Sisustushankintoja ja -lahjoja

Kylpyhuone on meidän talon harminkryyni. Huonosti toimivat tai pikemminkin täysin toimimattomat lattian kaadot, osittainen keskeneräisyys, pieni koko ja saunan ahtaus tekevät siitä oikein ongelmapesän. Niin, ja tietysti tämän kruunaa se, että juuri kylpyhuoneen rakenteet joutuvat kovimmalle rasitukselle missä tahansa taloudessa...

No, tämän kanssa on nyt vain elettävä, kunnes rahatilanne muuttuu niin, että varat huoneen korjaamiseen löytyy. Hankaloittaahan se tietysti jokapäiväistä elämää, kun jokaista vesipisaraa pitää erikseen vahtia joutumasta väärään nurkkaan, tai kun lattiaa ei voikaan noin vain suihkutella puhtaaksi kurakamppeiden jäljiltä (meillä kun ei ole muutakaan tilaa missä kuivata märkiä ulko- ja harrastusvaatteita). Eikä sekään auta, että noin pieneen tilaan pitäisi mahtua kymmeniä eri toimintoja saunomisesta pyykinpesuun ja meikkaamiseen.

Mutta se, että huone ei ole toimiva, ei estä minua tietenkään tavoittelemasta kaunista - ja ennen kaikkea käytännöllistä - kokonaisuutta. Viimeaikoina olen takunnut juuri kylpyhuoneen kanssa eniten, viettänyt siellä aikaa lattialla istuskellen ja miettien, miten tämän kaiken saisi kuntoon. Luonnollisesti siis viimeaikaiset sisustushankinnatkin ovat liittyneet juuri kylpyhuoneeseen...


Ihana pumppupullo käsisaippualle (meillä kun ei palasaippuoita oikein osata käyttää):



Kyltti - arvatkaa minkä oven päälle. Alunperin kiinnitys oli valkoisella kapealla satiininauhalla, mutta tuo juuttinaru sopii jotenkin paremmin tyyliini. Tuon naulan tilalla voisi tosin olla jokin nätti pieni ripustuskoukku, mutta katsotaan nyt...



Tämän naulakon sain ystävältäni syntymäpäivälahjaksi:



Yleisilmettä noin muuten...

Taidetta...ko?

Heräsin tänään jo varhain aamusta viemään mieheni Päijänteen laitamille suunnistavalle bussille. Vielä istuessani autonratin takana minua haukotutti hirveästi, mutta kivutessani kotimme aurinkoiselle kuistille postipaketti ja ruokakassi kainalossani väsymys kaikkosi kummasti. Vaikken suorasta auringonpaisteesta niin pidäkään - lähinnä koska kirkas valo särkee silmiäni enkä ole vieläkään hankkinut aurinkolaseja omilla vahvuuksillani - jotain varsin piristävää auringonvalossa kyllä on.

Ei silti, olen yhä hämärien talvipäivien suuri fani. Jos pitäisi valita yksi maisema mitä katsoo lopun ikäänsä, se olisi epäilemättä näkymä Etelä-Pohjanmaan lakeuksista, himmeän talviauringon hohteessa kylpevistä lumisista pelloista ja kuuran kuorruttamista pensaista ja puista, jotka reunustavat hiljaisia talvipeltoja.

Talviteemaan liittyen, sain syntymäpäivälahjaksi Onni Ojan piirtämän taulun talvihämärästä. Se taitaa olla tällä hetkellä talossamme ainoa "korkeakulttuurinpala", mutta sulautuu kyllä ympäristöönsä varsin hyvin siitäkin huolimatta, että kaikki muu pienessä kodissamme taitaa viestiä kuinka vähän meillä oikeastaan piitataan korkeakulttuurista. Itseasiassa koko sana korkeakulttuuri on meille yhtä hölynpölyä. Jotenkin sanaan liittyvät ooppera ja taide ja ehkä Kiasma ja konsertit joissa soivat pääasiassa jousisoittimet, mutta sen syvempi merkitys on meille kyllä melkolailla epäselvä.

En siis usko ymmärtäväni taiteesta mitään enkä oikeastaan jaksa perehtyäkään siihen, minulle kun riittää että jokin näyttää omaan silmään hyvältä, kohteen arvosta tai merkityksellisyydestä riippumatta. Tuo Onni Ojan talvihämärä näyttää hyvältä ja tuntuukin hyvältä meidän seinällä, joten mielestäni se on siis varsin kelvollinen pala taidetta. Sitä ei myöskään tarvitse tuijottaa tuntitolkulla selvittääkseen, mistä koko maalauksessa on ylipäätään kyse, niin kuin joitakin abstrakteja värisotkuja. Viittaan tässä kohdassa häikäilemättä Soile Yli-Mäyryn Palava Uni -teokseen, joka löytyy lähisukulaisteni seinältä - omituinen keltaisen ja punaisen ja vähän muidenkin värien liitto, jonka katselemisesta saattaisi herkempi saada päänsäryn. Ei silti, olen oppinut pitämään kyseisestä maalauksesta. Tai paremminkin, se on salakavalasti valloittanut minut.

Hyydytetty lohitorttu ja hedelmäleivokset

Lohi - namsk! Oman syntymäpäiväni kunniaksi päätin kokeilla lohitorttua, siitäkin huolimatta että isäntä inhoaa kaikista maailman kaloista eniten juuri lohta. Tämän hyydytetyn tortun tekeminen osoittautui yllättävän helpoksi, ja niinhän siinä kävi, että yksi pala lohikakkua hävisi miehenkin lautaselta kaikesta antiloheilusta huolimatta.

Hyydytetty lohitorttu

Pohja:
150 g (n 2,5 dl) jauhettuja hapankorppuja tai näkkileipää
3/4 dl maitoa
3/4 dl sulatettua voita tai margariinia
1 rkl hienonnettua tilliä
ripaus mustapippuria

Täyte:
150 g graavisuolattua lohta
150 g kylmäsavustettua lohta (jätä muutama viipale koristeluun)
200 g ranskankermaa
0,5-1 tl sitruunapippuria
1 tl sokeria
ripaus suolaa
2 rkl hienonnettua tilliä
2 dl kuohukermaa
1-2 rkl sitruunamehua
5 liivatelehteä


Sekoita sulatettu voi, maito ja pohjan mausteet hapankorppurouheen joukkoon. Taputtele taikina leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle ja laita kylmään täytteen valmistuksen ajaksi.

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Silppua lohi ja sekoita ranskankermaan mausteiden kanssa. Lisää suolaa varoen, kala itsessään kun on jo melko suolaista! Vatkaa kuohukerma löysäksi vaahdoksi ja yhdistä täytteeseen. Kuumenna sitruunamehu kattilassa, purista liivatteet kuiviksi ja liuota ne sitruunamehuun. Älä keitä seosta! Kaada jäähtynyt liivateseos täytteen joukkoon ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Levitä täyte pohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään neljä tuntia, mielellään yön yli. Koristele haluamallasi tavalla, esim. tillillä, tomaateilla ja lohiviipaleilla.

---

Lohikakun ohella piti tietysti olla jotain makeaakin tarjottavaa. En ole täytekakkujen ystävä, ja korvasinkin perinteisen kermakakun pienillä ja yllättävän helppotekoisilla hedelmäleivoksilla. Leivospohjat väkersin Limepippurin ohjeella - on muuten hyvä ja helppo ohje, jota tulen käyttämään varmasti uudestaan. Täytteeksi leivospohjiin laitoin kiiwiä, persikkaa ja vaniljakreemiä, ja päälle pursottelin pieniä diplomaattikreemiruusukkeita. Hyviä tuli - liiankin hyviä, kehui appi kahvipöydässä!

Pikku-Cilla treenailee

Olen päättänyt kasvattaa tuosta suloisesta pikkuriiviöstämme yhteiskuntakelpoisen koiran, joka osaa käyttäytyä, kuuntelee ja tottelee. Tämä lähinnä koska haluan todistaa kaikille, että chihuahuastakin saa hyvin käyttäytyvän, esimerkillisen pikkukoiran, kun vaan jaksaa treenata. Cillan pikkupäähän opit tuntuvat sitäpaitsi uppoavan todella helposti, ainakin tässä vaiheessa, kun ikää on 17 viikkoa.

Tein itselleni listan kaikista perusasioista mitä haluan pienen neidin osaavan. Listan kärkipäässä komeilevat sanat "ei" ja "kontakti". Ei-käskyä tulee tietysti harjoiteltua arkielämässä jotakuinkin joka päivä, vaikka pikkuneiti kohtalaisen kiltti pentu onkin. Kontaktiharjoituksia ujutan myös yhteiseen arkielämäämme, palkitsen katsekontaktista ja huomiosta, mutta toisaalta välillä treenaamme katsekontaktia ihan erikseenkin - keskellä olohuoneen ryijymattoa!

Vaikka olenkin aika hyvin perillä tapakasvatuksen periaatteista, täytyy myöntää, että varsinaisen koulutuksen suhteen olen täysin noviisi. Olen toki yrittänyt lukea aiheesta kirjoja ja artikkeleita, kysellyt tarkempia ohjeita ystäviltäni ja niin edelleen, mutta silti huomaan vähän väliä sortuvani virheisiin, ja mikä pahinta, yleensä tajuan mokanneeni vasta sitten kun huomaan koiran toimivan virheellisesti. Tästä ehkä parhaana ja samalla pahimpana esimerkkinä on Saga, jonka huomaan ehdollistuneen väärille asioille, kuten makupalalle katsekontaktin sijaan.

Virheiden korjaaminen tässä vaiheessa on hankalaa, joskaan ei mahdotonta. Sagan kanssa tilanne on siis hieman mutkikkaampi kuin Cillan kohdalla, joka on vielä kuin puhdas paperi, täysin muokattavissa omanlaisekseni koiraksi.

Nuorelta pennulta en vielä viitsi kovin paljoa vaatia. Olemme käyneet läpi suurin piirtein kaikki aikaisemmin mainitsemaltani listalta löytyvät liikkeet, mutta nyt käymme asiat läpi perusteellisemmin, emmekä etene seuraavaan kohtaan ennen kuin edellinen on kunnolla opeteltu.

Mitä tuo pikkutyttö nyt sitten jo osaakaan? No, ei vielä mitään kovin kummoista. Katsekontaktin se hakee jo varsin mainiosti. Toki namia pitää välillä vilkaista, mutta kun Cilla muistaa, että namia ei heru sitä tuijottamalla, se kääntyy tapittamaan minua silmiin (Tässä asiassa Cilla on valovuosia edellä emoaan Sagaa, joka pystyy tuijottamaan nyrkkiin piilotettua namia minuuttitolkulla kuin hypnotisoitu minun epätoivoisesta lirkuttelustani huolimatta). Istumaan Cilla käy melko kevyestä käsimerkistä, mutta oikean asennon löytäminen on vielä hakusessa. Olen tässä vaiheessa opettanut - tai ainakin yrittänyt opettaa - sen istumaan suoraan eteeni, mutta pylly tahtoo vielä vaeltaa vinoon. Paikka-käsky ja luoksetulo ovat seuraavana listalla. Kumpaakin on menestyksekkäästi jo harjoiteltukin, vaikka paikallaolo tuntuukin olevan pikkuneidille välillä kovin hankalaa, kun koko ajan on johonkin kiire!

Kuulumisia pitkästä aikaa

Mistähän johtuu, että olen äärettömän huono kirjoittamaan päiväkirjaa tai päivittämään blogiani juuri silloin, kun ympärillä tapahtuu mielenkiintoisia asioita?

Edellisen postaukseni ja tämän päivän väliin mahtuu paljon. Itse asiassa kerrottavaa on varmaan liikaakin, sillä sopivaa hetkeä blogin päivittämiseen ei ole oikein löytynyt. Olen toki monta kertaa suunnitellut jotain tänne naputtelevani, mutta silti päivittäminen on jäänyt ja unohtunut, kun jokin muu, akuutimpi asia on häirinnyt hopeahiutaleisiin keskittymistä. Lopulta tänä yönä - pyörittyäni tunnin verran sängyssä ilman pienintäkään merkkiä unesta - päätin hoitaa tämän häiritsevän pienen yksityiskohdan pois päiväjärjestyksestä ja herättää blogini taas hetkellisesti henkiin.

Pentukolmikko, jonka kehitystä sain ihailla kahdeksan viikon ajan, on nyt levittäytynyt maailmalle. Pojat lähtivät joulun jälkeen uusiin koteihinsa. Vain pikkutyttö jäi kotiin - tosin tässä pikkutytössä on koiraa kolmenkin edestä! Cillaksi ristitty pieni neitokainen pistää koko taloutemme uuteen uskoon ja valloittaa paitsi parhaat makuupaikat myös kaikkien sydämet. Toki neidillä on omat ärsyttävät ominaisuutensa, joista ehkä pahin on tapa herätä varhain aamulla kerjäämään huomiota, mutta tämän pakkauksen mukana tulee toisaalta myös aimo annos ihanaa pennuntuoksua ja iloista vilinää, ja sitähän minä olen jo pitkään kaivannutkin!



Tämä syksy tarjosi enemmänkin uuden elämän ihmeitä kun mihin alunperin olin varautunut. Kolme chihuvauvaa syntyivät ihan harkitusti, mutta kissamme järjesti meille pienen yllätyksen - tai neljä pikkuista yllätystä, jos ihan tarkkoja ollaan.

Toki nämä pienet pumpulipallot olisivat pitäneet olla ennustettavissa - olinhan tyhmyyksissäni siirtänyt Riesan sterilisaation ajankohtaa koko ajan myöhemmälle syksyyn. Rangaistus moisesta oli vallan kauhea: neljä ihanaa, pörröistä, pehmoista, hyväntuoksuista höpönassua. Tiedän, ettei tällaisista vahinkovauvoista pitäisi olla järin riemuissaan, mutta niin hurmaavia otuksia nämä karvapallot ovat, ettei niitä yksinkertaisesti voi katsella hullaantumatta totaalisesti. Sitäpaitsi kissanpoikaset tarjosivat yllättäen lohdun veljiään ikävöivälle Cillalle - pikkutyttö nimittäin löysi uudet parhaat ystävänsä aivan toisen lajin parista!

Munatoti

Mieheni inhoaa glögiä. En voi väittää pitäväni siitä itsekään, lukuunottamatta tyrnimarjaglögiä, jota taas ei tunnu hevillä löytyvän ainakaan tavallisten markettien hyllyiltä. Muutama päivä sitten törmäsin netissä surffaillessani munatotin ohjeeseen - ja muistaessani jonnekin kaappiemme perälle unohtuneen rommipullon päätin kokeilla, miten tämä amerikkalaisten "vastine" glögille pärjää joulujuomavertailussa.

Täytyy sanoa, että tämä joulujuoma taitaa nousta ylivoimaiseksi suosikiksi meidän taloudessamme. Jopa tuo rommi, jota ei suinkaan vahingossa ole unohdettu kaapinperälle, tuli käytettyä loppuun viimeistä pisaraa myöten. Paksu, maitopohjainen juoma houkuttelee tehokkaasti nautiskelemaan pehmeästä sohvasta ja paksuista vilteistä höyryävän kupin äärelle.

Munatoti neljälle

4 dl maitoa
2 dl kuohukermaa
2 luomumunaa
2-3 rkl (fariini)sokeria
vaniljasokeria
1 dl rommia, konjakkia tai näiden sekoitusta

Pinnalle:
Raastettua muskottipähkinää
(vaahdotettua kuohukermaa)


Kuumenna maito ja kerma kattilassa kiehuvaksi. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita munavaahtoon kuuma maito-kermaseos ja alkoholi vuorotellen. Kaada juoma mukeihin, koristele halutessasi kuohukermalla. Ripottele lopuksi päälle hieman raastettua muskottipähkinää.

Kaksiviikkoiset ipanat

Pennut ovat niin viehättäviä otuksia nukkuessaan ja tuhistessaan emon tissillä, ettei pentulaatikon äärestä oikeastaan malta poistua vain päivittääkseen kuulumisia blogiin, jota tuskin kukaan koskaan lukee. Tänään kuitenkin toisenlainen velvollisuus kutsui, ja minun oli pakko siirtää iso ahterini vaihteeksi koulunpenkille. Onneksi pennuista ei tarvitse olla erossa muutamaa hassua tuntia enempää - olkoonkin, että minuutit kuluvat täällä koululla äärettömän hitaasti, ja kahden tunnin koulupäivä tuntuu kestävän ikuisuuden.

Tämä pakollinen kouluvisiitti kaikessa tylsyydessään tarjoaa kuitenkin mainion mahdollisuuden blogiin naputtelulle, sillä opettajaa ei juurikaan näytä kiinnostavan, mitä me opiskelijat oikeastaan tietokoneillamme teemme.

Koen silti tarvetta hieman puollustella toimintaani: Käymme tällä tunnilla läpi sellaisia asioita, jotka ovat minulle entuudestaan tuttuja, joten älkää ainakaan suoraan tuomitko minua!

Pennut kasvavat hurjaa vauhtia. Suurin poika painaa liki puolikiloa - ja on vasta 14 vuorokautta vanha! Pikkutyttökin on oikeastaan jo kolminkertaistanut painonsa - Hieman päälle 100 grammaisesta rääpäleestä on kasvanut jo kunnon kokoinen pentu. Alkuviikosta naperoilla aukesivat myös silmät - ja mikä olisikaan suloisempi näky, kuin pienen pieni pentu, joka tihrustelee maailmaa "uusilla" silmillään.