ei kovin suureksi ole kasvanut, joten luultavasti siellä ei ihan niin montaa möngertäjää ole, kuin mitä ultra lupaili. Mamman masu on oikeastaan aika pieni. Muhkurainen - ja pieni.

Täytynee ensiviikolla käydä röntgenissä tarkistamassa lukumäärä, mutta kovin suuria toiveita en elättele tuon mahan koosta johtuen.

Baileys-mascarponekakku

2008-10-18T14:04:00.010+03:00

Ei pidä kuvitella, että olisin unohtanut mieheni syntymäpäivän tänä vuonna. Sen sijaan unohdin kuvata leipomukseni ja luomukseni ennen kuin päivänsankari ja juhlavieraat pääsivät niihin käsiksi. Herkkuja jäi kuitenkin jonkin verran yli, ja pääsimme nauttimaan paljon kehutun baileys-kakun ja muidenkin herkkujen rippeistä aamukahvin kanssa.

Tässä kohdassa huomasin jopa ottaa sen kuvan, ennen kuin ehdin ahneuksissani upottaa lusikkani kakkupalaan...

Baileys-mascarponekakku (à la Hopeahiutaleita)

Pohja:
200 g digestivekeksejä hienonnettuna
n. 75 g sulatettua ja jäähdytettyä voita

Täyte:
n. 400 grammaa mascarponea
4 dl kuohukermaa
1,5 dl tomusokeria
vaniljasokeria
1,5 dl Baileys-likööriä
7 liivatelehteä

Pinnalle:
esim. kinuskikastiketta ja hasselpähkinöitä

Leikkaa irtovuoan pohjalle sopivan kokoinen pala leivinpaperista. Sekoita sulatettu voi ja keksimurut ja taputtele taikina vuoan pohjalle. Laita pohja jääkaappiin odottamaan täytteen valmistuksen ajaksi.

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi tomusokerin kanssa. Sekoita joukkoon mascarponejuusto ja mausta vaniljasokerilla. Lämmitä likööri kattilassa, purista pehmenneet liivatteet kuiviksi ja sekoita ne kuumaan likööriin - älä keitä seosta liivatteiden lisäämisen jälkeen! Lisää hieman jäähtynyt likööri-liivateseos mascarponevaahtoon ohuena nauhana, jatkuvasti sekoittaen. Kaada seos kakkupohjan päälle. Koristele pinta kinuskikastikkeella, hasselpähkinöillä tai mielesi mukaan, ja anna kakun hyytyä yön yli.

Tarjolla oli baileys-kakun lisäksi pestohyrriä ja kinkkupiirakaa à la Marie. Tarjolla oli myös Pirkan ohjeella leivottuja brownieseja, kotijuustoa ja mangorahkakakku, johon tekaisin pohjan gluteenittomista kekseistä.

Kotimme eteinen

2008-10-15T13:31:00.004+03:00

Pienen kotimme eteinen alkaa olla valmis. Tolkuttoman kauan siihen menikin, mutta vanhat talothan ovatkin ikuisuusprojekteja.

Eteisestä tuli (tai tulee, kunhan saan viimeiset listat kiinnitetyksi) prikulleen sellainen kuin halusinkin, jos lattiamateriaalia ei oteta huomioon. Muusta talosta en valitettavasti voi sanoa samaa - tosin eteinen on ainoa huone, jonka olen saanut suunnitella ja toteuttaa aivan itse lähes alusta alkaen. Muualla talossa näkyy vieraiden ihmisten kädenjälki, josta en ole koskaan oppinut pitämään. Kunhan minulla on aikaa ja energiaa, siihenkin asiaan tulee muutos!

Tiineysultra

2008-09-26T10:44:00.003+03:00

En ole aikaisemmin käynyt koiran kanssa tiineysultrassa - vaikka ultraus tapahtumana onkin tuon vanhuksen kanssa tullut jotakuinkin tutuksi. Lienee siis sanomattakin selvää, että minua jännitti hurjasti pysäköidessäni autoa eläinlääkärimme pihaan tänä aamuna. Varmaankin juuri jännityksestä johtui, että tuntui kuin kaikki olisi ollut aivan uutta, vaikka olenkin ollut samassa toimenpiteessä mukana ennenkin, eri syystä vain.

En ymmärtänyt ruudulla näkyvästä epämääräisestä kuvasta juurikaan mitään, kunnes eläinlääkäri selitti, mitä ruudulta kannatti etsiä. Pimeässä huoneessa laskeskelin "pentujenalkuja" samalla kuin rapsuttelin koiraa rauhoitellen korvan takaa. Kolme-neljä pentua löytyi. Aivan tarkasti eläinlääkäri ei osannut sanoa, mutta neljää kuitenkin veikkasi. Käymme tietysti vielä röntgenissä lähempänä laskettua aikaa varmistamassa tilanteen.

Huh! Voin huokaista helpotuksesta ainakin tässä vaiheessa. Tietysti kaikki on vielä mahdollista, mutta ainakin edellytykset sopivan kokoiselle, useamman pennun pentueelle ovat todistettavasti olemassa!

Odotusta

2008-09-24T10:39:00.009+03:00

En ole ihan varma, onko odottaminen hauskaa vai inhottavaa. Mahdollisesti se on molempia, riippuen vähän mielentilasta, jäljellä olevasta ajasta ja siitä, mitä odottaa.

Meillä odotetaan pentuja ja koko sitä hulabaloota mikä pentuihin liittyy. Ensin tulevat tietysti odotusajan eri vaiheet, sitten synnytys, sitten pentujen kehityksen eri vaiheet, ja lopulta se hetki, kun pennut lähtevät uusiin koteihinsa - olettaen, että raaskin niitä myydä. Urospennuista luovun ilomielin, jos oikea koti löytyy, mutta narttupennut ovat sitten ihan toinen juttu. Mukiinmenevää tyttöä meille kovasti kaivataan - mutta koska huono tuuri tuntuu kuuluvan vakiovarusteisiini, joista en edes halutessani pääse eroon, olen henkisesti täysin valmistautunut yhden pennun pentueeseen, jossa se ainokainenkin on varustettu "väärin vehkein".

Perjantaina kiikutan tuon tulevan mamman ultrattavaksi. Kaikki merkit tuntuvat kyllä viittaavan siihen, että masussa kasvaa uuden sukupolven alku, mutta en laittaisi siitä kuitenkaan päätäni pantiksi. Siksi haluan käydä varmistamassa, että kohdussa tosiaan on elämää, ja että heinäkuun lopulla tehty visiitti Etelä-Suomeen varmasti kantaa hedelmää. Samalla eläinlääkärimme saa pienen ennakkovaroituksen siitä, mitä on mahdollisesti tuloillaan.

Edellisestä pentueesta alkaa olla niin kauan, etten enää muista, mitä kaikkea silloin tuli ihmeteltyä. Luultavasti tällä kertaa tulee ihmeteltyä aivan samoja asioita, kun kaikki normaalista poikkeava kiinnittää huomion. Jonkin aikaa sitten kyselin eläinlääkäriltä, pitäisikö pari viikkoa astutuksen jälkeen ilmenevästä rusehtavasta vuodosta huolestua. Ei kuulemma tarvitse, jos koira muuten on normaali. Oudolta tuntuu sekin, että tuo yleensä villi ja vilkas tyttö on muuttunut häkellyttävän tyyneksi ja viettää suurimman osan ajasta lepäillen ja laiskotellen. Ruokakaan ei maistu enää kunnolla, vaikka ennen kippo tyhjeni ennätysvauhtia. Lisäksi siitä on tullut erityisen hellyydenkipeä.

Minä tietysti paijaan ja paapon, onhan se sentään odottava äiti, jolla on vielä raskas urakka edessä!

Uusintanäytös

2008-09-23T15:09:00.005+03:00

Mitä kirjoitinkaan 7.11.2007?

Olen jo unohtanut. Olen antanut asian vaipua menneisyyteen. Sinne se toki kuuluukin. Minun piti päästä tapahtumien yli aivan kuten kaikkien muidenkin ja siirtyä eteenpäin.

Tänään yhdentoista maissa kaikki tapahtui uudestaan. Tuntui kuin olisi katsellut kamalan murhenäytelmän uusintaa. Tällä kertaa kaikki tapahtui vaan aivan liian lähellä. Kuulen hälytysajoneuvot, kun ne ajavat vauhdilla kotini ohi. Mietin opiskelutovereitani - mitä heille kuuluu? Mietin tyhjiä luokkahuoneita. Koska uskallamme palata kouluun?

Olemmeko enää koskaan turvassa?

Koiranäyttelyhuumaa

2008-06-24T10:54:00.004+03:00

Ihmisessä, joka ajaa vapaaehtoisesti liki pari tuhatta kilometriä koiran nimen eteen tulevien titteleiden toivossa, täytyy olla jotain vialla. Tähän tulokseen tulin sunnuntai-iltana, kun astuin ulos autosta kotipihassamme - takanani suunnaton määrä kilometrejä ja kaksi koiranäyttelyä. Lauantaina istuin Pohjois-Ruotsissa jännittämässä, kuinka koirani pärjäisi ensimmäisessä näyttelyssään Suomen rajojen ulkopuolella. Sunnuntaina seisoinkin jo Rovaniemellä vesisateessa kaivamassa kananpaloja taskustani, joiden avulla yritin saada koirani esittämään parhaat puolensa itsestään tuomarille. Siinä katsellessani pientä, läpimärkää sessuani, joka innokkaasti pyrki toteuttamaan emäntänsä tahtoa taivaalta tihkuvasta vedestä huolimatta, pohdin, olivatko tavoittelemani tittelit ja palkinnot todellakin kaiken tämän vaivan arvoisia.

Viikonlopun saldo ei ollut mitenkään huono. Ruotsin juhannusnäyttelystä irtosi BIR-sijoitus ja yksi titteli lisää koiran nimen eteen. Rovaniemellä koirani sijoittui toiseksi paras narttu -luokassa. Reissu muutenkin oli oikeastaan hirveän hauska, olkoonkin että vietimme suurimman osan ajasta autossa istuen.

Purkaessani eilen matkalaukkuani sattui käteeni näyttelymatkalta mukaan tarttuneet palkinnot. Hypistelin ruusukkeita ja pahvilappuja käsissäni, kun viikonlopun sankaritar hyppäsi syliini anastaakseen yhden voittamistaan ruusukkeista. Katselin huvittuneena, kuinka se retuutti punakeltaista BIR-ruusuketta, onnellisen tietämättömänä siitä, kuinka hieno palkinto itse asiassa oli kyseessä. Pian vanhempi narttukin osallistui leikkiin, johon liittyi paitsi palkintoruusukkeen pemistäminen, myös erinäisten sijoitusta osoittavien nauhojen totaalinen tuhoaminen.

Koirani eivät ehkä ymmärrä ruusukkeiden tai pokaalien päälle, mutta uskallan silti väittää, että ne tietävät, milloin voittavat ja milloin häviävät. Koirat vaistoavat esittäjänsä tunteet, ja kun menestystä tulee, esittäjän into ja iloisuus tarttuu myös esitettäviin koiriin. Ainakin omat koirani tuntuvat ymmärtävän, että ROP-kehässä voi jo olla ylpeä saavutuksestaan, ja että silloin, kun emäntä alkaa pakata tavaroitaan heti ensimmäisen esiintymiskierroksen jälkeen, kannattaa näyttää yrmeältä.

Katselen punakeltaisia ruusukkeita seinällä ja hymyilen. On oikeastaan ihan kiva olla päästään vähän vinksallaan. Ilman sitä pientä vikaa päässäni olisin monta huikeaa kokemusta köyhempi.

Hetkeksi sammuu aurinko...

2008-06-05T20:28:00.008+03:00

"Kuollut mies löytyi motocrossradalta" uutisoi Iltalehti tänään nettisivuillaan.

Muistelen keskiviikkoiltaa. Grilli savusi vieressämme ja porsaanfileet odottivat marinadissaan lautasilla kun mieheni sai tiedon tapahtuneesta. Yhtäkkiä ei enää ollutkaan nälkä. Kesäillan ilo muuttui lamaannukseksi ja järkytykseksi. Meille niin tuttu rata oli muuttunut murhenäytelmän päänäyttämöksi.

Alavuden rataan liittyy monta mukavaa muistoa. "Montulla" on käyty katsomassa kisoja ja muuten vain treenaamassa. Olen istunut mäntyjen lomassa kuuntelemassa alhaalta kantautuvia pyörien ääniä. Olen lukemattomat kerrat pessyt juuri tämän radan pölyjä silmistäni ennen nukkumaanmenoa.

Keskiviikkona radan ylle lipui mielessäni suuri musta pilvi. Kullanvärinen hiekka synkkenee varjon alla. Hiljennyt hetkeksi odottamaan pilven hälventymistä. Aurinko paistaa jälleen joskus, mutta ei vielä.

Alkukesän jupinoita

2008-06-03T20:33:00.004+03:00

Ärsyttävä alkukesän flunssa on pakottanut minut lojumaan sängynpohjalla viimepäivät. Viikonlopun kyhjötin pääasiassa olohuoneen uudella matolla manaten huonoa oloani ja toivoen, että särkylääkkeiden lievä yliannostus yhdistettynä Fisherman's Friend -pastilleihin ja kuumaan teehen karkottaisivat lentsun kehostani. Perhanan virus on ilmeisesti liian kiintynyt minuun, sillä ei suostu hylkäämään kehoani myrkytysyrityksestäni huolimatta. Nytkin se kutittelee kurkkuani siihen malliin, että tekisi mieli raapia nielua juuriharjalla.

Kuuman teen nauttiminen kesäkuun mukanaan tuomassa helteessä ei muuten ole mitenkään nautinnollinen kokemus, vaikka se kurkun poltteeseen hetkellisen helpotuksen tuokin. Se aiheuttaa ensisijaisesti epämääräisen läkähtymistilan, joka yhdistettynä kuumeen aikaansaamaan hikoiluun ja tuskaisuuteen saa ihmisen aidosti ihmettelemään, mitä ihanaa kesässä ja lämmössä muka on. Talvella voi sentään pukea päällensä niin monta lämpökerrastoa ja villapaitaa, että pysyy lämpimänä jäätävälläkin pakkasella, mutta kesäkuumalla edes alastomuus ei aina riitä tuomaan helpotusta olotilaan.

Kesän myötä taivaalle on ilmestynyt myös aurinko - tuo helvetillinen tulipallo, jonka toivoisin pysyvän pilvien takana edes suurimman osan ajasta. Rankkasadekin on mukavampi kuin kuumana porottava Päivänkehrä. Sen kultasäteet, joita runoilijat ympäri maailman muistavat säännöllisesti ylistää, korventavat ihoa yhtä tehokkaasti kuin avotuli, huomattavasti salakavalammin vaan. En ymmärrä auringonpalvojia, jotka omasta vapaasta tahdostaan antautuvat auringon käristettäviksi ja lojuvat paahteessa päivästä toiseen. Sitä paitsi moinen valoilmiö aiheuttaa päänsärkyä. Oikeastaan pelkkä ajatuskin auringonpaisteesta aiheuttaa jomotusta takaraivossani.

Kaiken tietysti kruunaa se, että näillä leveysasteilla aurinko pysyttelee horisontin yläpuolella melkein ympäri vuorokauden. Lapin yötöntä yötä tullaan ihmettelemään ulkomailta asti. Runoilijat ovat uhranneet kesäöille vähintään yhtä monta ajatusta kuin mainitsemilleni auringon kultasäteillekin. Luultavasti Suomen kesäöitä ihannoivat eivät juurikaan tarvitse unta, sillä kuka tahansa Suomen kesäyössä nukkumista yrittänyt tietää, että nukkuminen on helvetin hankalaa kun kirkas tulipallo kurkkii verhojen raosta makuuhuoneeseen.

Niin. Mitä hienoa kesässä oikein on?

Kesän kynnyksellä

2008-05-28T11:44:00.005+03:00

Kesä tuli tänä vuonna salakavalasti ja pääsi yllättämään allekirjoittaneen. Toukokuun alussa, aloittaessani uudessa työpaikassa, kasvit olivat hädin tuskin heränneet talviuniltaan. Viikko töiden alkamisen jälkeen havahduin kotimatkallani siihen, että luonto oli herännyt henkiin, puut vihersivät ja linnut lauloivat. Järin lämmintä ei vielä ole ollut, mutta juuri tällä hetkellä avautuu työpisteeni eteen upea, auringon värjäämä maisema Pohjanmaan lakeuksilta. Töihinkin uskaltauduin tulemaan jo lyhythihaisessa, sen verran montaa plussa-astetta on tälle päivälle ennustettu.

Selkä alkaa olla vihdoin kunnossa. Lepo on korjannut vammoja siinä määrin, että vaikka selkä vielä saamansa tällin muistaakin, kivusta on jäljellä enää ippeet - jos nyt en edelleenkään meinaa päästä ylös sängystä omin avuin. Hinku takaisin pyörän päälle on kova, eikä tätä kuumetta suinkaan helpota se tosiasia, että reilu viikko takaperin meille saapui aivan uusi 125-kuutioinen enduropyörä, jonka päällä olen piipahtanut vasta kerran. Tiedossa on siis kaksitahdinkatkuinen kesä, josta aion nauttia pitkistä työpäivistä huolimatta täysillä.

Hinnalla millä hyvänsä

2008-04-24T14:50:00.014+03:00

Kun päättää ryhtyä harrastamaan sellaisia lajeja kuin motocross ja enduro, on hyväksyttävä myös se tosiasia, että ennemmin tai myöhemmin tulee satuttamaan itsensä. Oli siis täysin odotettavissa, että jossain vaiheessa löytäisin itseni maantasolta pohtimasta, onko valitsemani laji oikeasti kaiken tämän kivun arvoinen.

En ole ihan varma mitä tapahtui. Asiaa voisi spekuloida varmasti vaikka kuinka pitkään, mutta lopputulos lienee aina sama: aloittelijan moka. Pyörä nousi spoorista kohti taivasta, lennätti minut puolivoltilla radan ulkopuolelle, ja iskeydyin alaselkä edellä maahan sen verran kovaa, että jouduin hetken haukkomaan henkeä ihan tosissani. Kaiken tämän on täytynyt näyttää hirveän huvittavalta, sillä mieheni nauroi kypäränsä alla tullessaan katsomaan, kuinka minulle ja pyörälleni kävi. Hän kysyi minulta jotain kuntooni ja selviämiseen liittyvää, mutta en ole varma, pystyinkö vastaamaan mitään. Luultavasti nauroin itsekin.

Makasin siinä paikallani tuijottaen kirkasta taivasta ja odottaen, että alaselän kipu hellittäisi edes vähän. En ole ihan varma, kauan loikoilin maassa, mutta ilmeisesti riittävän pitkään, sillä huomasin äkkiä että mieleeni mahtui muutakin kuin tietoisuus kivusta. Ihmeekseni en kyseenalaistanut harrastukseni arvoa, kuten olin etukäteen olettanut tapahtuvan, vaan pelkästään omat ajotaitoni. Sisulla ja mieheni avulla punnersin itseni lopulta ylös maasta ja tuskasta puuskuttaen kävelin varikolle, mielessäni päällimmäisenä ajatus siitä, että ajamaan on opittava hinnalla millä hyvänsä.

En tiedä, kuinka vinksallaan ihmisen pitää olla päästään, että vielä silloinkin, kun kipu salpaa hengityksen ja selkää vihloo niin vimmatusti, ettei tiedä mihin asentoon itsensä väätäisi, on ihmisen suurin toive päästä mahdollisimman pian takaisin pyörän päälle. Nakkaan pari buranaa kurkkuuni ja valelen selkääni kylmägeelillä. Voitteko kuvitella, kuinka vaikeaa on istua paikallaan juuri tänään, turhan tietoisena siitä, että pihalla paistaa aurinko ja rata on kuiva...

Crossiradalla

2008-04-21T12:05:00.005+03:00

Viikonlopun kiva kevätsää tarjosi hyvät olosuhteet pyörien parissa puuhastelulle. Pääsin testaamaan tuota uusinta projektipyörää Lapuan crossiradalle. Hyväkuntoisella radalla oli harvinaisen hauksa treenata omia ajotaitojaan, sillä radan kuiva ja kova pohja sopi erinomaisesti kaltaiselleni aloittelijalle.

Laulatin piikkiä omien taitojeni rajoissa onnellisena, kunnes se sammui radan varteen - tankki tyhjänä. Siinä vaiheessa alkoi myös oma fyysinen kestävyyteni olla lopussa, joten talutettuani pyörän viimesillä voimillani takaisin varikolle ryhdyin suosiolla riisumaan ajokamppeitani. Vaihtaessani ajohousut ja -saappaat farkkuihin ja tennareihin kirosin mielessäni huonoa kuntoani ja ajotaitojeni puutteellisuutta. Minulla ei ole mitään suuria tavotteita tämän harrastuksen suhteen, mutta itsensä voittaminenkin vaatii näköjään verta, hikeä ja kyyneliä - noin kuvainnollisesti ainakin. Eilisen myötä motivaatio harjoitella ja kehittyä kohosi taas huimasti, ja hinku päästä takaisin pyörän päälle on jo nyt kova, vaikka kädet, jalat, hartiat ja oikeastaan kaikki muutkin kehoni osat huutavat apua ja vaativat lepoa...

Onneksi on viikonloppu edessä...

2008-03-28T19:27:00.003+02:00

Tämä viikko on mennyt koulun osalta jokseenkin täydellisesti penkin alle. Keskiviikkona nukuin pommiin, eilen sössin LVI-tekniikan tentin aivan totaalisesti, tänään unohdin palauttaa yhden pakollisen tehtävän... Etenkin se takkuilu eilisen tentin kanssa ärsyttää, minulla kun ei ole enää varaa hylsyihin.

Onneksi edessä on viikonloppu. Mitään häikäisevää en tosin ole seuraavien päivien ajaksi suunnitellut. Aion lähinnä lojua kotosalla yksikseni - mies kun joutuu kaiketi töihin sekä huomenna että sunnuntaina. Kurjaa sinänsä, sillä olisin kovasti halunnut tehdä enskalenkin tai käydä pyörähtämässä crossiradalla. Yksin ei minun taidoillani varustetun passaa crossipyörää ulkoiluttaa, sillä tällainen säheltäjä saattaa helpostikin löytää itsensä maantasolta multaa maistelemasta. Jos sattuu tömähtämään tantereeseen tarpeeksi kovaa, ylös ei välttämättä pääsekään ilman kaverin apua.

Uusien crossisaappaiden sisäänajo siirtyy siis sekin eteenpäin. Mieheni on ilmeisesti ollut huolissaan jalkojeni hyvinvoinnista, sillä hän yllätti minut toissapäivänä uusilla ajokengillä. Olen ollut näistä saappaista niin innoissani, että laitan ne jalkaani vähän väliä ihan vain tunnustellakseni, miltä ne jalassa tuntuvat. Tietysti crossisaappaat tuntuvat kömpelöiltä ja raskailta, kun niillä tallustelee täällä sisällä, mutta epäilemättä ne kuitenkin suojaavat nilkkojani pyörän päällä paremmin kuin esimerkiksi viikonloppuna käyttämäni kengät.

Aatteita aamulla

2008-03-26T09:19:00.009+02:00

Olen tainnut auttamattomasti nukkua pommiin tänä aamuna. Minun olisi pitänyt olla koululla jo puolitoista tuntia sitten, mutta tässä nyt kuitenkin istun alusvaatteisillani oman tietokoneen ääressä hieromassa viimeisiä unenrippeitä silmistäni.

Taivaalle kertyneet harmaat pilvet enteilevät vesi- tai lumisadetta - luultavasti jälkimmäistä, sillä viimepäivät ovat olleet harvinaisen kylmiä siihen nähden, kuinka leuto talvi on muuten ollut. Uutisissa lupailtiin eilen talven pahinta lumimyräkkää Etelä- ja Keski-Suomeen ja ilmeisesti lumimyräkkä on yllättänyt eteläisemmätkin Euroopan valtiot. Hassua, sillä nyt eletään kuitenkin jo maaliskuun loppua! Liekö nämä omituiset sääilmiöt merkki ilmastonmuutoksesta?

Pääsiäisen pakkaskeli oli joka tapauksessa aivan mahtava ja auringonpaiste kruunasi koko loman. Oli harvinaisen hankalaa palata takaisin arkeen muutaman ihanan vapaapäivän päätteeksi. Endurolenkit talvisissa metsissä ja pitkään nukutut aamut tuntuivat niin hyvältä, että keskittyminen arkisempiin asioihin, kuten koulunkäyntiin, tuntuu nyt suorastaan vaikealta.

Nukuinkohan pommiin kuitenkaan vahingossa? Ehkä halusin vain pitää kiinni lomapäivien vapaudesta vielä hetken!

Siivouspäivä ja muita jupinoita

2008-03-12T18:07:00.007+02:00

Tuntijärjestelyistä johtuen minulle suotiin ylimääräinen vapaapäivä keskelle viikkoa. Ajattelin käyttää tämän päivän hyödyksi ja siivota. Syntymäpäiväni lähestyy, ja olisi kiva saada kämppä jonkinlaiseen kuosiin ennen sitä. Meille ei ole tulossa vieraita, mutta oma mielenrauhani kärsii, jos on hirveän sotkuista juhlapäivänä.

Otin imurin esiin heti aamupäivällä. Kissa vilkaisi sitä yhden ainoan kerran ja pinkoi sitten piiloon. En ole nähnyt koko kattia sen koommin. Katoaminen johtunee siitä, että imuri on lojunut koko päivän keskellä tuvan lattiaa, ja kissa inhoaa sitä koko pienen sydämensä pohjasta. Sain siis nostettua imurin ulos siivouskaapista - mutta toistaiseksi en ole vielä saanut imuroitua ensimmäistäkään lattianeliöä.

Sen sijaan sain patistettua itseni lenkille. Pihalla on oikeastaan aika kiva sää, vaikkei aurinko paistakaan. En kuitenkaan osannut arvata, että kaikki päällystämättömät tiet olisivat silkkaa mutavelliä. Rentouttavaksi tarkoitetusta lenkistä tulikin tuskallinen taivallus kuran ja liejun seassa, kun jokaisella askeleella jalkani upposivat nilkkaa myöten mutaan. Onnettomuudekseni olin vieläpä ottanut mukaani kaikki kolme koiraa. Puolessa välissä matkaa ne selvästi tympääntyivät mudassa kahlaamiseen ja hidastimme vauhtia, niin että arvon neidit saivat rauhassa tuumata, mihin kohtaan uskaltaisivat seuraavaksi tassunsa laskea.

Lopulta jätimme peltomaisemat taaksemme ja käännyimme takaisin kohti kotia ja päällystettyjä teitä. Kun muta jalkojen alla muuttui taas asfaltiksi, huokaisin helpotuksesta. Hetkellinen helpotuksen tunne vaihtui kuitenkin täydelliseen kauhistukseen erehtyessäni vilkaisemaan koiria, jotka löntystivät perässäni kyllästyneen oloisina: Kaikki kolme olivat paksun, harmaan kurakerroksen peitossa korvanpäitään myöten. Saavuttaessamme ulko-oven nappasin koirat syliini ja kannoin ne suoraan lämpimään suihkuun. Imuri sai toistaiseksi unohtua.

Tämä lenkki taisi olla liikaa myös tuolle lauman uusimmalle jäsenelle, jonka toin kotiin viime lauantaina. Vaikka tämä neiti omistajansa mukaan nauttiikin ulkoilusta melkein yhtä paljon kuin syömisestä, tämänpäiväisellä lenkillä sen olemuksessa ei näkynyt merkkiäkään siitä, että sillä olisi ollut hauskaa.

Lohduttaisikohan sitä tieto siitä, että hauskaa ei ollut minullakaan?

Ah, tämä Suomen ihana talvi. Tai kevät. Mikä onkaan.

Karkauspäivä!

2008-02-29T11:40:00.002+02:00

Kirjoitan blogiini tänään puhtaasti sen takia, että tällainen päivämäärä esiintyy vain kerran neljässä vuodessa.

Olen talvilomalla - jos tätä nyt lomaksi voi kutsua. Tekemistä tuntuu riittävän joka hetkelle, vaikka yritänkin lykätä ainakin osan tehtävistä johonkin hamaan tulevaisuuteen. Parina aamuna olemme mieheni kanssa ehtineet pyörähtämään crossiradalla, ja voi kuinka nautinkaan ajamisesta näin pitkän tauon jälkeen - siitäkin huolimatta, että varsinkin aluksi ajaminen tuntui suorastaan tuskallisen vaikealta. Tauon aikana ehdin jo ilmeisesti unohtaa, ettei tuo motocrosspyörällä ajaminen ole missään suhteessa helppoa, kun alla on upottava ja patikkoinen crossirata urineen. Lisäksi talvella lumi tuo oman lisänsä ajamisen haasteellisuuteen, vaikka piikkirenkaat aika tehokkaasti maahan pureutuvatkin.

Koulu jatkuu jälleen maanantaina. Ajatus ahdistaa ihan aavistuksen verran, sillä edessä on ainakin kolme tenttiä ja riittävästi myös erilaisia pakollisia tehtäviä kursseihin liittyen. Harjoittelupaikan etsiminen on jonkin verran edistynyt, mikä tietysti on hienoa, mutta koska mitään varmaa ei ole vielä tiedossa, sekin luo omalta osaltaan paineita. Saa nähdä, kuinka tässä käy.

Salaatti sinihomejuuston ystäville

2008-02-20T17:36:00.011+02:00

Parhaat keksinnöt syntyvät yleensä vahingossa - ihan kuten tämä salaattikin. Alunperin kokosin salaatin edellisen päivän tähteistä, mutta nykyään kaupasta tarttuu mukaan ainekset vartavasten tätä herkkua varten. Mikä parasta, tämä salaatti sopii mainiosti vähähiilihydraattiseen ruokavaliooni, ja toisaalta maistuu erinomaisesti myös miehelleni.

Salaatti sinihomejuuston ystäville

Erilaisia salaatteja valintasi mukaan. Itse laitan yleensä jäävuorisalaattia, perinteistä ruukkusalaattia ja villirucolaa.
300 g kanan fileesuikaleita
Noin 200 g säilöttyjä, valutettuja sieniä
Hieman vajaa puoli pakettia (eli noin 80 grammaa) pekonia silputtuna
100 grammaa aurajuustoa muruina
Persiljaa
Oliiveja
Tomaattia
Oliiviöljyä
Pippuria myllystä

Etsi käsiisi sopivan kokoiset lautaset ja silppua salaatit lautasille. Lorauta hieman oliiviöljyä ja ripottele murennettu aurajuusto salaatin päälle.

Paista sienet, pekoni ja kanasuikaleet pannulla. Pekonista irtoava rasva riittää hyvin paistorasvaksi, erikseen sitä ei tarvitse lisätä. Paista seosta, kunnes kanasuikaleet ovat kypsiä ja sienet saaneet hieman väriä.

Kaada sieni-pekoni-kanaseos pannulta salaatin päälle ja koristele annokset tomaattiviipaleilla ja oliiveilla. Viimeistele annokset vastarouhitulla pippurilla ja persiljalla ja tarjoile heti - salaatti nahistuu nopeasti kuuman liha-sieniseoksen alla.

Ohjeesta tulee kaksi melko reilua annosta.

Tänään

2008-02-08T15:05:00.001+02:00

Kävin tänään työhaastattelussa. Se ei mielestäni mennyt järin hyvin, sillä minulla on taipumus seota sanoissani ja ajatuksissani aina ratkaisevalla hetkellä. Lienee ymmärrettävää, etten halua kirjoittaa tapahtumasta tämän tarkemmin. Inhoan itseäni ihan riittävästi tällä hetkellä ilman omien mokieni perusteellista ruotimistakin. Olen saamaton, epäonnistunut ja kaikkien kannalta täysin hyödytön olento, joka ei lukuisista yrityksistään huolimatta onnistu saamaan elämäänsä raiteilleen, saati sitten työpaikkaa.

Vaatteet sentään mahtuvat taas päälleni. En tarkoita, että olisin juossut alastomana ympäri kaupunkia ennen dieetin alkua, mutta vähitellen olen saanut lisätä käytettävien vaatteiden valikoimaan sellaisia paitoja ja housuja, joihin en olisi muutamaa kuukautta aikaisemmin mahtunut. Laihtumisesta ei kuitenkaan taida olla mitään hyötyä työnhaussa, vaikka kuinka yrittäisin uskotella itselleni, että hoikkuus korvaa puuttuvan työkokemuksen.

Alan olla epätoivoinen. Ei elämässä ole mitään järkeä, jos on vain taakkana muille.

Kilot karisee, tai sitten ei...

2008-02-04T18:16:00.003+02:00

Olen laiminlyönyt blogini viime viikkoina totaalisesti. Lienee aika korjata tilanne - sitäpaitsi haluan päästä avautumaan onnistuneesta dieetistäni!

Oikeastaan aloitin tämän hiilihydraattitietoisen ruokavalion jo ennen joulua, mutta mielestäni jouluna ei ole syytä sen kummemmin tarkkailla, mitä suuhunsa tunkee, enkä siis edes yrittänyt olla herkuttelematta joulupyhinä. Ennen joulua olin saanut onnistuneesti likimain seitsemän kiloa pois painostani, eikä näistä kiloista palannut joulun aikana puoliakaan, vaikka herkuttelukausi venähtikin reippaasti uuden vuoden puolelle. Erinäisten ponnistelujen jälkeen sain herkkuhimoni kuitenkin laantumaan, ja palasin hyväksi kokemaani ruokavalioon. Karsin hiilihydraatteja melko ronskilla kädellä ruokavaliostani ja lisäsin kasvisten ja hyvien rasvojen määrää tuntuvasti.

Vaakalukema ei tunnu muuttuneen kovinkaan paljoa viimeisten viikkojen aikana. Puntari ilmoittaa painoni pudonneen seitsemän kiloa lähtöpainosta, joten sen osalta ei suurta muutosta ole todellakaan tapahtunut. Sen sijaan mittanauhaa on nyt ilo käyttää. Lukemat pienenevät viikko viikolta hitaasti mutta varmasti. Ehkä parasta on kuitenkin se, ettei oloni enää ole jatkuvasti väsynyt ja vetämätön. Siitä johtunee myös se, että makuuhuonetta kolme vuotta vallinnut täyskaaos on tipotiessään ja keittiöremontti loppusuoralla.

Lauantaina erehdyin syömään pizzaa käydessäni ystävieni kanssa kaupungilla. Olihan se hyvää, mutta tajusin sitä tilatessani, ettei minun ole itseasiassa tehnyt aikoihin edes mieli roskaruokaa, vaikka ennen olin suorastaan riippuvainen hampurilaisista, tacoista, pizzoista, sipseistä, karkista ja muusta yhtä epäterveellisestä. Syömälläni pizzalla oli muuten eräs mielenkiintoinen sivuvaikutus: Olin koko loppupäivän ylettömän väsynyt.

Olen takunnut painonvartijoiden pisteiden kanssa, laskenut kaloreita, kokeillut jos jonkinlaisia ihmedieettejä ja nähnyt välillä suoranaista nälkääkin. Nyt vihdoin tuntuu siltä, että olen löytänyt sopivan tavan saada kroppani kuntoon. Liikuntaa voisin tietysti lisätä, mutta en halua verenmaku suussa lähteä juoksemaan pakkaseen, kun tiedän, että itseni rääkkääminen epämiellyttävällä tavalla alkaa hyvin äkkiä kyllästyttämään ja sitä myötä riski täydelliseen repsahtamiseen kasvaa. Onneksi on vihdoin satanut lunta. Tiedossa on mukavia hetkiä moottorikelkkojen ja miksei kaksipyöräistenkin päällä nyt kun mieheni sai hankittua piikkirenkaat toiseenkin crossipyöräänsä.

Itselleni, ikuiselle pessimistille, epätyypilliseen tapaan kerrankin uskallan elätellä toiveita hieman vähemmän hyllyvästä kropasta! Saa nähdä kuinka käy. Alku ainakin vaikuttaa hyvin lupaavalta.

Joulun kynnyksellä

2007-12-23T13:39:00.002+02:00

Joulu on aina ollut minulle vuoden kohokohta kynttilöineen, herkkuineen ja taianomaisine hetkineen läheisten ympäröimänä. Viihdyn jouluvalmisteluiden parissa - toisinaan jopa niin hyvin, että tekisi mieli kutsua kaikki sukulaiset ja ystävät meille joulunviettoon, jolloin itse välttyisimme edestakaisin ravaamiselta.

Toisaalta, koulu on syönyt tässä kuussa niin paljon aikaani, että jouluvalmistelut ovat jääneet taas viimetinkaan. Kinkkukin meinasi unohtua pakkaseen, ja vielä on muutama kakku ja leivos tekemättä. Kaapit taitavat jäädä siivoamatta, makuuhuoneessa vallitsee täysi kaaos ja lattiat pitäisi ainakin kerran vielä imuroida, sillä jokaisella tämän talon karvaisella otuksella tuntuu olevan karvanlähtöaika. Toivottavasti tätä ei huomaa tekemistäni jouluherkuista, kun alamme niitä yhdessä perheen kanssa maistelemaan, vaikka koirankarvojen kaiveleminen tortuista onkin jo tuttua puuhaa meille kaikille.

Oudolla tavalla nautin tästä hössötyksestä. On ihana tietää, että tehtävää ei ole enää niin hurjasti jäljellä, ja mikä parasta, kohta koittaa se hetki, kun saan työntää kinkun uuniin. Joulukinkun paistaminen on ehdottomasti joulun ihaninta puuhaa, enkä mistään hinnasta suostuisi luovuttamaan tätä tehtävää perheen miespuoliselle, vaikka monessa perheessä taitaakin isäntä perinteisesti vastata kinkun onnistumisesta. Minusta on aivan uskomattoman hauskaa nousta keskellä yötä vilkaisemaan, mitä possulle uunissa kuuluu. Ah sitä tuoksua ja tunnelmaa! Koirat tulevat unisina kuolaamaan oviaukkoon ja kissakin erehtyy jalkoihin kiehnäämään makupalan toivossa, ja kun palaan sänkyyn, mies vetäisee minut puolinukuksissa viereensä. Juuri ennen kuin nukahdan, kurkistaa tonttu ikkunan takaa. Liekö se oikeasti siellä, vai näehköhän jo unta?

Omenachutney

2007-11-22T22:32:00.001+02:00

Joulun lähestyessä innostun kehittelemään erilaisia herkkuja joulupöytään. Pidän kyllä perinteisistä jouluherkuista, mutta toisaalta haluan joulupöytääni yksilöllisyyttä ja vaihtelua. On myös hauska ajatella, että joulun kynnyksellä tekemästäni herkusta saattaa ajan myötä muodostua oman perheeni perinne, joka aikanaan siirtyy meiltä tuleville sukupolville.

Tänä jouluna joulupöytään tekee tulonsa intialaisvaikutteinen omenachutney. Se sopii erinomaisesti perinteisen joulukinkun seuraksi.

Omenachutney

4 hapanta omenaa pieninä kuutioina
2 puna- tai keltasipulia silputtuna
puolikas lime (tai sitruuna) silputtuna
2 rkl etikkaa
vajaa puoli desiä vettä
6 dl sokeria
1 tl kanelia
1 tl valkopippuria
1 tl maustepippuria
(rusinoita jos tykkää niistä)

Kaikki nakataan kattilaan ja sekoitetaan. Seosta keitetään miedolla lämmöllä ilman kantta välillä sekoitellen kunnes se sakenee. Keittämiseen kannattaa varata aikaa tuntikin. Purkita puhtaisiin lasipurkkeihin.

Caesar-salaatti á la Hopeahiutale

2007-11-15T15:18:00.006+02:00

Ruokavaliostamme on viimeaikoina pakollista banaania lukuunottamatta puuttuneet vihannekset ja hedelmät lähes tyystin. Syksyn kuluessa kotimaisten kasvisten hinnat ovat nousseet jälleen pilviin, ja esimerkiksi tomaattien ja kurkkujen kulutus taloudessamme on tästä johtuen laskenut huomattavasti. Eilisellä kauppareissulla päätin kuitenkin korjata tilanteen ja keräsin kärryn täyteen hedelmiä, vihanneksia ja salaatteja vailla pienintäkään aavistusta siitä, mitä niistä tekisin.

Tänään tonkiessani jääkaappia löysin anjovisfileitä, jotka lienee ostettu alunperin perinteistä janssoninkiusausta varten. Pyöritellessäni purkkia kädessäni tuli mieleeni kaikki maistamani ihanat caesar-salaatit, ja tietysti minun oli päästävä heti kokeilemaan, onnistuisinko kotioloissa loihtimaan jotain syötäväksi kelpaavaa leipäkuutioista, anjoviksesta, parmesanista ja salaatista. Salaatti valmistui nopeasti, ja oli yllättävän hyvää!

Caesar-salaatti

Erilaisia salaatteja valintasi mukaan - roomansalaatti lienee perinteisin valinta caesarsalaattiin
Vaaleaa paahtoleipää kuutioina tai valmiita krutonkeja
Oliiviöljyä
Valkosipulinkynsi
Raastettua parmesania

Kastike
1 keltuainen
1 dl öljyä
4-5 anjovisfileetä
Dijon-sinappia
Murskattu valkosipulinkynsi
Worchestershire-kastiketta
Sitruunaa
Mustapippuria

Paahda leipäkuutiot pannulla kullanruskeiksi ja ripottele päälle valkosipuliöljyä. Vatkaa öljy keltuaisen joukkoon ohuena nauhana. Mausta majoneesi hienonnetulla anjoviksella, sinapilla, valkosipulilla ja worchestershire-kastikkeella. Ohenna kastike sitruunalla.

Revi salaatti kulhoon. Sekoita leipäkuutiot, parmesan ja kastike joukkoon ja mausta mustapippurilla.

7.11

2007-11-07T16:56:00.000+02:00

Minun maailmani ei ole kovin suuri. Kuljen samoja reittejä päivästä toiseen. Katselen maisemia, jotka olen nähnyt jo monta kertaa aikaisemminkin. Käyn paikoissa, jotka ovat minulle ennestään tuttuja. Tapaan rakkaitani, ystäviäni ja tuttaviani, joiden kanssa jaan niin juhlan kuin arjenkin. Kohtaan ihmisiä, joiden kasvoja en muista jälkeenpäin, enkä ole siitä pahoillani.

Tämä on minun turvallinen maailmani. En juurikaan kurkottele sen rajojen yli. Ei minun tarvitse, enkä edes halua. Maailma näiden rajojen ulkopuolella on kylmä, suuri, pelottava ja - julma. Olen riittävän itsekäs pyrkiäkseni unohtamaan kaiken pahuuden, mitä pienelle planeetallemme mahtuu, ja tarpeeksi taitava onnistuakseni siinä. Toisinaan jokin uutinen kuitenkin hipaisee pienen maailmani rajoja niin että se saa minut kavahtamaan, ehkä järkyttymäänkin. Silloin on pakko pysähtyä hetkeksi katsomaan, millainen maailma on rajojen takana.

Ei tämä näky minua yllätä, mutta saa minut hyvin surulliseksi. Ne ilmiöt, jotka ravistelevat maailmaa kaukana minusta, ovat tulleet hälyttävän lähelle. Olemmeko muuttuneet niin välinpitämättömiksi, ettemme huomaa pahoivointia ympärillämme, vai voimmeko itse niin pahoin, ettemme jaksa reagoida?

Olemme sokeita toisten pahoivoinnille, psyykkisille vammoille ja sairauksille. Vasta järjettömät teot ja syyttömiin kohdistuvat raakuudet saavat meidät kiinnittämään huomiomme epäkohtiin. Suremme yhdessä läheisensä menettäneiden kanssa, ainakin näennäisesti, ja etsimme syitä tapahtumiin. Media mässäilee uutisella, pureksii sitä raadonlemuisella purukalustollaan kunnes löytyy tuoreempi, mehevämpi uutinen median märehdittäväksi. Tapahtunut unohdetaan. Vajoamme takaisin omaan maailmaamme ja toivomme, ettei moinen hulluus ja pahuus sattuisi osumaan omalle kohdallemme. Unohdamme pahoinvoinnin ympärillämme ja suljemme silmämme muilta. "Kukin huolehtikoon itsestään".

Pysähdyn tuijottamaan vieraita kasvoja. Niiden taakse kätkeytyy yhtä paljon erilaisia tunteita kuin omienikin. Sen vain unohtaa kovin helposti. Jokaisella vastaantulijalla on tarinansa kerrottavana. Saatan joskus ehtiä kuuntelemaan. Ehkä minun pitäisi kuunnella - juuri nyt.

Fenkolilla maustettu porkkanakeitto

2007-11-04T19:53:00.002+02:00

Tämä keitto on oma muunnelmani Finfoodin keittokirjan porkkanakeitosta. Fenkoli sopi tähän keittoon yllättävän hyvin, vaikkei suosikkimausteisiini kuulukaan.

n. 300 g porkkanaa
1-2 perunaa
puolikas sipuli
6 dl kasvis- tai kanalientälientä
1 tl kuivattua fenkolia
öljyä
suolaa
pippuria
kermaa tai maustamatonta tuorejuustoa maun mukaan

Kuori ja paloittele porkkanat, perunat ja sipuli. Kuumenna öljy kattilassa ja kuullota siinä pilkotut kasvikset ja fenkoli. Lisää kasvisliemi ja hauduta keittoa kannen alla 20 minuuttia tai kunnes kasvikset ovat pehmeitä. Soseuta keitto sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa. Lisää joukkoon tuorejuustoa tai kermaa maun mukaan. Mausta suolalla ja pippurilla.

Perjantai-ilta...

2007-10-26T22:42:00.006+03:00

Tequilaa, suolaa ja sitruunalohkoja (hätäinen korvike limelle). Näillä mennään!

Syntymäpäiväjuhlintaa kera turkinpippurikakun yms.

2007-10-17T23:55:00.005+03:00

Mieheni täytti tänään vuosia. Juhlapäivän kunniaksi olen ahertanut keittiössä maanantaista asti vaihtelevalla menestyksellä.

Mieheni ei juurikaan pidä turkinpippureista, mutta katala suunnitelmani oli toteuttaa siitä huolimatta Fazerin turkinpippurikakkuresepti. Se kuulosti mielenkiintoiselta ja kokeilun arvoiselta. Tosin muuntelin reseptiä tekovaiheessa paremmin makuumme sopivaksi. Tässä oma versioni Tyrkisk Peber -kakusta:

Tyrkisk Peber –friikin hyytelökakku sitruunavivahteella

Pohja
150 g Digestive-keksejä
80 g voita tai margariinia
50 g Fazer Tyrkisk Peber Crush -rouhetta

Turkinpippurihyytelö
100 g Fazer Tyrkisk Peber Crush -rouhetta
2 dl vispikermaa
1 dl tomusokeria
200 g rahkaa
5 liivatelehteä
1/2 dl vettä
Yhden sitruunan mehu

Pinta
4 liivatelehteä
3 dl appelsiini- tai mangomehua

Koristeluun 50 g Fazer Tyrkisk Peber Crush -rouhetta ja lakupaloja

Sulata rasva ja murenna keksit. Sekoita keksimurut ja Fazer Tyrkisk Peber Crush -murut (50 g) voisulan kanssa ja painele muruseos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle.

Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita vaahdon joukkoon lähes kaikki loput Fazer Tyrkisk Peber Crush -rouheesta ja rahka. Lisää joukkoon sitruunamehu.
Liota turkinpippurihyytelöön tulevat liivatelehdet runsaassa kylmässä vedessä noin 5 minuuttia ja purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois. Sulata liivatelehdet kiehuvaan veteen. Sekoita liivateseos kevyesti käännellen Fazer Tyrkisk Peber Crush vaahtoon ja kaada seos keksipohjan päälle.
Anna kakun hyytyä jääkaapissa 2-3 tuntia, tai kunnes seos on hyytynyt.

Kuumenna appelsiinimehu. Purista lopuista liivatelehdistä vesi pois ja sulata liivatelehdet kuumaan mehuun. Valuta liivateseos hyytyneen Turkinpippurihyytelön päälle. Hyydytä kakku jääkaapissa pari tuntia.

Koristele kakun reunat Fazer Tyrkisk Peber Crush-muruilla ja nostele tryffelit kakun päälle. Tämänpäiväisestä kakusta jätin koristeet pois, sillä unohdin ostaa tryffelit...

Turkinpippurikakun seuraksi tein perinteisemmän omenahilloa ja kermaa sisältävän täytekakun. Tämän kakun koristelin yksinkertaisesti rouhitulla suklaalla. Sen parempaan en olemattomilla koristelutaidoillani ja -välineilläni tällä kertaa pystynyt.

Lisäksi tarjolla oli tonnikalahyrriä ja kinkku-aura-ananaspiirakkaa. Hyrriin sain idean Marien kinkku-fetahyrristä. Pizzapohjataikinan tein tosin oman reseptini mukaan: 1 dl vettä, 15 g hiivaa, 1/4 tl suolaa 2 rkl öljyä ja 2,5 dl vehnäjauhoja. Taikinan ainesosat saa tosin tuplata isompaa satsia varten, tuosta määrästä tuli ehkä 12 melko pientä hyrrää. Hyrrät täytin tomaattipyreellä, chilitonnikalalla ja juustoraasteella.

Piirakan tein yhdistelemällä useampia reseptejä. Tällä ohjeella piirakka lopulta valmistui:

Kinkku-aura-ananaspiirakka

Pohja:
100 g margariinia
4 dl vehnäjauhoja
1/2 tl suolaa
1 1/2 maitoa
15 grammaa hiivaa

Täyte:
200 grammaa kinkkusuikaleita
125 grammaa aurajuustomurua
1 tlk ananaspaloja
2 kanamunaa
2 dl ruokakermaa
1-2 dl juustoraastetta
Jauhettua paprikaa

Kuivat aineet sekoitetaan murumaiseksi seokseksi. Seokseen lisätään kädenlämpöinen maito johon hiiva on liotettu, ja taikina alustetaan tasaiseksi. Taikinaa kohotetaan noin vartti lämpimässä, jonka jälkeen se kaulitaan levyksi ja nostetaan voideltuun piirakkavuokaan (halkaisija noin 28 cm). Täytteen ainekset sekoitetaan keskenään ja kaadetaan pohjan päälle. Piirakkaa paistetaan 200 asteessa noin 25-30 minuuttia.

Huoli

2007-10-14T19:27:00.000+03:00

Syksyinen viikonloppu taipuu kohti loppuaan. Mieheni lähti taas kerran työmatkalle, tällä kertaa Itä-Suomeen. Suljen verhot visusti, etten näkisi pimeää, sateista sunnuntai-iltaa, joka juuri nyt tuntuu niin kovin pelottavalta. Yritän epätoivoisesti unohtaa, että mieheni on yksin jossain tuolla pimeässä, edessään yli neljänsadan kilometrin matka. Huoli saa käteni tärisemään ja pelko ajatukseni sumenemaan.

Rakastaminen ei aina ole kaunista. Juuri nyt se on lähes sietämätöntä. Voi kun sydämessäni olisi on/off-kytkin, jota kääntämällä saisin kaikki nämä tunteet katoamaan!

Vuohenjuusto-kanapurilaiset

2007-10-11T22:07:00.004+03:00

Olen vuohenjuustoaddikti. Jos haluan herkutella, ostan paketin vuohenjuustoa ja syön sen sellaisenaan. Ja kotitekoiseen kanahampurilaiseen vuohenjuusto sopii aivan mainiosti.

Vuohenjuusto-kanapurilaiset - 4 annosta

Kahdeksan maalaisleipäviipaletta tai neljä halkaistua isoa sämpylää
Neljä kanan rintafilettä (hunajamarinoitu sopii tähän aivan hyvin)
Pötkö mieluisaa vuohenjuustoa
2 isoa punasipulia ohuiksi viipaleiksi leikattuna
2 tl balsamicoa
2 tl ruokosokeria
Muutama timjaminoksa
Oliiviöljyä

Lisäksi:
Salaattia
Tomaattia
Suolakurkkuviipaleita
Majoneesia
Sweet chili -kastiketta tai paholaisenhilloa
Mustapippuria

Aloita kuullottamalla punasipulia oliiviöljyssä pienellä lämmöllä koko ajan sekoitellen kunnes sipuli on pehmeää. Varo ruskistamista. Sekoita joukkoon sokeri, balsamico ja timjami. Nosta sivuun odottamaan.

Paista sitten kananfileet, mutta varo etteivät ne kuivu liikaa. Jaa vuohenjuusto neljään osaan ja murustele se fileiden päälle. Gratinoi pihvejä grillivastuksen alla uunissa kunnes juusto on hieman sulanut.

Paahda leivät kevyesti ja kokoa hampurilaiset. Laita pohjalle salaattia, sitten punasipulihilloketta ja sen päälle juustokuorrutetut kanafileet. Viipaloi päälle vielä tomaattia ja suolakurkkua, mausta majoneesilla, chilikastikkeella ja mustapippurilla. Jos purilaiset eivät tahdo pysyä kasassa, voit halutessasi painaa cocktailtikun niiden läpi. Tarjoile salaatin ja vaikkapa ranskalaisten kera.

Mietteitä koulunpenkiltä

2007-10-10T14:24:00.000+03:00

Suurimman osan ajasta opiskelu tuntuu vastenmieliseltä. 45 minuuttia tuntuu tätä nykyä vähintäänkin kaksituntiselta, mikäli sen joutuu viettämään koulunpenkillä istuen. En ymmärrä, miten pärjäsin lukiossa, jossa oppitunnit kestivät 70 minuuttia, sillä täällä ammattikorkeakoulussa näännyn ensimmäisen vartin kuluessa. Tauotkaan eivät ole auttaneet sen jälkeen kuin lopetin tupakoinnin; en kykene keksimään yhtä rentouttavaa vastaavaa toimintaa välituntien ajaksi.

Olen kuitenkin oppinut, ettei tunnilla läsnäolemiseen tarvita muuta kuin opiskeluun harjautunut keho - sellainen, joka osaa näyttää keskittyneeltä ja kirjoittaa muistiinpanot itsestään, niin että voin käyttää kaiken aivokapasiteettini jonkin mielenkiintoisemman tai tärkeämmän asian pohtimiseen. Eiliset tunnit menivät koiraa murehtiessa - joka muuten parani ihmeellisesti itsestään yön aikana - ja tänään olen pyöritellyt mielessäni tulevaa viikonloppua, mieheni lähestyvää syntymäpäivää ja syyslomasuunnitelmia. Erityisen kivaa on suunnitella rakkaan syntymäpäivää, joka osuu juuri syyslomaviikolle, vaikka en vielä tiedä, onko kultani silloin edes kotona.

Koulu on myös varsin sopiva paikka pohtia kissatulokkaallemme sopivaa nimeä. Se on yli viikon riehunut meillä nimettömänä, sillä mikään mieleentullut nimi ei tunnu sopivan kyseiselle virtapallolle. Viikonloppuna se oli Pabu, maanantaina Kati, eilen Aiko. Viimeyönä kutsuin sitä Häiriköksi: Mieheni poissaollessa nukun lähes aina tuvan puolella elukoitten seurassa, ja tämä itsepäinen katti änkeytyi yöllä tyynylleni kiehnaamaan ja kehräämään kerta toisensa jälkeen häätöyrityksistäni huolimatta.

En koskaan ole ollut kissaihminen. Olen aina pitänyt kissoja liian itsetietoisina, liian omapäisinä ja liian ylpeinä, eikä nämä ominaisuudet ole vedonneet minuun sillä tavalla kuin koirien nöyryys, uskollisuus ja ehdoton rehellisyys isäntäänsä tai emäntäänsä kohtaan. Tuo uusin kissatulokas on kuitenkin häkellyttävä tapaus. Se on juuri niin kissamainen kuin kissa vaan voi olla, ja aivan uskomattoman ihastuttava otus kaikkine ihmeellisine ominaisuuksineen. Vaikka minusta ei kissaihmistä saa väännettyä millään, alan vihdoin ymmärtää, miksi kissat viehättävät toisia enemmän kuin koirat.

Tiistai-iltana

2007-10-09T19:17:00.000+03:00

Päivät lyhenevät. Pimeä tulee taas kovin nopeasti. Tänään ilmassa on ollut sellaista kirpeyttä, että yöllä lämpötila laskenee miinuksen puolelle. Pitäisi kaiketi hakea kasa polttopuita sisälle ja lämmittää tuo vanha kunnon pönttömuuri ennen nukkumaanmenoa, tai ainakin voisin sytyttää pienen valkean takkaan. Vaikka syksy tuntuukin toisinaan jotenkin ikävältä vuodenajalta, on suunnattoman hauskaa kun voi taas polttaa kynttilöitä iltaisin tai istua takkatulen ääressä lämmittelemässä. Kesällä, kun on lämmintä ja valoisaa, tulessa ei ole sitä taikaa, mitä siinä on tällaisina kylminä, pimeinä iltoina.

Mieheni lähti Etelä-Suomeen kolmen päivän työmatkalle. En jäänyt ensimmäistä kertaa yksin kotosalle, joten luulisi että huoleen ja ikävään olisi jo tottunut. Silti joka kerta, kun auto peruuttaa pois tuosta pihasta, tunnen oloni kauhean kurjaksi. Tänään saatoin jopa vähän itkeäkin ennen eroa. Toki osasyy tuohon itkuun oli kasvava huoli toisesta koirastani, joka on kovin apaattinen ja kipeän oloinen, mutta valehtelisin, jos sanoisin ettei mieheni lähdöllä ollut mitään tekemistä kyyneleitteni kanssa. Pärjään kyllä vallan hyvin yksin kotona, mutta en häpeä myöntää, että ikävöin miestäni kovasti.

Toisaalta yksinolo on ihan mukavaakin. Ei se tietenkään yllä yhteisten hetkien tasolle: Eilinen crossipyörien parissa vietetty yhteinen ilta oli vesisateesta huolimatta yksi niistä hetkistä, joiden takia tätä elämää kannattaa elää. Yksinolossa on kuitenkin puolensa, kun saa mennä ja tulla ja olla niin kuin haluaa. En sano kokevani toisen huomioimista yhteiselossa rasitteena tai velvollisuutena - eihän minun ole mikään pakko asua tämän miehen kanssa saman katon alla - mutta koska välillä on oltava yksinkin, on keskityttävä niihin yksinolemisen hyviin puoliin. Sitäpaitsi, onhan täällä nämä karvaiset otukset pitämässä minulle seuraa. Talo ei voi tuntua kovin tyhjältä, kun koirat ja kissat pyörivät ympärillä.

"Chiang Mai"

2007-10-05T12:30:00.004+03:00

Chiang Mai on kaupunki Pohjois-Thaimaassa. Olen käynyt siellä joitakin kertoja silloin kun vielä asuin perheeni kanssa Thaimaassa. Mieleeni noista matkoista ovat jääneet lähinnä upea vuoriso kaupungin ympärillä, erilaiset käsityöt, kulotetut pellot ja ilma, joka tuntui hätkähdyttävän raikkaalta Bangkokin pakokaasuihin ja läkähdyttävään kuumuuteen verrattuna.

Chiang Mai ei kuitenkaan ensimmäisenä tuo minun mieleeni kaupunkia ympäristöineen, vaan erään herkullisen, yksinkertaisen thairuokalajin. Oikea nimi tälle ruokalajille on Nam Prik Oon, mutta meillä sitä on jostain syystä kutsuttu aina "chiangmaiksi". Jos omistaa kunnollisen , hyvän kokoisen morttelin, ruoka on todella helppo valmistaa, ja siihen tarvittavat raaka-aineet löytyvät kohtalaisen helposti lähimarketistakin. Yleensä chiangmai tarjotaan muiden perinteisten ruokalajien ohella kypsäksi höyrytetyn tahmean riisin kanssa, mutta se menettelee myös "tavallisen" keitetyn riisin kanssa. Lisäksi tarjolle laitetaan vihreitä kasviksia, kuten kurkkua, salaatinlehtiä ja pavunvarsia.

"Chiang Mai" eli Nam Prik Oon

5-10 kuivattua kokonaista chilipalkoa riippuen siitä, kuinka tulista ruuasta haluat
Kolme tomaattia reilunkokoisina paloina
Punasipuli silputtuna
Soijakastiketta
Kalakastiketta
Jauhelihaa 400 grammaa - mielellään naudanjauhelihaa, mutta perinteinen sikanautakin käy ihan hyvin.

Liota chilipalkoja pienessä määrässä vettä, kunnes ne hieman pehmenevät. Hakkaa ne hienoksi morttelissa. Lisää joukkoon tomaatti ja punasipuli, jatka hakkaamista kunnes tomaatti on sopivasti pehmennyt. Lisää soija- ja kalakastike. Etenkin kalakastiketta kannattaa lisätä aluksi varovasti, sillä varsinkin tottumattomalle maku saattaa olla turhan eksoottinen. Ei kuitenkaan huolta - maku ei ole niin paha kuin kastikkeen haju antaa ymmärtää! Sekoita joukkoon jauheliha, painele seos tasaiseksi morttelissa.

Kuumenna pannulla tai wokissa tilkka öljyä, kaada seos pannulle. Kaada pannulle hieman vettä ruskistuksen alkuvaiheessa ja sekoittele, kunnes liha on kypsää. Lisää vettä paistovaiheessa tarpeen mukaan - älä anna ruuan kuivua liikaa. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa kala- tai soijakastiketta.

Aloitus

2007-10-05T11:29:00.000+03:00

Otsikko on tylsä, mutta niin osuva, että on turha yrittää keksiä parempaa.

Olen suunnitellut blogin perustamista jo pitkään. En ole kirjoittanut päiväkirjaa kovin aktiivisesti sitten teinivuosien, vaikka välillä avautumisen terapeuttista vaikutusta kaipaankin. Lisäksi tuntuu melkein siltä kuin viime vuodet olisivat syöneet kirjoitustaitoani niin, että kaikki kirjoittamisen hienoudet on opeteltava uudestaan. Nykyisessä opinahjossani äidinkielentaitoja ei juurikaan pääse hiomaan, rakennusalalla kun keskitytään lähinnä laskelmiin. Ihan oikeasti on tullut ikävä lukion äidinkielentunteja, kun pääsi rakentamaan sanoista mitä nokkelimpia lausahduksia ja tarinoita. Nähtäväksi jää, korvaako oma blogi äidinkielentunnit tai päiväkirjan.

Toivottavasti.