perjantai 29. helmikuuta 2008

Karkauspäivä!

Kirjoitan blogiini tänään puhtaasti sen takia, että tällainen päivämäärä esiintyy vain kerran neljässä vuodessa.

Olen talvilomalla - jos tätä nyt lomaksi voi kutsua. Tekemistä tuntuu riittävän joka hetkelle, vaikka yritänkin lykätä ainakin osan tehtävistä johonkin hamaan tulevaisuuteen. Parina aamuna olemme mieheni kanssa ehtineet pyörähtämään crossiradalla, ja voi kuinka nautinkaan ajamisesta näin pitkän tauon jälkeen - siitäkin huolimatta, että varsinkin aluksi ajaminen tuntui suorastaan tuskallisen vaikealta. Tauon aikana ehdin jo ilmeisesti unohtaa, ettei tuo motocrosspyörällä ajaminen ole missään suhteessa helppoa, kun alla on upottava ja patikkoinen crossirata urineen. Lisäksi talvella lumi tuo oman lisänsä ajamisen haasteellisuuteen, vaikka piikkirenkaat aika tehokkaasti maahan pureutuvatkin.

Koulu jatkuu jälleen maanantaina. Ajatus ahdistaa ihan aavistuksen verran, sillä edessä on ainakin kolme tenttiä ja riittävästi myös erilaisia pakollisia tehtäviä kursseihin liittyen. Harjoittelupaikan etsiminen on jonkin verran edistynyt, mikä tietysti on hienoa, mutta koska mitään varmaa ei ole vielä tiedossa, sekin luo omalta osaltaan paineita. Saa nähdä, kuinka tässä käy.

keskiviikko 20. helmikuuta 2008

Salaatti sinihomejuuston ystäville

Parhaat keksinnöt syntyvät yleensä vahingossa - ihan kuten tämä salaattikin. Alunperin kokosin salaatin edellisen päivän tähteistä, mutta nykyään kaupasta tarttuu mukaan ainekset vartavasten tätä herkkua varten. Mikä parasta, tämä salaatti sopii mainiosti vähähiilihydraattiseen ruokavaliooni, ja toisaalta maistuu erinomaisesti myös miehelleni.

Salaatti sinihomejuuston ystäville

Erilaisia salaatteja valintasi mukaan. Itse laitan yleensä jäävuorisalaattia, perinteistä ruukkusalaattia ja villirucolaa.
300 g kanan fileesuikaleita
Noin 200 g säilöttyjä, valutettuja sieniä
Hieman vajaa puoli pakettia (eli noin 80 grammaa) pekonia silputtuna
100 grammaa aurajuustoa muruina
Persiljaa
Oliiveja
Tomaattia
Oliiviöljyä
Pippuria myllystä


Etsi käsiisi sopivan kokoiset lautaset ja silppua salaatit lautasille. Lorauta hieman oliiviöljyä ja ripottele murennettu aurajuusto salaatin päälle.

Paista sienet, pekoni ja kanasuikaleet pannulla. Pekonista irtoava rasva riittää hyvin paistorasvaksi, erikseen sitä ei tarvitse lisätä. Paista seosta, kunnes kanasuikaleet ovat kypsiä ja sienet saaneet hieman väriä.

Kaada sieni-pekoni-kanaseos pannulta salaatin päälle ja koristele annokset tomaattiviipaleilla ja oliiveilla. Viimeistele annokset vastarouhitulla pippurilla ja persiljalla ja tarjoile heti - salaatti nahistuu nopeasti kuuman liha-sieniseoksen alla.

Ohjeesta tulee kaksi melko reilua annosta.

perjantai 8. helmikuuta 2008

Tänään

Kävin tänään työhaastattelussa. Se ei mielestäni mennyt järin hyvin, sillä minulla on taipumus seota sanoissani ja ajatuksissani aina ratkaisevalla hetkellä. Lienee ymmärrettävää, etten halua kirjoittaa tapahtumasta tämän tarkemmin. Inhoan itseäni ihan riittävästi tällä hetkellä ilman omien mokieni perusteellista ruotimistakin. Olen saamaton, epäonnistunut ja kaikkien kannalta täysin hyödytön olento, joka ei lukuisista yrityksistään huolimatta onnistu saamaan elämäänsä raiteilleen, saati sitten työpaikkaa.

Vaatteet sentään mahtuvat taas päälleni. En tarkoita, että olisin juossut alastomana ympäri kaupunkia ennen dieetin alkua, mutta vähitellen olen saanut lisätä käytettävien vaatteiden valikoimaan sellaisia paitoja ja housuja, joihin en olisi muutamaa kuukautta aikaisemmin mahtunut. Laihtumisesta ei kuitenkaan taida olla mitään hyötyä työnhaussa, vaikka kuinka yrittäisin uskotella itselleni, että hoikkuus korvaa puuttuvan työkokemuksen.

Alan olla epätoivoinen. Ei elämässä ole mitään järkeä, jos on vain taakkana muille.

maanantai 4. helmikuuta 2008

Kilot karisee, tai sitten ei...

Olen laiminlyönyt blogini viime viikkoina totaalisesti. Lienee aika korjata tilanne - sitäpaitsi haluan päästä avautumaan onnistuneesta dieetistäni!

Oikeastaan aloitin tämän hiilihydraattitietoisen ruokavalion jo ennen joulua, mutta mielestäni jouluna ei ole syytä sen kummemmin tarkkailla, mitä suuhunsa tunkee, enkä siis edes yrittänyt olla herkuttelematta joulupyhinä. Ennen joulua olin saanut onnistuneesti likimain seitsemän kiloa pois painostani, eikä näistä kiloista palannut joulun aikana puoliakaan, vaikka herkuttelukausi venähtikin reippaasti uuden vuoden puolelle. Erinäisten ponnistelujen jälkeen sain herkkuhimoni kuitenkin laantumaan, ja palasin hyväksi kokemaani ruokavalioon. Karsin hiilihydraatteja melko ronskilla kädellä ruokavaliostani ja lisäsin kasvisten ja hyvien rasvojen määrää tuntuvasti.

Vaakalukema ei tunnu muuttuneen kovinkaan paljoa viimeisten viikkojen aikana. Puntari ilmoittaa painoni pudonneen seitsemän kiloa lähtöpainosta, joten sen osalta ei suurta muutosta ole todellakaan tapahtunut. Sen sijaan mittanauhaa on nyt ilo käyttää. Lukemat pienenevät viikko viikolta hitaasti mutta varmasti. Ehkä parasta on kuitenkin se, ettei oloni enää ole jatkuvasti väsynyt ja vetämätön. Siitä johtunee myös se, että makuuhuonetta kolme vuotta vallinnut täyskaaos on tipotiessään ja keittiöremontti loppusuoralla.

Lauantaina erehdyin syömään pizzaa käydessäni ystävieni kanssa kaupungilla. Olihan se hyvää, mutta tajusin sitä tilatessani, ettei minun ole itseasiassa tehnyt aikoihin edes mieli roskaruokaa, vaikka ennen olin suorastaan riippuvainen hampurilaisista, tacoista, pizzoista, sipseistä, karkista ja muusta yhtä epäterveellisestä. Syömälläni pizzalla oli muuten eräs mielenkiintoinen sivuvaikutus: Olin koko loppupäivän ylettömän väsynyt.

Olen takunnut painonvartijoiden pisteiden kanssa, laskenut kaloreita, kokeillut jos jonkinlaisia ihmedieettejä ja nähnyt välillä suoranaista nälkääkin. Nyt vihdoin tuntuu siltä, että olen löytänyt sopivan tavan saada kroppani kuntoon. Liikuntaa voisin tietysti lisätä, mutta en halua verenmaku suussa lähteä juoksemaan pakkaseen, kun tiedän, että itseni rääkkääminen epämiellyttävällä tavalla alkaa hyvin äkkiä kyllästyttämään ja sitä myötä riski täydelliseen repsahtamiseen kasvaa. Onneksi on vihdoin satanut lunta. Tiedossa on mukavia hetkiä moottorikelkkojen ja miksei kaksipyöräistenkin päällä nyt kun mieheni sai hankittua piikkirenkaat toiseenkin crossipyöräänsä.

Itselleni, ikuiselle pessimistille, epätyypilliseen tapaan kerrankin uskallan elätellä toiveita hieman vähemmän hyllyvästä kropasta! Saa nähdä kuinka käy. Alku ainakin vaikuttaa hyvin lupaavalta.