lauantai 28. maaliskuuta 2009

Sisustushankintoja ja -lahjoja

Kylpyhuone on meidän talon harminkryyni. Huonosti toimivat tai pikemminkin täysin toimimattomat lattian kaadot, osittainen keskeneräisyys, pieni koko ja saunan ahtaus tekevät siitä oikein ongelmapesän. Niin, ja tietysti tämän kruunaa se, että juuri kylpyhuoneen rakenteet joutuvat kovimmalle rasitukselle missä tahansa taloudessa...

No, tämän kanssa on nyt vain elettävä, kunnes rahatilanne muuttuu niin, että varat huoneen korjaamiseen löytyy. Hankaloittaahan se tietysti jokapäiväistä elämää, kun jokaista vesipisaraa pitää erikseen vahtia joutumasta väärään nurkkaan, tai kun lattiaa ei voikaan noin vain suihkutella puhtaaksi kurakamppeiden jäljiltä (meillä kun ei ole muutakaan tilaa missä kuivata märkiä ulko- ja harrastusvaatteita). Eikä sekään auta, että noin pieneen tilaan pitäisi mahtua kymmeniä eri toimintoja saunomisesta pyykinpesuun ja meikkaamiseen.

Mutta se, että huone ei ole toimiva, ei estä minua tietenkään tavoittelemasta kaunista - ja ennen kaikkea käytännöllistä - kokonaisuutta. Viimeaikoina olen takunnut juuri kylpyhuoneen kanssa eniten, viettänyt siellä aikaa lattialla istuskellen ja miettien, miten tämän kaiken saisi kuntoon. Luonnollisesti siis viimeaikaiset sisustushankinnatkin ovat liittyneet juuri kylpyhuoneeseen...


Ihana pumppupullo käsisaippualle (meillä kun ei palasaippuoita oikein osata käyttää):



Kyltti - arvatkaa minkä oven päälle. Alunperin kiinnitys oli valkoisella kapealla satiininauhalla, mutta tuo juuttinaru sopii jotenkin paremmin tyyliini. Tuon naulan tilalla voisi tosin olla jokin nätti pieni ripustuskoukku, mutta katsotaan nyt...



Tämän naulakon sain ystävältäni syntymäpäivälahjaksi:



Yleisilmettä noin muuten...







Taidetta...ko?

Heräsin tänään jo varhain aamusta viemään mieheni Päijänteen laitamille suunnistavalle bussille. Vielä istuessani autonratin takana minua haukotutti hirveästi, mutta kivutessani kotimme aurinkoiselle kuistille postipaketti ja ruokakassi kainalossani väsymys kaikkosi kummasti. Vaikken suorasta auringonpaisteesta niin pidäkään - lähinnä koska kirkas valo särkee silmiäni enkä ole vieläkään hankkinut aurinkolaseja omilla vahvuuksillani - jotain varsin piristävää auringonvalossa kyllä on.

Ei silti, olen yhä hämärien talvipäivien suuri fani. Jos pitäisi valita yksi maisema mitä katsoo lopun ikäänsä, se olisi epäilemättä näkymä Etelä-Pohjanmaan lakeuksista, himmeän talviauringon hohteessa kylpevistä lumisista pelloista ja kuuran kuorruttamista pensaista ja puista, jotka reunustavat hiljaisia talvipeltoja.

Talviteemaan liittyen, sain syntymäpäivälahjaksi Onni Ojan piirtämän taulun talvihämärästä. Se taitaa olla tällä hetkellä talossamme ainoa "korkeakulttuurinpala", mutta sulautuu kyllä ympäristöönsä varsin hyvin siitäkin huolimatta, että kaikki muu pienessä kodissamme taitaa viestiä kuinka vähän meillä oikeastaan piitataan korkeakulttuurista. Itseasiassa koko sana korkeakulttuuri on meille yhtä hölynpölyä. Jotenkin sanaan liittyvät ooppera ja taide ja ehkä Kiasma ja konsertit joissa soivat pääasiassa jousisoittimet, mutta sen syvempi merkitys on meille kyllä melkolailla epäselvä.

En siis usko ymmärtäväni taiteesta mitään enkä oikeastaan jaksa perehtyäkään siihen, minulle kun riittää että jokin näyttää omaan silmään hyvältä, kohteen arvosta tai merkityksellisyydestä riippumatta. Tuo Onni Ojan talvihämärä näyttää hyvältä ja tuntuukin hyvältä meidän seinällä, joten mielestäni se on siis varsin kelvollinen pala taidetta. Sitä ei myöskään tarvitse tuijottaa tuntitolkulla selvittääkseen, mistä koko maalauksessa on ylipäätään kyse, niin kuin joitakin abstrakteja värisotkuja. Viittaan tässä kohdassa häikäilemättä Soile Yli-Mäyryn Palava Uni -teokseen, joka löytyy lähisukulaisteni seinältä - omituinen keltaisen ja punaisen ja vähän muidenkin värien liitto, jonka katselemisesta saattaisi herkempi saada päänsäryn. Ei silti, olen oppinut pitämään kyseisestä maalauksesta. Tai paremminkin, se on salakavalasti valloittanut minut.

torstai 19. maaliskuuta 2009

Hyydytetty lohitorttu ja hedelmäleivokset

Lohi - namsk! Oman syntymäpäiväni kunniaksi päätin kokeilla lohitorttua, siitäkin huolimatta että isäntä inhoaa kaikista maailman kaloista eniten juuri lohta. Tämän hyydytetyn tortun tekeminen osoittautui yllättävän helpoksi, ja niinhän siinä kävi, että yksi pala lohikakkua hävisi miehenkin lautaselta kaikesta antiloheilusta huolimatta.

Hyydytetty lohitorttu

Pohja:
150 g (n 2,5 dl) jauhettuja hapankorppuja tai näkkileipää
3/4 dl maitoa
3/4 dl sulatettua voita tai margariinia
1 rkl hienonnettua tilliä
ripaus mustapippuria

Täyte:
150 g graavisuolattua lohta
150 g kylmäsavustettua lohta (jätä muutama viipale koristeluun)
200 g ranskankermaa
0,5-1 tl sitruunapippuria
1 tl sokeria
ripaus suolaa
2 rkl hienonnettua tilliä
2 dl kuohukermaa
1-2 rkl sitruunamehua
5 liivatelehteä


Sekoita sulatettu voi, maito ja pohjan mausteet hapankorppurouheen joukkoon. Taputtele taikina leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle ja laita kylmään täytteen valmistuksen ajaksi.

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Silppua lohi ja sekoita ranskankermaan mausteiden kanssa. Lisää suolaa varoen, kala itsessään kun on jo melko suolaista! Vatkaa kuohukerma löysäksi vaahdoksi ja yhdistä täytteeseen. Kuumenna sitruunamehu kattilassa, purista liivatteet kuiviksi ja liuota ne sitruunamehuun. Älä keitä seosta! Kaada jäähtynyt liivateseos täytteen joukkoon ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Levitä täyte pohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään neljä tuntia, mielellään yön yli. Koristele haluamallasi tavalla, esim. tillillä, tomaateilla ja lohiviipaleilla.





Lohikakun ohella piti tietysti olla jotain makeaakin tarjottavaa. En ole täytekakkujen ystävä, ja korvasinkin perinteisen kermakakun pienillä ja yllättävän helppotekoisilla hedelmäleivoksilla. Leivospohjat väkersin Limepippurin ohjeella - on muuten hyvä ja helppo ohje, jota tulen käyttämään varmasti uudestaan. Täytteeksi leivospohjiin laitoin kiiwiä, persikkaa ja vaniljakreemiä, ja päälle pursottelin pieniä diplomaattikreemiruusukkeita. Hyviä tuli - liiankin hyviä, kehui appi kahvipöydässä!