Olen laiminlyönyt blogini viime viikkoina totaalisesti. Lienee aika korjata tilanne - sitäpaitsi haluan päästä avautumaan onnistuneesta dieetistäni!
Oikeastaan aloitin tämän hiilihydraattitietoisen ruokavalion jo ennen joulua, mutta mielestäni jouluna ei ole syytä sen kummemmin tarkkailla, mitä suuhunsa tunkee, enkä siis edes yrittänyt olla herkuttelematta joulupyhinä. Ennen joulua olin saanut onnistuneesti likimain seitsemän kiloa pois painostani, eikä näistä kiloista palannut joulun aikana puoliakaan, vaikka herkuttelukausi venähtikin reippaasti uuden vuoden puolelle. Erinäisten ponnistelujen jälkeen sain herkkuhimoni kuitenkin laantumaan, ja palasin hyväksi kokemaani ruokavalioon. Karsin hiilihydraatteja melko ronskilla kädellä ruokavaliostani ja lisäsin kasvisten ja hyvien rasvojen määrää tuntuvasti.
Vaakalukema ei tunnu muuttuneen kovinkaan paljoa viimeisten viikkojen aikana. Puntari ilmoittaa painoni pudonneen seitsemän kiloa lähtöpainosta, joten sen osalta ei suurta muutosta ole todellakaan tapahtunut. Sen sijaan mittanauhaa on nyt ilo käyttää. Lukemat pienenevät viikko viikolta hitaasti mutta varmasti. Ehkä parasta on kuitenkin se, ettei oloni enää ole jatkuvasti väsynyt ja vetämätön. Siitä johtunee myös se, että makuuhuonetta kolme vuotta vallinnut täyskaaos on tipotiessään ja keittiöremontti loppusuoralla.
Lauantaina erehdyin syömään pizzaa käydessäni ystävieni kanssa kaupungilla. Olihan se hyvää, mutta tajusin sitä tilatessani, ettei minun ole itseasiassa tehnyt aikoihin edes mieli roskaruokaa, vaikka ennen olin suorastaan riippuvainen hampurilaisista, tacoista, pizzoista, sipseistä, karkista ja muusta yhtä epäterveellisestä. Syömälläni pizzalla oli muuten eräs mielenkiintoinen sivuvaikutus: Olin koko loppupäivän ylettömän väsynyt.
Olen takunnut painonvartijoiden pisteiden kanssa, laskenut kaloreita, kokeillut jos jonkinlaisia ihmedieettejä ja nähnyt välillä suoranaista nälkääkin. Nyt vihdoin tuntuu siltä, että olen löytänyt sopivan tavan saada kroppani kuntoon. Liikuntaa voisin tietysti lisätä, mutta en halua verenmaku suussa lähteä juoksemaan pakkaseen, kun tiedän, että itseni rääkkääminen epämiellyttävällä tavalla alkaa hyvin äkkiä kyllästyttämään ja sitä myötä riski täydelliseen repsahtamiseen kasvaa. Onneksi on vihdoin satanut lunta. Tiedossa on mukavia hetkiä moottorikelkkojen ja miksei kaksipyöräistenkin päällä nyt kun mieheni sai hankittua piikkirenkaat toiseenkin crossipyöräänsä.
Itselleni, ikuiselle pessimistille, epätyypilliseen tapaan kerrankin uskallan elätellä toiveita hieman vähemmän hyllyvästä kropasta! Saa nähdä kuinka käy. Alku ainakin vaikuttaa hyvin lupaavalta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti