Joulun kynnyksellä

Joulu on aina ollut minulle vuoden kohokohta kynttilöineen, herkkuineen ja taianomaisine hetkineen läheisten ympäröimänä. Viihdyn jouluvalmisteluiden parissa - toisinaan jopa niin hyvin, että tekisi mieli kutsua kaikki sukulaiset ja ystävät meille joulunviettoon, jolloin itse välttyisimme edestakaisin ravaamiselta.

Toisaalta, koulu on syönyt tässä kuussa niin paljon aikaani, että jouluvalmistelut ovat jääneet taas viimetinkaan. Kinkkukin meinasi unohtua pakkaseen, ja vielä on muutama kakku ja leivos tekemättä. Kaapit taitavat jäädä siivoamatta, makuuhuoneessa vallitsee täysi kaaos ja lattiat pitäisi ainakin kerran vielä imuroida, sillä jokaisella tämän talon karvaisella otuksella tuntuu olevan karvanlähtöaika. Toivottavasti tätä ei huomaa tekemistäni jouluherkuista, kun alamme niitä yhdessä perheen kanssa maistelemaan, vaikka koirankarvojen kaiveleminen tortuista onkin jo tuttua puuhaa meille kaikille.

Oudolla tavalla nautin tästä hössötyksestä. On ihana tietää, että tehtävää ei ole enää niin hurjasti jäljellä, ja mikä parasta, kohta koittaa se hetki, kun saan työntää kinkun uuniin. Joulukinkun paistaminen on ehdottomasti joulun ihaninta puuhaa, enkä mistään hinnasta suostuisi luovuttamaan tätä tehtävää perheen miespuoliselle, vaikka monessa perheessä taitaakin isäntä perinteisesti vastata kinkun onnistumisesta. Minusta on aivan uskomattoman hauskaa nousta keskellä yötä vilkaisemaan, mitä possulle uunissa kuuluu. Ah sitä tuoksua ja tunnelmaa! Koirat tulevat unisina kuolaamaan oviaukkoon ja kissakin erehtyy jalkoihin kiehnäämään makupalan toivossa, ja kun palaan sänkyyn, mies vetäisee minut puolinukuksissa viereensä. Juuri ennen kuin nukahdan, kurkistaa tonttu ikkunan takaa. Liekö se oikeasti siellä, vai näehköhän jo unta?