Hyydytetty Lime-valkosuklaakakku
Pohja:
200 g digestivekeksejä muruina
80 g sulatettua voita
Täyte:
5 dl vispikermaa
400 g maitorahkaa
2 limen mehu ja raastettu kuori
250 g valkosuklaata
1 dl sokeria
7 liivatelehteä
limemehua
Leikkaa leivinpaperista sopivan kokoinen pala irtopohjavuoan pohjalle (itse käytin tässä kakussa 24 sentin vuokaa). Sulata voi ja hienonna keksit. Sekoita voi keksimuruihin ja painele seos vuoan pohjalle. Nosta pohja jääkaappiin jähmettymään täytteen valmistuksen ajaksi.
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa. Vaahdota kerma löysäksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon sokeri, sulatettu suklaa ja maitorahka sekä limen raastettu kuori ja mehu. Kiehauta pari ruokalusikallista sitruunameuha pienessä kattilassa, purista liivatteet kuiviksi ja liuota ne kuuman sitruunamehun joukkoon. Älä keitä seosta liivatteiden lisäämisen jälkeen! Lisää liivateseos täytteeseen hieman jäähtyneenä, muutama tippa kerrallaan koko ajan sekoittaen. Kaada täyte vuokaan keksimurupohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään neljän tunnin ajan, mieluiten seuraavaan päivään. Koristele kakku valkosuklaarouheella tai mielesi mukaan.
keskiviikko 22. joulukuuta 2010
Lime-valkosuklaakakku
Joulun kunniaksi ei-niin jouluinen hyydykekakku. Eihän kaiken tarvitse jouluna maistua kanelilta, inkivääriltä, neilikalta, glögiltä tai pipareitlta...
sunnuntai 5. joulukuuta 2010
perjantai 26. marraskuuta 2010
Koiran allergiaa ja atopiaa...
Tarina olisi oikeasti todella pitkä, mutta tiivistän sitä rankasti.
Vuosi takaperin Cillalla ilmeni ensimmäistä kertaa kummallista ihottumaa silmien ympärillä. Cilla rapsutteli silmänympäryksiään siinä määrin että kävimme näyttämässä vaivaa eläinlääkärille. Diagnoosi sillä kerralla oli silmien sidekalvotulehdus - ja sitä seuraavallakin kerralla. Kukaan ei osannut epäillä allergiaa tai sitä, että silmien sidekalvotulehdus johtui silmien raapimisesta eikä toisinpäin. Minä ostin kuitenkin "kaiken varalta" koiralle allergianappulaa. Ehkä alitajuisesti siis epäilin allergian mahdollisuutta.
Muutaman kuukauden ajan koira olikin kunnossa, siitäkin huolimatta etten todellakaan ollut mitenkään turhan tarkka allergiaruokavalion kanssa: Cilla söi allergianappuloittensa ohella paljon muutakin ruokaa. Ei oireita.
Keväällä tilanne sitten muuttui radikaalisti. Koiralle tuli niin paha ihottuma kainaloihin, että uusi eläinlääkärireissu oli tiedossa. Tällä kerralla eläinlääkäri vihdoin ymmärsi epäillä allergiaa ja kehoitti meitä kokeilemaan eliminaatiodieettiä. Hypoallergenic-ruoka oli sallittujen listalla, mutta pääasiassa Cilla söi kalaa ja kasvismössöä. Vähitellen siirryttiin sitten takaisin kuivaruokaan ja hypoallergenicnappuloista "tavallisiin" nappuloihin.
Olen pitänyt suurpiirteistä päiväkirjaa kunkin koiran terveydestä ja terveyteen liittyvistä tapahtumista, mutta viimekesänä en ole tehnyt Cillan päiväkirjaan ensimmäistäkään iho-oiremerkintää. Muistan kuitenkin ettei kesä täysin oireettomasti edennyt. Cilla rapsutteli itseään silloin tällöin, joskus enemmän, joskus vähemmän, joskus ei ollenkaan. Kissannappuloiden varastamisella ja kutinalla näytti olevan selvä yhteys, ja laitoinkin kutinan lopulta Cillan vohkimien kissanraksujen syyksi. Näin jälkikäteen ajateltuna minun olisi pitänyt olla ehdottomasti tarkempi ja tiukempi johtopäätöksissäni, mutta kukapa sitä haluaisi uskoa pahinta. Loppukesästä siirsin kaikki koirat BARF-ruokavaliolle, osittain sen takia että pelkäsi iho-oireiden pahenevan, mutta pääasiassa tyystin muista syistä.
Keskustelupalstoilla hehkutetaan BARFfauksen hyviä puolia siinä määrin että uskoin sen olevan vastaus kaikkeen, myös allergiaan. Aluksi näyttikin siltä: Cilla olikin elämänsä kunnossa ja raakaruoka maistui, ja koska allergiaoireet olivat lähes tyystin kadonneet, uskaltauduin - kokeneemman tahon kannustamana - astuttamaan Cillan syyskuun alussa.
Kun palasimme kotiin astustusreissulta, alkoi rapsutteleminen taas. Ette usko sitä harmia ja itsesyytösten määrää - toivoin jopa sitä että astutus olisi epäonnistunut, niin valtavasti minua ketutti. Senkertainen oireilu meni onneksi nopeasti ohi, mutta jotain siitä ehdin kuitenkin oppia: BARF-ruokavalio ei sittenkään ollut poistanut ongelmaa kokonaan, vaan vain helpottanut tilannetta. Oloni huojentui onneksi hieman kun huomasin kantoajan sujuvan ongelmitta ihon suhteen - tosin muita ongelmia sitten riitti senkin edestä. Cilla päätti muunmuuassa ettei enää syö ensimmäistäkään BARF-annosta, sille kelpasi vain nappulat, ja nekin vain vaivoin. Vaihto BARFista nappuloihin sujui onneksi ongelmitta - ei mitään oireita, maha pysyi kunnossa ja iho terveenä (mikä helpotus!). Syötin koiralle siis Orijenin pentunappulaa (ja jonkin verran kotiruokaa) synnytykseen saakka - sen jälkeen ei enää Orijen kelvannutkaan, ainoa ruoka mitä koira suostui syömään oli Royal Caninin Mini Sensible. Cilla oli synnytyksen ajan tutun kasvattajan hoivissa, kunnes viikko takaperin, kaksi viikkoa synnytyksen jälkeen, hain neidin ja hänen pienen tyttöpentunsa takaisin kotiin.
Iho-oireet olivat alkaneet jo hoitopaikassa; iho punoitti ja siellä täällä näkyi pieniä "hotspottien alkuja". Kotona oireilu vain paheni. Nyt, noin kolme viikkoa synnytyksen jälkeen, rapsuttaminen alkaa olla sitä luokkaa, että heitin nappuloilla vesilintua ja siirsin koiran takaisin raakaravinnolle, olkoonkin että se imettää. Ei se noita nappuloita ole kovin innokkaasti täällä kotona edes syönyt, paremmin on maistunut naudanmahapuuro ja RC:n starter mousse. Nyt nappuloita ei enää ole edes tarjolla. Pakko tehdä jotain kun iho on noin punainen ja kutiaa, ja vaikkei BARF meidän kohdalla ihottumia kokonaan parantanutkaan, ainakin se helpotti huomattavasti. En tiedä kuinka järkevää on siirtää koira BARFille kesken imetysajan, mutta samat ravinteen se saa BARF-ruokavaliosta kuin nappuloistakin, paremmassa muodossa vain! Varavuoksi lisäilen ruokaan citro-oskaa, tuleepahan tarvittavien vitamiinien ja hivenaineiden saanti varmistettua.
Nyt sormet ristissä ja peukut pystyssä odottelen, että iho-oireet alkaisivat edes vähän helpottamaan. Kurjaahan se on koirasta hoitaa pentuakin jos kainaloita, silmiä ja suupieliä kovasti kutittaa. En usko, että Cillan kohdalla kyse olisi kuitenkaan pelkästään ruoka-aineallergiasta, niin vahvasti oireet näin jälkikäteen arvioituna viittaavat atopiaan, mutta koska BARF on aikaisemminkin helpottanut tilannetta, sitä kokeillaan nytkin - ja sille tielle myös jäädään. Pennut ovat neidin osalta myös tässä, atooppista koiraa kun ei mielestäni tarvitsisi pennuttaa ollenkaan, ja hyvin vahvasti nämä oireet atopiaan nyt viittaavat.
Huoh. Tuota pentulaatikossa ryömivää neitiä en sitten takuulla myy mihinkään. Jos sattuu että sille on periytynyt äitinsä vaiva. Aika näyttää.
Yritin etsiä Googlella kohtalotovereita ja muiden kokemuksia atooppisen koiran kanssa elämisestä. Mikä on auttanut ja kuinka oireet saa parhaiten pidettyä kurissa?
Vuosi takaperin Cillalla ilmeni ensimmäistä kertaa kummallista ihottumaa silmien ympärillä. Cilla rapsutteli silmänympäryksiään siinä määrin että kävimme näyttämässä vaivaa eläinlääkärille. Diagnoosi sillä kerralla oli silmien sidekalvotulehdus - ja sitä seuraavallakin kerralla. Kukaan ei osannut epäillä allergiaa tai sitä, että silmien sidekalvotulehdus johtui silmien raapimisesta eikä toisinpäin. Minä ostin kuitenkin "kaiken varalta" koiralle allergianappulaa. Ehkä alitajuisesti siis epäilin allergian mahdollisuutta.
Muutaman kuukauden ajan koira olikin kunnossa, siitäkin huolimatta etten todellakaan ollut mitenkään turhan tarkka allergiaruokavalion kanssa: Cilla söi allergianappuloittensa ohella paljon muutakin ruokaa. Ei oireita.
Keväällä tilanne sitten muuttui radikaalisti. Koiralle tuli niin paha ihottuma kainaloihin, että uusi eläinlääkärireissu oli tiedossa. Tällä kerralla eläinlääkäri vihdoin ymmärsi epäillä allergiaa ja kehoitti meitä kokeilemaan eliminaatiodieettiä. Hypoallergenic-ruoka oli sallittujen listalla, mutta pääasiassa Cilla söi kalaa ja kasvismössöä. Vähitellen siirryttiin sitten takaisin kuivaruokaan ja hypoallergenicnappuloista "tavallisiin" nappuloihin.
Olen pitänyt suurpiirteistä päiväkirjaa kunkin koiran terveydestä ja terveyteen liittyvistä tapahtumista, mutta viimekesänä en ole tehnyt Cillan päiväkirjaan ensimmäistäkään iho-oiremerkintää. Muistan kuitenkin ettei kesä täysin oireettomasti edennyt. Cilla rapsutteli itseään silloin tällöin, joskus enemmän, joskus vähemmän, joskus ei ollenkaan. Kissannappuloiden varastamisella ja kutinalla näytti olevan selvä yhteys, ja laitoinkin kutinan lopulta Cillan vohkimien kissanraksujen syyksi. Näin jälkikäteen ajateltuna minun olisi pitänyt olla ehdottomasti tarkempi ja tiukempi johtopäätöksissäni, mutta kukapa sitä haluaisi uskoa pahinta. Loppukesästä siirsin kaikki koirat BARF-ruokavaliolle, osittain sen takia että pelkäsi iho-oireiden pahenevan, mutta pääasiassa tyystin muista syistä.
Keskustelupalstoilla hehkutetaan BARFfauksen hyviä puolia siinä määrin että uskoin sen olevan vastaus kaikkeen, myös allergiaan. Aluksi näyttikin siltä: Cilla olikin elämänsä kunnossa ja raakaruoka maistui, ja koska allergiaoireet olivat lähes tyystin kadonneet, uskaltauduin - kokeneemman tahon kannustamana - astuttamaan Cillan syyskuun alussa.
Kun palasimme kotiin astustusreissulta, alkoi rapsutteleminen taas. Ette usko sitä harmia ja itsesyytösten määrää - toivoin jopa sitä että astutus olisi epäonnistunut, niin valtavasti minua ketutti. Senkertainen oireilu meni onneksi nopeasti ohi, mutta jotain siitä ehdin kuitenkin oppia: BARF-ruokavalio ei sittenkään ollut poistanut ongelmaa kokonaan, vaan vain helpottanut tilannetta. Oloni huojentui onneksi hieman kun huomasin kantoajan sujuvan ongelmitta ihon suhteen - tosin muita ongelmia sitten riitti senkin edestä. Cilla päätti muunmuuassa ettei enää syö ensimmäistäkään BARF-annosta, sille kelpasi vain nappulat, ja nekin vain vaivoin. Vaihto BARFista nappuloihin sujui onneksi ongelmitta - ei mitään oireita, maha pysyi kunnossa ja iho terveenä (mikä helpotus!). Syötin koiralle siis Orijenin pentunappulaa (ja jonkin verran kotiruokaa) synnytykseen saakka - sen jälkeen ei enää Orijen kelvannutkaan, ainoa ruoka mitä koira suostui syömään oli Royal Caninin Mini Sensible. Cilla oli synnytyksen ajan tutun kasvattajan hoivissa, kunnes viikko takaperin, kaksi viikkoa synnytyksen jälkeen, hain neidin ja hänen pienen tyttöpentunsa takaisin kotiin.
Iho-oireet olivat alkaneet jo hoitopaikassa; iho punoitti ja siellä täällä näkyi pieniä "hotspottien alkuja". Kotona oireilu vain paheni. Nyt, noin kolme viikkoa synnytyksen jälkeen, rapsuttaminen alkaa olla sitä luokkaa, että heitin nappuloilla vesilintua ja siirsin koiran takaisin raakaravinnolle, olkoonkin että se imettää. Ei se noita nappuloita ole kovin innokkaasti täällä kotona edes syönyt, paremmin on maistunut naudanmahapuuro ja RC:n starter mousse. Nyt nappuloita ei enää ole edes tarjolla. Pakko tehdä jotain kun iho on noin punainen ja kutiaa, ja vaikkei BARF meidän kohdalla ihottumia kokonaan parantanutkaan, ainakin se helpotti huomattavasti. En tiedä kuinka järkevää on siirtää koira BARFille kesken imetysajan, mutta samat ravinteen se saa BARF-ruokavaliosta kuin nappuloistakin, paremmassa muodossa vain! Varavuoksi lisäilen ruokaan citro-oskaa, tuleepahan tarvittavien vitamiinien ja hivenaineiden saanti varmistettua.
Nyt sormet ristissä ja peukut pystyssä odottelen, että iho-oireet alkaisivat edes vähän helpottamaan. Kurjaahan se on koirasta hoitaa pentuakin jos kainaloita, silmiä ja suupieliä kovasti kutittaa. En usko, että Cillan kohdalla kyse olisi kuitenkaan pelkästään ruoka-aineallergiasta, niin vahvasti oireet näin jälkikäteen arvioituna viittaavat atopiaan, mutta koska BARF on aikaisemminkin helpottanut tilannetta, sitä kokeillaan nytkin - ja sille tielle myös jäädään. Pennut ovat neidin osalta myös tässä, atooppista koiraa kun ei mielestäni tarvitsisi pennuttaa ollenkaan, ja hyvin vahvasti nämä oireet atopiaan nyt viittaavat.
Huoh. Tuota pentulaatikossa ryömivää neitiä en sitten takuulla myy mihinkään. Jos sattuu että sille on periytynyt äitinsä vaiva. Aika näyttää.
Yritin etsiä Googlella kohtalotovereita ja muiden kokemuksia atooppisen koiran kanssa elämisestä. Mikä on auttanut ja kuinka oireet saa parhaiten pidettyä kurissa?
torstai 18. marraskuuta 2010
Hapanimelät kasvikset
Julkaisen tämän reseptin ihan vain ystävääni varten - mutta totta kai muutkin saavat kokeilla. Hapanimelät kasvikset maistuvat oikeastaan minkä tahansa kanssa - nauta, possu, kana, kala ja katkaravut passaavat ruuan joukkoon kypsennettynä ihan sellaisenaankin. Hyvää eikä edes vaikeaa!
Hapanimelät kasvikset neljälle
Rasia kirsikkatomaatteja
Kokonainen kurkku
Kaksi paprikaa
Kokonaisia chilipalkoja kourallinen
Puolikas ananas tai vaihtoehtoisesti tölkki tai pari ananaspaloja omassa mehussaan
Kaksi pientä punasipulia
Kolme valkosipulinkynttä
7 rkl ketsuppia
1-2 rkl etikkaa
1-2 rkl sokeria
1-2 rkl kalakastiketta
2 rkl osterikastiketta
1 rkl soijakastiketta
(ananasmehua ja maissijauhoja 2 tl)
Ihan aluksi täytyy varoittaa että mausteiden määrät ovat aivan hatusta vedettyjä - en ole koskaan elämässäni mitannut kuinka paljon aineksia ruokaan menee, teen nämä kasvikset aina "mutu"-tuntumalla.
Lohko sipuli reilunkokoisiksi paloiksi ja silppua valkosipuli. Kuutioi paprika ja kurkku 2x2cm paloiksi. Paloittele ananas. Huuhtele tomaatit.
Kuumenna reilu loraus rypsiöljyä isolla pannulla tai wokissa. Kuullota sipulilohkoja öljyssä hetken, lisää sitten valkosipuli. Kun valkosipuli alkaa kuullottua, lisää kurkku, paprika ja kokonaiset chilipalot. Paista noin minuutti. Lisää ananas ja ja jatka paistamista toinenkin minuutti.
Nosta pannu hetkeksi liedeltä ja sekoita joukkoon ketsuppi. Jos haluat, voit lorauttaa joukkoon myös puolisen desiä ananasmehua. Mausta kasvikset osteri-, kala- ja soijakastikkeella, lisää joukkoon sokeria ja etikkaa hapanimelyyttä tuomaan. Kokeilemalla löytyy paras lopputulos!
Sekoita joukkoon viimeisenä kirsikkatomaatit. Anna kasvisten muhia liedellä kunnes tomaatit ovat kuumenneet. Jos käytät kastikkeessa ananasmehua, voit halutessasi suurustaa kastikkeen lopuksi. Nosta pannu liedeltä, sekoita maissijauhot tilkkaan ananasmehua ja kaada seos kasvisten joukkoon sekoittaen. Nosta pannu takaisin liedelle ja anna kiehahtaa nopeasti jotta kastike suurustuu.
tiistai 9. marraskuuta 2010
Rukousnauha ja ranneketju
Muutama helmi/korutyö tähän väliin.
Rukousnauha oli sen verran isotekoinen, että nyt riittänee helmityöt hetkeksi.
Tähän rannekoruun tein mustasta fimo-massasta ruusun. Voisi tietysti lakata tuon kukan vielä... On nämä fimo-askartelut vielä alkutekijöissään, mutta massan käyttö on ainakin näin ensituntumalla hauskaa - aivan kuin aikuisten muovailuvahaa!
Rukousnauha oli sen verran isotekoinen, että nyt riittänee helmityöt hetkeksi.
Tähän rannekoruun tein mustasta fimo-massasta ruusun. Voisi tietysti lakata tuon kukan vielä... On nämä fimo-askartelut vielä alkutekijöissään, mutta massan käyttö on ainakin näin ensituntumalla hauskaa - aivan kuin aikuisten muovailuvahaa!
My darling little miracle...
Pieni oma ihmeeni. Cillan oma aarre. Minun aarteeni! Darling Pretty!
Pikkutyttö syntyi lauantain ja sunnuntain välisenä yönä - olisikohan ollut kello yhden aikoihin - eläinlääkärin skalpellin avulla. Cilla sai aikaisemmin illalla synnytettyä yhden kuolleen pennun itse - tai oikeastaan se sai ponnisteltua pennun takajalat näkyviin, mistä avustava kätilö sitten kiskoi saadakseen pikkuisen ulos. Niin tiukassa ensimmäinen oli että tiesin seuraavien pentujen tulevan pihalle vain elänlääkärin avustuksella. Seuraava pää edellä syntyvä pentu ei vain yksinkertaisesti mahtunut tulemaan lantion yli eikä avustaminen niin syvältä ollut mahdollista. Kolmesta pennusta elinkelpoisia oli vain tämä yksi pieni sininen tyttö, äitinsä täydellinen kopio.
maanantai 8. marraskuuta 2010
Marraskuu
Suomi on marraskuussakin maailman kaunein maa. Karut kosteat kalliot, alastomat koivut, lasipintaiset järvet jotka heijastavat taivaan satoja harmaita, aamukuuden hopeinen kuura - näetkö sen jo? Silloin tällöin kaukaa katselee kalsea ja etäinen aurinko värjäten kaiken kullallaan. Kaikkialla luonnossa on hiljaista, rauhallista, metsät ovat jo puoliunessa ja pellot odottavat lumista peittoaan.
Suomalainen luotiin osaksi tätä maata, osaksi sen valoisaa kesää, kaamosta ja vuodenaikojen vaihtelua. Jossain matkan varrella me vain menetimme kosketuksen tähän ihmeelliseen kotimaahamme. Marraskuu kutsuu levolle - mutta me pakenemme rauhoittavaa pimeyttä kaupunkien keinovaloihin ja käännämme kelloja. Ei ole aikaa levätä, rauhoittua ja hengittää uneliasta pakkasilmaa.
Suomi masentuu. Minä tiedän miksi.
Ei suomalaista luotu peittoamaan pimeää, vaan elämään sen kanssa.
Suomalainen luotiin osaksi tätä maata, osaksi sen valoisaa kesää, kaamosta ja vuodenaikojen vaihtelua. Jossain matkan varrella me vain menetimme kosketuksen tähän ihmeelliseen kotimaahamme. Marraskuu kutsuu levolle - mutta me pakenemme rauhoittavaa pimeyttä kaupunkien keinovaloihin ja käännämme kelloja. Ei ole aikaa levätä, rauhoittua ja hengittää uneliasta pakkasilmaa.
Suomi masentuu. Minä tiedän miksi.
Ei suomalaista luotu peittoamaan pimeää, vaan elämään sen kanssa.
keskiviikko 3. marraskuuta 2010
Kooky Gems
En tiedä tarviiko tämä postaus selittelyitä. Todettakoon vain lyhyesti että minulla taitaa olla uusi lempikoru. Suosittelen lämpimästi Kooky Gemsia erilaisista koruista kiinnostuneille.
torstai 28. lokakuuta 2010
Helmikorvakoruja
Niin, tuota... Minun tosiaan piti tehdä vain yhdet: mustahelmiset, yksinkertaiset ja tyylikkäät, jotka sopisivat Kooky Gemsilta tilaamani kaulakorun kanssa yhteen. Ja kuinka Annan TAAS kävikään? En pystynyt lopettamaan - JAIKS! Tekniikassa on toki vielä hiomista ja materiaalitkin on halvimmasta päästä, mutta pikkuhiljaa...
Ne mustat - ja toisenlaisetkin mustat.
Näissä on oikeasti tummansivinen mattakivi, mutta eipä se tietenkään kuvassa näy. Todella tympeää kuvata koruja pimeässä ilman luonnonvaloa.
Nämä ovat tehty foliohelmistä. Tykkään turkoosinsinisestä, mutta minun punaisen tukkani kanssa väri on aika shokeeraava...
Ja toiset foliohelmistä tehdyt (luonnossa sävy ois oikeesti melkein lilaan vivahtava, tässä nämä näyttävät ruskeilta).
Ja sitten tummanharmaista helmistä tehty setti (kaulakoru on tuollainen pikatekele, mutta passaa minulle...)
Ne mustat - ja toisenlaisetkin mustat.
Näissä on oikeasti tummansivinen mattakivi, mutta eipä se tietenkään kuvassa näy. Todella tympeää kuvata koruja pimeässä ilman luonnonvaloa.
Nämä ovat tehty foliohelmistä. Tykkään turkoosinsinisestä, mutta minun punaisen tukkani kanssa väri on aika shokeeraava...
Ja toiset foliohelmistä tehdyt (luonnossa sävy ois oikeesti melkein lilaan vivahtava, tässä nämä näyttävät ruskeilta).
Ja sitten tummanharmaista helmistä tehty setti (kaulakoru on tuollainen pikatekele, mutta passaa minulle...)
tiistai 26. lokakuuta 2010
Pikku-Cillan vauvamasu
Tässä minun näiden päivien jännityksen aihe. Sydän sykkyrällä ajattelen mitä tuleman pitää. Annan rakkaasta pikkutytöstä on tulossa mamma. Laskettu aika on reilun viikon päässä. Rehellisesti sanottuna pelottaa hirveästi.
Voi, muistattehan vielä tämän pienen söpöläisen?
Hyydytetty vadelma-rahkakakku (VHH)
VHH hyydykekakkukokeilu nro kaksi - tällä kertaa ihan perinteisesti irtopohjavuoassa.
Lopputulos oli mainio - siitäkin huolimatta että hiilihydraatteja kakku sisältää niukanpuoleisesti (koko kakussa on vain vajaa 40 g hiilihydraatteja). Määrä on sopiva pienehköön irtopohjavuokaan. Oma vuokani taitaa olla halkaisijaltaan 26 cm ja kakku jäi aika matalaksi.
(Suluissa ainekset ja mitat VHH-dieetistä viisveisaaville.)
Hyydytetty vadelmakakku VHH-tapaan
Pohja:
100 g mantelijauhetta
0,5 dl vehnäleseitä
100 g voita
1 tl hermesetasia
1 tl kanelia
puoli tl kardemummaa
(Vaihtoehtoisesti 150 g hienonnettuja digestivekeksejä ja 70 g voita)
Täyte:
3 dl kuohukermaa
250 g maitorahkaa
3 ml vaniljaesanssia (tai 3 tl vaniljasokeria)
puoli desiä hermesetasia (vastaava määrä sokeria, ehkä noin 1 dl)
200 g pakastevadelmia
6 liivatelehteä
2 rkl sitruunamehua
Leikkaa irtovuoan pohjalle sopivan kokoinen pala leivinpaperista. Sulata voi kattilassa. Olen huomannut että pohjasta tulee parempi jos voin antaa aavistuksen verran ruskistua. Sekoita sulatettu voi ja muut pohjan aineet keskenään ja taputtele taikina vuoan pohjalle. Laita pohja jääkaappiin odottamaan täytteen valmistuksen ajaksi.
Kaada vadelmat pieneen kattilaan ja keitä niitä kunnes marjat soseutuvat. Nosta kattila liedeltä ja anna jäähtyä. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota kerma löysäksi vaahdoksi, sekoita joukkoon rahka ja hermesetas (tai sokeri) sekä vaniljaesanssi (tai vaniljasokeri) yhdessä vadelmasoseen kanssa. Kiehauta sitruunamehu, purista liivatteet kuiviksi ja sekoita kuumaan sitruunamehuun. Älä keitä seosta liivatteiden lisäämisen jälkeen. Kaada hieman jäähtynyt liivateseos varovaisesti täytteen joukkoon koko ajan sekoittaen. Kaada täyte pohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään neljä tuntia tai yön yli.
Ahkera tekaisee kakun päälle kiilteen vadelmista täältä löytyvällä ohjeella. Itse en tällä kertaa jaksanut. Vadelmien kanssa sopii myös mustikat, joten jos haluaa hienostella, kakun voisi tarjota mustikkakastikkeen kanssa - mustikat vaan soseutumaan kattilaan ja sopivasti makeutusta perään jos sellaista kaipaa.
Koko kakun makrot noin suunnilleen: kaloreita 2650, hiilihydraatteja 40g, rasvaa 240g ja proteiinia 70 g.
maanantai 25. lokakuuta 2010
Uunikuivatut kirsikkatomaatit
En kuollaksenikaan muista mistä olen aikoinani saanut idean kuivattaa tomaatteja uunissa. Ehkä jostain tv-ohjelmasta, tai kenties lehdestä, kuka tietää. Joka tapauksessa lopputulos on mainio - sopivat todella hyvin esimerkiksi salaatteihin tai tapaspöytään.
Uunissa kuivatut kirsikkatomaatit
Kirsikkatomaatteja
Timjamia
Oreganoa
Basilikaa
Valkosipulia
Oliiviöljyä
Suolaa
Mustapippuria
Halkaise kirsikkatomaatit ja levitä ne uunipellille leikkauspinta ylöspäin. Jos jaksat sotkea ja näpertää, voit poistaa siemenet tomaateista ja asetella ne vaihtoehtoisesti riittävän tiheälle ritilälle tai vastaavalle (muista kuitenkin suojata uuni asettamalla esim. foliolla vuorattu pelti ritilän alle). Ritilän päällä tomaatit kuivuvat paremmin, joskin lopputulos on mielestäni riittävän toimiva myös pelkkää peltiä käyttäen. Sekoita oliiviöljyn joukkoon murskatut valkosipulinkynnet ja yrtit. Valuta maustettu oliiviöljy tomaattilohkojen päälle ja ripottele pinnalle vielä suolaa ja pippuria. Kuivaa tomaatteja 2-3 tuntia noin 100-120 asteisessa uunissa.
sunnuntai 24. lokakuuta 2010
Tilda - merihevonen
Tämä on varmaan toista vuotta vanha kuva. Mutta menkööt. En ole uudemmista ottanut kuvia, vaikka Tilda-pajallakin on viimeaikoina ollut jonkin verran sutinaa. Tosin tildafiguureiden ja -koristeiden valmistusta olen vähän joutunut rajoittamaan, meillä kun on paikat pullollaan merihevosia ja -tähtiä, sydämiä ja pikkulintuja ynnä muuta vastaavaa. Sen sijaan olen ommellut säilytyspussukoita, kirjankansia, tyynyliinoja, askarrellut kortteja ja pieniä lahjarasioita, päällystänyt vanhoja kenkälaatikoita ja niin edelleen... Voisin joku päivä koota pienen läjän noista tekeleistäni ja esitellä sen täällä blogissani - kaikki yhdellä kertaa - jos muistan. Aika iso osa tekeleistä on tosin jo muuttanut uuteen kotiin, kun olen lahjoittanut ylimääräiset ystävilleni.
(Tämän merihevosen siivet korvasin tyllisiivillä, jotka ovat mielestäni suloisemmat kuin alkuperäiset siivet.)
maanantai 18. lokakuuta 2010
Kenkiä, kenkiä, oi, ihania, lämpöisiä, pehmeitä kenkiä!
(Nyt tulee ylipitkä postaus jostain niin turhasta kuin kengistä ja vaatteista, sorry...)
Inhoan shoppailua. Oikeasti. Olen se yksi miljoonasta -nainen, jonka mielestä shoppailu on ahdistavaa ja ärsyttävää. Tänä vuonna, näin talven kynnyksellä, oli kuitenkin pakko nöyrtyä tuhlaamaan rahaa johonkin niin turhaan kuin vaatteisiin ja asusteisiin. Talvivaatevarastoni on nimittäin auttamatta vanhentunut tai jäänyt pieneksi - ja kunnon talvikenkiä en ole koskaan omistanutkaan.
Sen sijaan että olisin laahustanut liikkeestä toiseen mitään löytämättä täräytin isommanpuoleisen tilauksen Ellokselle ja Brandokselle. Muutama laatuvaatekappale henkarissa ja peruspaidat ja legginsit hyllyllä helpottavat jokapäiväistä talvivaatetuksen valintaa mielestäni täysin riittävästi. Siispä housu-pusero-takki-linjalle riitti melko vaatimatonkin investointi. En hullaannu vaatekappaleista samalla tavalla kuin muut tuntemani naiset - harvemmin minua edes huvittaa panostaa pukeutumiseen sen kummemmin, kunhan nyt yritän jotain säädyllistä löytää päälleni.
Okei, okei, villakangastakkini oli aivan liian kallis siihen nähden että tällä hoikistumisvauhdilla tarvitsen jouluun mennessä ammattiompelijan pienentämään sitä.
MUTTA KENGÄT!
Mikä kumma siinä on että niitä ei koskaan ole tarpeeksi? Voi, kunpa puhuisin edes viehättävän naisellisista korkokengistä ja saappaista, mutta en! En osaa kävellä koroilla ja supernaisellisten saappaiden idea on pilalla siinä vaiheessa kun alle joutuu pukemaan paksut, epäseksikkäät villasukat. Minä muutenkin inhoan sukkien pitämistä, aivan samantekevää jäätyykö varpaani vai ei.
Olen talvet siis räpiköinyt vanhoissa tennareissa tai nilkkureissa (joita inhoan niitäkin), kunnes jonkin aikaa sitten päätin repäistä kunnolla. Hyi olkoon, minähän inhoan UGGeja - noita kamalia, rumia, pullataikinamöhkäleiltä näyttäviä kenkiä. Vaan nytpä iskikin hetkellinen mielenhäiriö, joskin tein päätökseni UGG-käyttäjien kokemusten enkä kenkien ulkonäön perusteella. En siis edelleenkään pidä UGGeja, EMUja tai muita vastaavia esteettisesti viehättävinä kenkinä - mutta ihanat ne ovat silti!
Kuinka pehmeät, kuinka lämpimät! Voin halutessani unohtaa inhoamani sukat kokonaan! UGG Australian Classic Cardyt, nuo harmaat peikkokengät, veivät sydämeni. Niissä on mahdottoman mukava lompsia kylmälläkin säällä, eikä ne ole aivan niin rumat kuin perinteisemmät lampaanvilla-mokkanahkakengät. Jopa miehenmöhkäleeni on alkanut niille lämmetä.
Ja sitten iski mielenhäiriö II. Jos UGGin Classic Cardyt olivat näin hyvät, niin pakkohan minun oli toisetkin lampaankarvakengät hankkia! UGGien uskottavuutta syö vain kovasti se made in china -lappu yhdistettynä korkeaan hintaan, joten toisten UGGien hankkiminen tuntui vähän idioottimaiselta ajatukselta. Sitäpaitsi lompakkoni on muutenkin aivan riittävän kevyt.
Satuin Brandoksen sivuja selaillessani törmäämään ruotsalaisiin Shepherd-jalkineisiin. Ulkonäöltä niitä ei ainakaan tämä asiaan perehtymätön UGGeista erottanut - aivan yhtä rumia, puolet halvempia vain - mutta ulkonäkö olikin nyt toissijainen seikka mukavuuden ja pehmeyden rinnalla. Tutkin asiaa tarkemmin, ja koska valmistusmateriaalit osoittautuivat jotakuinkin samoiksi kuin UGGeissa ja lisäksi Brandos tarjoaa ilmaisen toimituksen ja palautuksen myymilleen kengille, tulin siihen tulokseen, että kengät ovat ainakin kokeilemisen arvoiset. Reilu satasen hintakaan ei päätä huimannut ainakaan yhtä paljoa kuin UGGien kahden ja puolensadan euron hintalappu.
Siispä kengät tilaukseen. Kiitos Brandoksen nopean toimituksen, kengät olivat suhteellisen nopeasti perillä Itellan säheltämisestä huolimatta. Ja kyllähän ne ovat aivan superihanat! Pehmeät, lämpimät ja niin rumat että ovat jo suloiset - vähän kuin eglanninbulldogit. Suosittelen lämpimästi UGGien korkeaa hintaa ja valmistusmaata boikotoiville. (Sitäpaitsi made in Macedonia kuulostaa minun korvaani piirun verran paremmalta kuin made in China - onhan Makedonia kuitenkin Euroopassa... Vai, tuota, ööh...)
Vasemmalla Shepherdit, oikealla (väärän kenkälaatikon päällä tosin) UGG Classic Cardyt:
Ystäväni tilasi samaan satsiin nämä Shepherdin talvisaappaat. Nämä ovat oikeastikin aika söpöt:
Seuraavaksi hankintalistalla ovat ehdottomasti nämä Anna Suin superihanat kengät. Mukavuudesta en tiedä, mutta kauniit nuo aivakin ovat. Vielä kun löytäisi jostakin nelisen sataa ylimääräistä...
Inhoan shoppailua. Oikeasti. Olen se yksi miljoonasta -nainen, jonka mielestä shoppailu on ahdistavaa ja ärsyttävää. Tänä vuonna, näin talven kynnyksellä, oli kuitenkin pakko nöyrtyä tuhlaamaan rahaa johonkin niin turhaan kuin vaatteisiin ja asusteisiin. Talvivaatevarastoni on nimittäin auttamatta vanhentunut tai jäänyt pieneksi - ja kunnon talvikenkiä en ole koskaan omistanutkaan.
Sen sijaan että olisin laahustanut liikkeestä toiseen mitään löytämättä täräytin isommanpuoleisen tilauksen Ellokselle ja Brandokselle. Muutama laatuvaatekappale henkarissa ja peruspaidat ja legginsit hyllyllä helpottavat jokapäiväistä talvivaatetuksen valintaa mielestäni täysin riittävästi. Siispä housu-pusero-takki-linjalle riitti melko vaatimatonkin investointi. En hullaannu vaatekappaleista samalla tavalla kuin muut tuntemani naiset - harvemmin minua edes huvittaa panostaa pukeutumiseen sen kummemmin, kunhan nyt yritän jotain säädyllistä löytää päälleni.
Okei, okei, villakangastakkini oli aivan liian kallis siihen nähden että tällä hoikistumisvauhdilla tarvitsen jouluun mennessä ammattiompelijan pienentämään sitä.
MUTTA KENGÄT!
Mikä kumma siinä on että niitä ei koskaan ole tarpeeksi? Voi, kunpa puhuisin edes viehättävän naisellisista korkokengistä ja saappaista, mutta en! En osaa kävellä koroilla ja supernaisellisten saappaiden idea on pilalla siinä vaiheessa kun alle joutuu pukemaan paksut, epäseksikkäät villasukat. Minä muutenkin inhoan sukkien pitämistä, aivan samantekevää jäätyykö varpaani vai ei.
Olen talvet siis räpiköinyt vanhoissa tennareissa tai nilkkureissa (joita inhoan niitäkin), kunnes jonkin aikaa sitten päätin repäistä kunnolla. Hyi olkoon, minähän inhoan UGGeja - noita kamalia, rumia, pullataikinamöhkäleiltä näyttäviä kenkiä. Vaan nytpä iskikin hetkellinen mielenhäiriö, joskin tein päätökseni UGG-käyttäjien kokemusten enkä kenkien ulkonäön perusteella. En siis edelleenkään pidä UGGeja, EMUja tai muita vastaavia esteettisesti viehättävinä kenkinä - mutta ihanat ne ovat silti!
Kuinka pehmeät, kuinka lämpimät! Voin halutessani unohtaa inhoamani sukat kokonaan! UGG Australian Classic Cardyt, nuo harmaat peikkokengät, veivät sydämeni. Niissä on mahdottoman mukava lompsia kylmälläkin säällä, eikä ne ole aivan niin rumat kuin perinteisemmät lampaanvilla-mokkanahkakengät. Jopa miehenmöhkäleeni on alkanut niille lämmetä.
Ja sitten iski mielenhäiriö II. Jos UGGin Classic Cardyt olivat näin hyvät, niin pakkohan minun oli toisetkin lampaankarvakengät hankkia! UGGien uskottavuutta syö vain kovasti se made in china -lappu yhdistettynä korkeaan hintaan, joten toisten UGGien hankkiminen tuntui vähän idioottimaiselta ajatukselta. Sitäpaitsi lompakkoni on muutenkin aivan riittävän kevyt.
Satuin Brandoksen sivuja selaillessani törmäämään ruotsalaisiin Shepherd-jalkineisiin. Ulkonäöltä niitä ei ainakaan tämä asiaan perehtymätön UGGeista erottanut - aivan yhtä rumia, puolet halvempia vain - mutta ulkonäkö olikin nyt toissijainen seikka mukavuuden ja pehmeyden rinnalla. Tutkin asiaa tarkemmin, ja koska valmistusmateriaalit osoittautuivat jotakuinkin samoiksi kuin UGGeissa ja lisäksi Brandos tarjoaa ilmaisen toimituksen ja palautuksen myymilleen kengille, tulin siihen tulokseen, että kengät ovat ainakin kokeilemisen arvoiset. Reilu satasen hintakaan ei päätä huimannut ainakaan yhtä paljoa kuin UGGien kahden ja puolensadan euron hintalappu.
Siispä kengät tilaukseen. Kiitos Brandoksen nopean toimituksen, kengät olivat suhteellisen nopeasti perillä Itellan säheltämisestä huolimatta. Ja kyllähän ne ovat aivan superihanat! Pehmeät, lämpimät ja niin rumat että ovat jo suloiset - vähän kuin eglanninbulldogit. Suosittelen lämpimästi UGGien korkeaa hintaa ja valmistusmaata boikotoiville. (Sitäpaitsi made in Macedonia kuulostaa minun korvaani piirun verran paremmalta kuin made in China - onhan Makedonia kuitenkin Euroopassa... Vai, tuota, ööh...)
Vasemmalla Shepherdit, oikealla (väärän kenkälaatikon päällä tosin) UGG Classic Cardyt:
Ystäväni tilasi samaan satsiin nämä Shepherdin talvisaappaat. Nämä ovat oikeastikin aika söpöt:
Seuraavaksi hankintalistalla ovat ehdottomasti nämä Anna Suin superihanat kengät. Mukavuudesta en tiedä, mutta kauniit nuo aivakin ovat. Vielä kun löytäisi jostakin nelisen sataa ylimääräistä...
torstai 14. lokakuuta 2010
Poistokori - vai kori poistossa...?
Tiesittekö, että ennen puoltapäivää on Seinäjoen citymarket täynnä epäkohteliaita, etuilevia, nokkaansa nyrpisteleviä ja myyjiä sättiviä mummoja? Ehdin harvoin kauppaan ennen puoltapäivää, mutta silloin kun ehdin, törmään aina samaan ilmiöön. Ihan ymmärrettävää tietysti, että kauppa tulvii vanhemman polven väkeä työaikaan - vain eläkeläisillä (ja kaltaisillani semi-opiskelijoilla/työttömillä) on aikaa käydä aamupäivällä ostoksilla. Vaan miksi vanhemman polven edustajat tuuppaavat olemaan niin epäkohteliaita? Ja nuoria kun aina syytetään epäkohteliaisuudesta - voi voi, omat kokemukseni eri sukupolvien käytöstavoista ovat aivan päinvastaiset!
Käsi ylös, te itseänne nuorena pitävät! Kuinka usein kehtaatte etuilla jonossa tai syyttää myyjää kadonneesta tikkarista joka onkin kauppakassinne pohjalla? En ole koskaan todistanut nuoren polven käyttäytyvän tällä tavalla - he yleensä tuntuvat selvittävän asiansa kohteliaampaan sävyyn (ja kyllä, olen työskennellyt myyjänä) - mutta etenkin naispuolisten ikäihmisten keskuudessa töykeys tuntuu olevan kovinkin yleistä. Onneksi joukossa on aina muutama viehättävä poikkeus, jotka jättävät turhanpäiväisen tuhahtelun ja kassaneitien parjaamisen muiden tehtäväksi. Siinäpä esimerkkiä kerrassaan.
Ennen kuin ajaudun varsinaisesta aiheestani yhtään tämän kauemmas, tässäpä teille päivän kuva:
Talomme tulvii koirien peittoja ja pyyhkeitä. Kaapit ovat täynnä, ja neljän koiran (kas, oletpa nokkela kun havaitsit asian - kyllä, koiralaumassamme on tätänykyä neljä hännänheiluttajaa) peittovarasto ei olekaan ihan vähäinen. Täytyyhän noita riepuja olla yksi satsi puhtaana odottamassa kun käytössä olevat joutavat pesuun - eihän meidän neidit suostuisi paljaalla lattialla nukkumaan! Olen jo jonkun aikaa kiukutellut itsekseni kaappitilan riittämättömyydestä, kunnes tänään satuin citymarketissa kulkemaan koriläjän ohi. Ihan itseni näköisiä säilytyskoreja - ja vielä postohintaan!
En jäänyt miettimään sen pitempään. Hinta oli niin naurettavan pieni että eipä tuossa korkealta tipahtaisi vaikka koirat söisivät koko korin jouluun mennessä. Nyt on peitot järjestyksessä, ja vieläpä sievästi esillä!
Käsi ylös, te itseänne nuorena pitävät! Kuinka usein kehtaatte etuilla jonossa tai syyttää myyjää kadonneesta tikkarista joka onkin kauppakassinne pohjalla? En ole koskaan todistanut nuoren polven käyttäytyvän tällä tavalla - he yleensä tuntuvat selvittävän asiansa kohteliaampaan sävyyn (ja kyllä, olen työskennellyt myyjänä) - mutta etenkin naispuolisten ikäihmisten keskuudessa töykeys tuntuu olevan kovinkin yleistä. Onneksi joukossa on aina muutama viehättävä poikkeus, jotka jättävät turhanpäiväisen tuhahtelun ja kassaneitien parjaamisen muiden tehtäväksi. Siinäpä esimerkkiä kerrassaan.
Ennen kuin ajaudun varsinaisesta aiheestani yhtään tämän kauemmas, tässäpä teille päivän kuva:
Talomme tulvii koirien peittoja ja pyyhkeitä. Kaapit ovat täynnä, ja neljän koiran (kas, oletpa nokkela kun havaitsit asian - kyllä, koiralaumassamme on tätänykyä neljä hännänheiluttajaa) peittovarasto ei olekaan ihan vähäinen. Täytyyhän noita riepuja olla yksi satsi puhtaana odottamassa kun käytössä olevat joutavat pesuun - eihän meidän neidit suostuisi paljaalla lattialla nukkumaan! Olen jo jonkun aikaa kiukutellut itsekseni kaappitilan riittämättömyydestä, kunnes tänään satuin citymarketissa kulkemaan koriläjän ohi. Ihan itseni näköisiä säilytyskoreja - ja vielä postohintaan!
En jäänyt miettimään sen pitempään. Hinta oli niin naurettavan pieni että eipä tuossa korkealta tipahtaisi vaikka koirat söisivät koko korin jouluun mennessä. Nyt on peitot järjestyksessä, ja vieläpä sievästi esillä!
keskiviikko 13. lokakuuta 2010
Näpertelyä ja sisustusehostusta
Aivan lyhyesti...
Kesän aikana kylpyhuoneen seinät saivat uuden värin:
Ja alkusyksyn viilenevinä iltoina näpertelin koirille silkkisiä näyttelyhihnoja:
Vähän aikaa sitten iski ompeluhimo:
Siinä siis lyhyesti.
Kesän aikana kylpyhuoneen seinät saivat uuden värin:
Ja alkusyksyn viilenevinä iltoina näpertelin koirille silkkisiä näyttelyhihnoja:
Vähän aikaa sitten iski ompeluhimo:
Siinä siis lyhyesti.
maanantai 4. lokakuuta 2010
Minttusuklaa-juustokakku lasipurkeissa (VHH)
Selailin muutama viikko takaperin pastanjauhajien herkullista blogia ja törmäsin söpöön ideaan - juustokakkuun purkissa. Viehättävä ja hauska ajatus, joka kiehtoo erityisesti silloin kun kikkailu irtopohjavuoan kanssa ei kiinnosta. Sitäpaitsi hyydytetyt kakut ovat heikkouteni - mutta eivät ne tietenkään hyvin sokeripitoisina tähän vähähiilihydraattiseen elämäntapaan oikein sovi, ainakaan usein nautittuina. Mielessäni on jo pitkään pyörinyt ajatus "vähähiilarisen" juustokakun toteuttamisesta, mutta ideat ovat olleet vähissä, kunnes tänään törmäsin Kermaperseen VHH-ideaa toteuttavaan minttumascarpone-suklaakakkuun. Minttua ja suklaata? Mascarponepohjaisessa kakussa? Tottahan sitä piti kokeilla!
En juuri koskaan noudata muiden kirjoittamia reseptejä kirjaimellisesti. Olen kovin taipuvainen kokeilemaan vaihtoehtoja ja jotakuinkin aina muokkaan reseptin omaa makuani (ja ruokakaappini sisältöä) paremmin vastaavaksi. Tässä siis oma versioni minttusuklaa-juustokakusta...
Tämä on erinomainen jälkiruoka - minttu raikastaa suun tehokkaasti ruuan päätteeksi!
En juuri koskaan noudata muiden kirjoittamia reseptejä kirjaimellisesti. Olen kovin taipuvainen kokeilemaan vaihtoehtoja ja jotakuinkin aina muokkaan reseptin omaa makuani (ja ruokakaappini sisältöä) paremmin vastaavaksi. Tässä siis oma versioni minttusuklaa-juustokakusta...
Minttusuklaa-juustokakku lasipurkeissa neljälle (á la Lumihiutale)
Pohja:
50 g vähäsuolaista voita
40 g Maraboun 70% minttusuklaata
1 dl mantelijauhetta
1 dl kookoshiutaleita
Täyte:
3 dl kuohukermaa
250 g mascarponea
0,5 dl hienonnettua tuoretta minttua
8 ml piparminttuaromia tai 2 ml piparminttuöljyä (sopiva määrä löytyy kokeilemalla)
2 rkl makeutusjauhetta (tai maun mukaan)
puolikkaan sitruunan mehu
3 liivatelehteä
Kiille:
200 g pakastevadelmia
tarvittaessa makeutusta
1 liivatelehti
Koristeeksi mintunlehtiä
Sulata voi kattilassa miedolla lämmöllä. Paloittele suklaa joukkoon ja sekoita kunnes se on sulanut. Lisää joukkoon mantelijauhe ja kookoshiutaleet ja sekoita tasaiseksi. Jaa pohjan ainekset neljään reilunkokoiseen lasiin tai lasipurkkiin ja siirrä ne kylmään odottamaan.
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kuohukerma löysäksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon mascarpone, hienonnettu minttu ja piparminttuaromi tai -öljy. Piparminttuaromin tai -öljyn sopiva määrä löytyy parhaiten kokeilemalla, joten lisää sitä vain vähän kerrallaan. Lisää makeutusta maun mukaan. Kiehauta sitruunamehu pienessä kattilassa ja nosta kattila liedeltä. Purista liivatteet kuivaksi ja liuoita ne kuumaan sitruunamehuun. Älä keitä seosta enää liivatteiden lisäämisen jälkeen! Lisää hieman jäähtynyt liivateseos koko ajan vatkaten täytteen joukkoon. Lusikoi täyte lasipurkkeihin pohjan päälle. Anna hyytyä kylmässä vähintään neljä tuntia.
Valmista kiille keittämällä vadelmia kunnes ne soseutuvat. Liota liivatteet kylmässä vedessä, purista kuiviksi ja sulata hitaasti kuuman marjasoseen joukkoon. Älä keitä seosta liivatteiden lisäämisen jälkeen! Lusikoi seos jäähtyneenä täytteen pinnalle ja anna hyytyä vielä muutama tunti.
Koristele tuoreilla mintunlehdillä.
Tämä on erinomainen jälkiruoka - minttu raikastaa suun tehokkaasti ruuan päätteeksi!
maanantai 27. syyskuuta 2010
Suolaiset karppaajan muffinsit
Kokeilin aamulla tehdä suolaisia muffinseja alakarppityyliin. Epämääräisestä ainesten sekoittelusta syntyi yllättävän hyvä aamupalavaihtoehto - tai pikkusuolainen karppaajien kahvipöytään. Resepti siis muistiin ennen kuin unohdan sen!
Suolaiset muffinsit alakarppaajien tyyliin
Reseptistä tulee kahdeksan muffinsia.
2 kanamunaa
0,5 dl soijajauhoja
0,5 dl mantelijauhoja
1 tl leivinjauhetta
1,5 dl juustoraastetta
kinkkua, salamia, pekonia tms. pieneksi silputtuna (itse käytin tähän versioon pekonia ja salamia)
25 g voita sulatettuna
2 rkl kermaa
tarvittaessa suolaa
Vatkaa kanamunat vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää kanamunien joukkoon yhdessä sulatetun voin ja kerman kanssa. Lisää taikinaan silputtu liha ja juustoraaste, sekoita varovaisesti niin että aineet tasoittuvat. Jaa taikina hyvinvoideltuihin muffinsivuokiin tai vahvoihin paperivuokiin ja paista noin 170 asteessa kunnes pinta on saanut väriä ja muffinsit läpeensä kypsiä. Muffinsit saattavat lässähtää hieman uunista otettaessa, mutta makua se ei haittaa. Tarjoile haaleina. Itse pursottelin päälle koristeeksi pieniä majoneesiruusukkeita, hyvää oli!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
