En ole aikaisemmin käynyt koiran kanssa tiineysultrassa - vaikka ultraus tapahtumana onkin tuon vanhuksen kanssa tullut jotakuinkin tutuksi. Lienee siis sanomattakin selvää, että minua jännitti hurjasti pysäköidessäni autoa eläinlääkärimme pihaan tänä aamuna. Varmaankin juuri jännityksestä johtui, että tuntui kuin kaikki olisi ollut aivan uutta, vaikka olenkin ollut samassa toimenpiteessä mukana ennenkin, eri syystä vain.
En ymmärtänyt ruudulla näkyvästä epämääräisestä kuvasta juurikaan mitään, kunnes eläinlääkäri selitti, mitä ruudulta kannatti etsiä. Pimeässä huoneessa laskeskelin "pentujenalkuja" samalla kuin rapsuttelin koiraa rauhoitellen korvan takaa. Kolme-neljä pentua löytyi. Aivan tarkasti eläinlääkäri ei osannut sanoa, mutta neljää kuitenkin veikkasi. Käymme tietysti vielä röntgenissä lähempänä laskettua aikaa varmistamassa tilanteen.
Huh! Voin huokaista helpotuksesta ainakin tässä vaiheessa. Tietysti kaikki on vielä mahdollista, mutta ainakin edellytykset sopivan kokoiselle, useamman pennun pentueelle ovat todistettavasti olemassa!
perjantai 26. syyskuuta 2008
keskiviikko 24. syyskuuta 2008
Odotusta
En ole ihan varma, onko odottaminen hauskaa vai inhottavaa. Mahdollisesti se on molempia, riippuen vähän mielentilasta, jäljellä olevasta ajasta ja siitä, mitä odottaa.
Meillä odotetaan pentuja ja koko sitä hulabaloota mikä pentuihin liittyy. Ensin tulevat tietysti odotusajan eri vaiheet, sitten synnytys, sitten pentujen kehityksen eri vaiheet, ja lopulta se hetki, kun pennut lähtevät uusiin koteihinsa - olettaen, että raaskin niitä myydä. Urospennuista luovun ilomielin, jos oikea koti löytyy, mutta narttupennut ovat sitten ihan toinen juttu. Mukiinmenevää tyttöä meille kovasti kaivataan - mutta koska huono tuuri tuntuu kuuluvan vakiovarusteisiini, joista en edes halutessani pääse eroon, olen henkisesti täysin valmistautunut yhden pennun pentueeseen, jossa se ainokainenkin on varustettu "väärin vehkein".
Perjantaina kiikutan tuon tulevan mamman ultrattavaksi. Kaikki merkit tuntuvat kyllä viittaavan siihen, että masussa kasvaa uuden sukupolven alku, mutta en laittaisi siitä kuitenkaan päätäni pantiksi. Siksi haluan käydä varmistamassa, että kohdussa tosiaan on elämää, ja että heinäkuun lopulla tehty visiitti Etelä-Suomeen varmasti kantaa hedelmää. Samalla eläinlääkärimme saa pienen ennakkovaroituksen siitä, mitä on mahdollisesti tuloillaan.
Edellisestä pentueesta alkaa olla niin kauan, etten enää muista, mitä kaikkea silloin tuli ihmeteltyä. Luultavasti tällä kertaa tulee ihmeteltyä aivan samoja asioita, kun kaikki normaalista poikkeava kiinnittää huomion. Jonkin aikaa sitten kyselin eläinlääkäriltä, pitäisikö pari viikkoa astutuksen jälkeen ilmenevästä rusehtavasta vuodosta huolestua. Ei kuulemma tarvitse, jos koira muuten on normaali. Oudolta tuntuu sekin, että tuo yleensä villi ja vilkas tyttö on muuttunut häkellyttävän tyyneksi ja viettää suurimman osan ajasta lepäillen ja laiskotellen. Ruokakaan ei maistu enää kunnolla, vaikka ennen kippo tyhjeni ennätysvauhtia. Lisäksi siitä on tullut erityisen hellyydenkipeä.
Minä tietysti paijaan ja paapon, onhan se sentään odottava äiti, jolla on vielä raskas urakka edessä!
Meillä odotetaan pentuja ja koko sitä hulabaloota mikä pentuihin liittyy. Ensin tulevat tietysti odotusajan eri vaiheet, sitten synnytys, sitten pentujen kehityksen eri vaiheet, ja lopulta se hetki, kun pennut lähtevät uusiin koteihinsa - olettaen, että raaskin niitä myydä. Urospennuista luovun ilomielin, jos oikea koti löytyy, mutta narttupennut ovat sitten ihan toinen juttu. Mukiinmenevää tyttöä meille kovasti kaivataan - mutta koska huono tuuri tuntuu kuuluvan vakiovarusteisiini, joista en edes halutessani pääse eroon, olen henkisesti täysin valmistautunut yhden pennun pentueeseen, jossa se ainokainenkin on varustettu "väärin vehkein".
Perjantaina kiikutan tuon tulevan mamman ultrattavaksi. Kaikki merkit tuntuvat kyllä viittaavan siihen, että masussa kasvaa uuden sukupolven alku, mutta en laittaisi siitä kuitenkaan päätäni pantiksi. Siksi haluan käydä varmistamassa, että kohdussa tosiaan on elämää, ja että heinäkuun lopulla tehty visiitti Etelä-Suomeen varmasti kantaa hedelmää. Samalla eläinlääkärimme saa pienen ennakkovaroituksen siitä, mitä on mahdollisesti tuloillaan.
Edellisestä pentueesta alkaa olla niin kauan, etten enää muista, mitä kaikkea silloin tuli ihmeteltyä. Luultavasti tällä kertaa tulee ihmeteltyä aivan samoja asioita, kun kaikki normaalista poikkeava kiinnittää huomion. Jonkin aikaa sitten kyselin eläinlääkäriltä, pitäisikö pari viikkoa astutuksen jälkeen ilmenevästä rusehtavasta vuodosta huolestua. Ei kuulemma tarvitse, jos koira muuten on normaali. Oudolta tuntuu sekin, että tuo yleensä villi ja vilkas tyttö on muuttunut häkellyttävän tyyneksi ja viettää suurimman osan ajasta lepäillen ja laiskotellen. Ruokakaan ei maistu enää kunnolla, vaikka ennen kippo tyhjeni ennätysvauhtia. Lisäksi siitä on tullut erityisen hellyydenkipeä.
Minä tietysti paijaan ja paapon, onhan se sentään odottava äiti, jolla on vielä raskas urakka edessä!
tiistai 23. syyskuuta 2008
Uusintanäytös
Mitä kirjoitinkaan 7.11.2007?
Olen jo unohtanut. Olen antanut asian vaipua menneisyyteen. Sinne se toki kuuluukin. Minun piti päästä tapahtumien yli aivan kuten kaikkien muidenkin ja siirtyä eteenpäin.
Tänään yhdentoista maissa kaikki tapahtui uudestaan. Tuntui kuin olisi katsellut kamalan murhenäytelmän uusintaa. Tällä kertaa kaikki tapahtui vaan aivan liian lähellä. Kuulen hälytysajoneuvot, kun ne ajavat vauhdilla kotini ohi. Mietin opiskelutovereitani - mitä heille kuuluu? Mietin tyhjiä luokkahuoneita. Koska uskallamme palata kouluun?
Olemmeko enää koskaan turvassa?
Olen jo unohtanut. Olen antanut asian vaipua menneisyyteen. Sinne se toki kuuluukin. Minun piti päästä tapahtumien yli aivan kuten kaikkien muidenkin ja siirtyä eteenpäin.
Tänään yhdentoista maissa kaikki tapahtui uudestaan. Tuntui kuin olisi katsellut kamalan murhenäytelmän uusintaa. Tällä kertaa kaikki tapahtui vaan aivan liian lähellä. Kuulen hälytysajoneuvot, kun ne ajavat vauhdilla kotini ohi. Mietin opiskelutovereitani - mitä heille kuuluu? Mietin tyhjiä luokkahuoneita. Koska uskallamme palata kouluun?
Olemmeko enää koskaan turvassa?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
