perjantai 28. maaliskuuta 2008

Onneksi on viikonloppu edessä...

Tämä viikko on mennyt koulun osalta jokseenkin täydellisesti penkin alle. Keskiviikkona nukuin pommiin, eilen sössin LVI-tekniikan tentin aivan totaalisesti, tänään unohdin palauttaa yhden pakollisen tehtävän... Etenkin se takkuilu eilisen tentin kanssa ärsyttää, minulla kun ei ole enää varaa hylsyihin.

Onneksi edessä on viikonloppu. Mitään häikäisevää en tosin ole seuraavien päivien ajaksi suunnitellut. Aion lähinnä lojua kotosalla yksikseni - mies kun joutuu kaiketi töihin sekä huomenna että sunnuntaina. Kurjaa sinänsä, sillä olisin kovasti halunnut tehdä enskalenkin tai käydä pyörähtämässä crossiradalla. Yksin ei minun taidoillani varustetun passaa crossipyörää ulkoiluttaa, sillä tällainen säheltäjä saattaa helpostikin löytää itsensä maantasolta multaa maistelemasta. Jos sattuu tömähtämään tantereeseen tarpeeksi kovaa, ylös ei välttämättä pääsekään ilman kaverin apua.

Uusien crossisaappaiden sisäänajo siirtyy siis sekin eteenpäin. Mieheni on ilmeisesti ollut huolissaan jalkojeni hyvinvoinnista, sillä hän yllätti minut toissapäivänä uusilla ajokengillä. Olen ollut näistä saappaista niin innoissani, että laitan ne jalkaani vähän väliä ihan vain tunnustellakseni, miltä ne jalassa tuntuvat. Tietysti crossisaappaat tuntuvat kömpelöiltä ja raskailta, kun niillä tallustelee täällä sisällä, mutta epäilemättä ne kuitenkin suojaavat nilkkojani pyörän päällä paremmin kuin esimerkiksi viikonloppuna käyttämäni kengät.

keskiviikko 26. maaliskuuta 2008

Aatteita aamulla

Olen tainnut auttamattomasti nukkua pommiin tänä aamuna. Minun olisi pitänyt olla koululla jo puolitoista tuntia sitten, mutta tässä nyt kuitenkin istun alusvaatteisillani oman tietokoneen ääressä hieromassa viimeisiä unenrippeitä silmistäni.

Taivaalle kertyneet harmaat pilvet enteilevät vesi- tai lumisadetta - luultavasti jälkimmäistä, sillä viimepäivät ovat olleet harvinaisen kylmiä siihen nähden, kuinka leuto talvi on muuten ollut. Uutisissa lupailtiin eilen talven pahinta lumimyräkkää Etelä- ja Keski-Suomeen ja ilmeisesti lumimyräkkä on yllättänyt eteläisemmätkin Euroopan valtiot. Hassua, sillä nyt eletään kuitenkin jo maaliskuun loppua! Liekö nämä omituiset sääilmiöt merkki ilmastonmuutoksesta?

Pääsiäisen pakkaskeli oli joka tapauksessa aivan mahtava ja auringonpaiste kruunasi koko loman. Oli harvinaisen hankalaa palata takaisin arkeen muutaman ihanan vapaapäivän päätteeksi. Endurolenkit talvisissa metsissä ja pitkään nukutut aamut tuntuivat niin hyvältä, että keskittyminen arkisempiin asioihin, kuten koulunkäyntiin, tuntuu nyt suorastaan vaikealta.

Nukuinkohan pommiin kuitenkaan vahingossa? Ehkä halusin vain pitää kiinni lomapäivien vapaudesta vielä hetken!

keskiviikko 12. maaliskuuta 2008

Siivouspäivä ja muita jupinoita

Tuntijärjestelyistä johtuen minulle suotiin ylimääräinen vapaapäivä keskelle viikkoa. Ajattelin käyttää tämän päivän hyödyksi ja siivota. Syntymäpäiväni lähestyy, ja olisi kiva saada kämppä jonkinlaiseen kuosiin ennen sitä. Meille ei ole tulossa vieraita, mutta oma mielenrauhani kärsii, jos on hirveän sotkuista juhlapäivänä.

Otin imurin esiin heti aamupäivällä. Kissa vilkaisi sitä yhden ainoan kerran ja pinkoi sitten piiloon. En ole nähnyt koko kattia sen koommin. Katoaminen johtunee siitä, että imuri on lojunut koko päivän keskellä tuvan lattiaa, ja kissa inhoaa sitä koko pienen sydämensä pohjasta. Sain siis nostettua imurin ulos siivouskaapista - mutta toistaiseksi en ole vielä saanut imuroitua ensimmäistäkään lattianeliöä.

Sen sijaan sain patistettua itseni lenkille. Pihalla on oikeastaan aika kiva sää, vaikkei aurinko paistakaan. En kuitenkaan osannut arvata, että kaikki päällystämättömät tiet olisivat silkkaa mutavelliä. Rentouttavaksi tarkoitetusta lenkistä tulikin tuskallinen taivallus kuran ja liejun seassa, kun jokaisella askeleella jalkani upposivat nilkkaa myöten mutaan. Onnettomuudekseni olin vieläpä ottanut mukaani kaikki kolme koiraa. Puolessa välissä matkaa ne selvästi tympääntyivät mudassa kahlaamiseen ja hidastimme vauhtia, niin että arvon neidit saivat rauhassa tuumata, mihin kohtaan uskaltaisivat seuraavaksi tassunsa laskea.

Lopulta jätimme peltomaisemat taaksemme ja käännyimme takaisin kohti kotia ja päällystettyjä teitä. Kun muta jalkojen alla muuttui taas asfaltiksi, huokaisin helpotuksesta. Hetkellinen helpotuksen tunne vaihtui kuitenkin täydelliseen kauhistukseen erehtyessäni vilkaisemaan koiria, jotka löntystivät perässäni kyllästyneen oloisina: Kaikki kolme olivat paksun, harmaan kurakerroksen peitossa korvanpäitään myöten. Saavuttaessamme ulko-oven nappasin koirat syliini ja kannoin ne suoraan lämpimään suihkuun. Imuri sai toistaiseksi unohtua.

Tämä lenkki taisi olla liikaa myös tuolle lauman uusimmalle jäsenelle, jonka toin kotiin viime lauantaina. Vaikka tämä neiti omistajansa mukaan nauttiikin ulkoilusta melkein yhtä paljon kuin syömisestä, tämänpäiväisellä lenkillä sen olemuksessa ei näkynyt merkkiäkään siitä, että sillä olisi ollut hauskaa.

Lohduttaisikohan sitä tieto siitä, että hauskaa ei ollut minullakaan?

Ah, tämä Suomen ihana talvi. Tai kevät. Mikä onkaan.