Kesä tuli tänä vuonna salakavalasti ja pääsi yllättämään allekirjoittaneen. Toukokuun alussa, aloittaessani uudessa työpaikassa, kasvit olivat hädin tuskin heränneet talviuniltaan. Viikko töiden alkamisen jälkeen havahduin kotimatkallani siihen, että luonto oli herännyt henkiin, puut vihersivät ja linnut lauloivat. Järin lämmintä ei vielä ole ollut, mutta juuri tällä hetkellä avautuu työpisteeni eteen upea, auringon värjäämä maisema Pohjanmaan lakeuksilta. Töihinkin uskaltauduin tulemaan jo lyhythihaisessa, sen verran montaa plussa-astetta on tälle päivälle ennustettu.
Selkä alkaa olla vihdoin kunnossa. Lepo on korjannut vammoja siinä määrin, että vaikka selkä vielä saamansa tällin muistaakin, kivusta on jäljellä enää ippeet - jos nyt en edelleenkään meinaa päästä ylös sängystä omin avuin. Hinku takaisin pyörän päälle on kova, eikä tätä kuumetta suinkaan helpota se tosiasia, että reilu viikko takaperin meille saapui aivan uusi 125-kuutioinen enduropyörä, jonka päällä olen piipahtanut vasta kerran. Tiedossa on siis kaksitahdinkatkuinen kesä, josta aion nauttia pitkistä työpäivistä huolimatta täysillä.
keskiviikko 28. toukokuuta 2008
torstai 24. huhtikuuta 2008
Hinnalla millä hyvänsä
Kun päättää ryhtyä harrastamaan sellaisia lajeja kuin motocross ja enduro, on hyväksyttävä myös se tosiasia, että ennemmin tai myöhemmin tulee satuttamaan itsensä. Oli siis täysin odotettavissa, että jossain vaiheessa löytäisin itseni maantasolta pohtimasta, onko valitsemani laji oikeasti kaiken tämän kivun arvoinen.
En ole ihan varma mitä tapahtui. Asiaa voisi spekuloida varmasti vaikka kuinka pitkään, mutta lopputulos lienee aina sama: aloittelijan moka. Pyörä nousi spoorista kohti taivasta, lennätti minut puolivoltilla radan ulkopuolelle, ja iskeydyin alaselkä edellä maahan sen verran kovaa, että jouduin hetken haukkomaan henkeä ihan tosissani. Kaiken tämän on täytynyt näyttää hirveän huvittavalta, sillä mieheni nauroi kypäränsä alla tullessaan katsomaan, kuinka minulle ja pyörälleni kävi. Hän kysyi minulta jotain kuntooni ja selviämiseen liittyvää, mutta en ole varma, pystyinkö vastaamaan mitään. Luultavasti nauroin itsekin.
Makasin siinä paikallani tuijottaen kirkasta taivasta ja odottaen, että alaselän kipu hellittäisi edes vähän. En ole ihan varma, kauan loikoilin maassa, mutta ilmeisesti riittävän pitkään, sillä huomasin äkkiä että mieleeni mahtui muutakin kuin tietoisuus kivusta. Ihmeekseni en kyseenalaistanut harrastukseni arvoa, kuten olin etukäteen olettanut tapahtuvan, vaan pelkästään omat ajotaitoni. Sisulla ja mieheni avulla punnersin itseni lopulta ylös maasta ja tuskasta puuskuttaen kävelin varikolle, mielessäni päällimmäisenä ajatus siitä, että ajamaan on opittava hinnalla millä hyvänsä.
En tiedä, kuinka vinksallaan ihmisen pitää olla päästään, että vielä silloinkin, kun kipu salpaa hengityksen ja selkää vihloo niin vimmatusti, ettei tiedä mihin asentoon itsensä väätäisi, on ihmisen suurin toive päästä mahdollisimman pian takaisin pyörän päälle. Nakkaan pari buranaa kurkkuuni ja valelen selkääni kylmägeelillä. Voitteko kuvitella, kuinka vaikeaa on istua paikallaan juuri tänään, turhan tietoisena siitä, että pihalla paistaa aurinko ja rata on kuiva...
En ole ihan varma mitä tapahtui. Asiaa voisi spekuloida varmasti vaikka kuinka pitkään, mutta lopputulos lienee aina sama: aloittelijan moka. Pyörä nousi spoorista kohti taivasta, lennätti minut puolivoltilla radan ulkopuolelle, ja iskeydyin alaselkä edellä maahan sen verran kovaa, että jouduin hetken haukkomaan henkeä ihan tosissani. Kaiken tämän on täytynyt näyttää hirveän huvittavalta, sillä mieheni nauroi kypäränsä alla tullessaan katsomaan, kuinka minulle ja pyörälleni kävi. Hän kysyi minulta jotain kuntooni ja selviämiseen liittyvää, mutta en ole varma, pystyinkö vastaamaan mitään. Luultavasti nauroin itsekin.
Makasin siinä paikallani tuijottaen kirkasta taivasta ja odottaen, että alaselän kipu hellittäisi edes vähän. En ole ihan varma, kauan loikoilin maassa, mutta ilmeisesti riittävän pitkään, sillä huomasin äkkiä että mieleeni mahtui muutakin kuin tietoisuus kivusta. Ihmeekseni en kyseenalaistanut harrastukseni arvoa, kuten olin etukäteen olettanut tapahtuvan, vaan pelkästään omat ajotaitoni. Sisulla ja mieheni avulla punnersin itseni lopulta ylös maasta ja tuskasta puuskuttaen kävelin varikolle, mielessäni päällimmäisenä ajatus siitä, että ajamaan on opittava hinnalla millä hyvänsä.
En tiedä, kuinka vinksallaan ihmisen pitää olla päästään, että vielä silloinkin, kun kipu salpaa hengityksen ja selkää vihloo niin vimmatusti, ettei tiedä mihin asentoon itsensä väätäisi, on ihmisen suurin toive päästä mahdollisimman pian takaisin pyörän päälle. Nakkaan pari buranaa kurkkuuni ja valelen selkääni kylmägeelillä. Voitteko kuvitella, kuinka vaikeaa on istua paikallaan juuri tänään, turhan tietoisena siitä, että pihalla paistaa aurinko ja rata on kuiva...
maanantai 21. huhtikuuta 2008
Crossiradalla
Viikonlopun kiva kevätsää tarjosi hyvät olosuhteet pyörien parissa puuhastelulle. Pääsin testaamaan tuota uusinta projektipyörää Lapuan crossiradalle. Hyväkuntoisella radalla oli harvinaisen hauksa treenata omia ajotaitojaan, sillä radan kuiva ja kova pohja sopi erinomaisesti kaltaiselleni aloittelijalle.
Laulatin piikkiä omien taitojeni rajoissa onnellisena, kunnes se sammui radan varteen - tankki tyhjänä. Siinä vaiheessa alkoi myös oma fyysinen kestävyyteni olla lopussa, joten talutettuani pyörän viimesillä voimillani takaisin varikolle ryhdyin suosiolla riisumaan ajokamppeitani. Vaihtaessani ajohousut ja -saappaat farkkuihin ja tennareihin kirosin mielessäni huonoa kuntoani ja ajotaitojeni puutteellisuutta. Minulla ei ole mitään suuria tavotteita tämän harrastuksen suhteen, mutta itsensä voittaminenkin vaatii näköjään verta, hikeä ja kyyneliä - noin kuvainnollisesti ainakin. Eilisen myötä motivaatio harjoitella ja kehittyä kohosi taas huimasti, ja hinku päästä takaisin pyörän päälle on jo nyt kova, vaikka kädet, jalat, hartiat ja oikeastaan kaikki muutkin kehoni osat huutavat apua ja vaativat lepoa...
perjantai 28. maaliskuuta 2008
Onneksi on viikonloppu edessä...
Tämä viikko on mennyt koulun osalta jokseenkin täydellisesti penkin alle. Keskiviikkona nukuin pommiin, eilen sössin LVI-tekniikan tentin aivan totaalisesti, tänään unohdin palauttaa yhden pakollisen tehtävän... Etenkin se takkuilu eilisen tentin kanssa ärsyttää, minulla kun ei ole enää varaa hylsyihin.
Onneksi edessä on viikonloppu. Mitään häikäisevää en tosin ole seuraavien päivien ajaksi suunnitellut. Aion lähinnä lojua kotosalla yksikseni - mies kun joutuu kaiketi töihin sekä huomenna että sunnuntaina. Kurjaa sinänsä, sillä olisin kovasti halunnut tehdä enskalenkin tai käydä pyörähtämässä crossiradalla. Yksin ei minun taidoillani varustetun passaa crossipyörää ulkoiluttaa, sillä tällainen säheltäjä saattaa helpostikin löytää itsensä maantasolta multaa maistelemasta. Jos sattuu tömähtämään tantereeseen tarpeeksi kovaa, ylös ei välttämättä pääsekään ilman kaverin apua.
Uusien crossisaappaiden sisäänajo siirtyy siis sekin eteenpäin. Mieheni on ilmeisesti ollut huolissaan jalkojeni hyvinvoinnista, sillä hän yllätti minut toissapäivänä uusilla ajokengillä. Olen ollut näistä saappaista niin innoissani, että laitan ne jalkaani vähän väliä ihan vain tunnustellakseni, miltä ne jalassa tuntuvat. Tietysti crossisaappaat tuntuvat kömpelöiltä ja raskailta, kun niillä tallustelee täällä sisällä, mutta epäilemättä ne kuitenkin suojaavat nilkkojani pyörän päällä paremmin kuin esimerkiksi viikonloppuna käyttämäni kengät.
Onneksi edessä on viikonloppu. Mitään häikäisevää en tosin ole seuraavien päivien ajaksi suunnitellut. Aion lähinnä lojua kotosalla yksikseni - mies kun joutuu kaiketi töihin sekä huomenna että sunnuntaina. Kurjaa sinänsä, sillä olisin kovasti halunnut tehdä enskalenkin tai käydä pyörähtämässä crossiradalla. Yksin ei minun taidoillani varustetun passaa crossipyörää ulkoiluttaa, sillä tällainen säheltäjä saattaa helpostikin löytää itsensä maantasolta multaa maistelemasta. Jos sattuu tömähtämään tantereeseen tarpeeksi kovaa, ylös ei välttämättä pääsekään ilman kaverin apua.
Uusien crossisaappaiden sisäänajo siirtyy siis sekin eteenpäin. Mieheni on ilmeisesti ollut huolissaan jalkojeni hyvinvoinnista, sillä hän yllätti minut toissapäivänä uusilla ajokengillä. Olen ollut näistä saappaista niin innoissani, että laitan ne jalkaani vähän väliä ihan vain tunnustellakseni, miltä ne jalassa tuntuvat. Tietysti crossisaappaat tuntuvat kömpelöiltä ja raskailta, kun niillä tallustelee täällä sisällä, mutta epäilemättä ne kuitenkin suojaavat nilkkojani pyörän päällä paremmin kuin esimerkiksi viikonloppuna käyttämäni kengät.
keskiviikko 26. maaliskuuta 2008
Aatteita aamulla
Olen tainnut auttamattomasti nukkua pommiin tänä aamuna. Minun olisi pitänyt olla koululla jo puolitoista tuntia sitten, mutta tässä nyt kuitenkin istun alusvaatteisillani oman tietokoneen ääressä hieromassa viimeisiä unenrippeitä silmistäni.
Taivaalle kertyneet harmaat pilvet enteilevät vesi- tai lumisadetta - luultavasti jälkimmäistä, sillä viimepäivät ovat olleet harvinaisen kylmiä siihen nähden, kuinka leuto talvi on muuten ollut. Uutisissa lupailtiin eilen talven pahinta lumimyräkkää Etelä- ja Keski-Suomeen ja ilmeisesti lumimyräkkä on yllättänyt eteläisemmätkin Euroopan valtiot. Hassua, sillä nyt eletään kuitenkin jo maaliskuun loppua! Liekö nämä omituiset sääilmiöt merkki ilmastonmuutoksesta?
Pääsiäisen pakkaskeli oli joka tapauksessa aivan mahtava ja auringonpaiste kruunasi koko loman. Oli harvinaisen hankalaa palata takaisin arkeen muutaman ihanan vapaapäivän päätteeksi. Endurolenkit talvisissa metsissä ja pitkään nukutut aamut tuntuivat niin hyvältä, että keskittyminen arkisempiin asioihin, kuten koulunkäyntiin, tuntuu nyt suorastaan vaikealta.
Nukuinkohan pommiin kuitenkaan vahingossa? Ehkä halusin vain pitää kiinni lomapäivien vapaudesta vielä hetken!
Taivaalle kertyneet harmaat pilvet enteilevät vesi- tai lumisadetta - luultavasti jälkimmäistä, sillä viimepäivät ovat olleet harvinaisen kylmiä siihen nähden, kuinka leuto talvi on muuten ollut. Uutisissa lupailtiin eilen talven pahinta lumimyräkkää Etelä- ja Keski-Suomeen ja ilmeisesti lumimyräkkä on yllättänyt eteläisemmätkin Euroopan valtiot. Hassua, sillä nyt eletään kuitenkin jo maaliskuun loppua! Liekö nämä omituiset sääilmiöt merkki ilmastonmuutoksesta?
Pääsiäisen pakkaskeli oli joka tapauksessa aivan mahtava ja auringonpaiste kruunasi koko loman. Oli harvinaisen hankalaa palata takaisin arkeen muutaman ihanan vapaapäivän päätteeksi. Endurolenkit talvisissa metsissä ja pitkään nukutut aamut tuntuivat niin hyvältä, että keskittyminen arkisempiin asioihin, kuten koulunkäyntiin, tuntuu nyt suorastaan vaikealta.
Nukuinkohan pommiin kuitenkaan vahingossa? Ehkä halusin vain pitää kiinni lomapäivien vapaudesta vielä hetken!
keskiviikko 12. maaliskuuta 2008
Siivouspäivä ja muita jupinoita
Tuntijärjestelyistä johtuen minulle suotiin ylimääräinen vapaapäivä keskelle viikkoa. Ajattelin käyttää tämän päivän hyödyksi ja siivota. Syntymäpäiväni lähestyy, ja olisi kiva saada kämppä jonkinlaiseen kuosiin ennen sitä. Meille ei ole tulossa vieraita, mutta oma mielenrauhani kärsii, jos on hirveän sotkuista juhlapäivänä.
Otin imurin esiin heti aamupäivällä. Kissa vilkaisi sitä yhden ainoan kerran ja pinkoi sitten piiloon. En ole nähnyt koko kattia sen koommin. Katoaminen johtunee siitä, että imuri on lojunut koko päivän keskellä tuvan lattiaa, ja kissa inhoaa sitä koko pienen sydämensä pohjasta. Sain siis nostettua imurin ulos siivouskaapista - mutta toistaiseksi en ole vielä saanut imuroitua ensimmäistäkään lattianeliöä.
Sen sijaan sain patistettua itseni lenkille. Pihalla on oikeastaan aika kiva sää, vaikkei aurinko paistakaan. En kuitenkaan osannut arvata, että kaikki päällystämättömät tiet olisivat silkkaa mutavelliä. Rentouttavaksi tarkoitetusta lenkistä tulikin tuskallinen taivallus kuran ja liejun seassa, kun jokaisella askeleella jalkani upposivat nilkkaa myöten mutaan. Onnettomuudekseni olin vieläpä ottanut mukaani kaikki kolme koiraa. Puolessa välissä matkaa ne selvästi tympääntyivät mudassa kahlaamiseen ja hidastimme vauhtia, niin että arvon neidit saivat rauhassa tuumata, mihin kohtaan uskaltaisivat seuraavaksi tassunsa laskea.
Lopulta jätimme peltomaisemat taaksemme ja käännyimme takaisin kohti kotia ja päällystettyjä teitä. Kun muta jalkojen alla muuttui taas asfaltiksi, huokaisin helpotuksesta. Hetkellinen helpotuksen tunne vaihtui kuitenkin täydelliseen kauhistukseen erehtyessäni vilkaisemaan koiria, jotka löntystivät perässäni kyllästyneen oloisina: Kaikki kolme olivat paksun, harmaan kurakerroksen peitossa korvanpäitään myöten. Saavuttaessamme ulko-oven nappasin koirat syliini ja kannoin ne suoraan lämpimään suihkuun. Imuri sai toistaiseksi unohtua.
Tämä lenkki taisi olla liikaa myös tuolle lauman uusimmalle jäsenelle, jonka toin kotiin viime lauantaina. Vaikka tämä neiti omistajansa mukaan nauttiikin ulkoilusta melkein yhtä paljon kuin syömisestä, tämänpäiväisellä lenkillä sen olemuksessa ei näkynyt merkkiäkään siitä, että sillä olisi ollut hauskaa.
Lohduttaisikohan sitä tieto siitä, että hauskaa ei ollut minullakaan?
Ah, tämä Suomen ihana talvi. Tai kevät. Mikä onkaan.
Otin imurin esiin heti aamupäivällä. Kissa vilkaisi sitä yhden ainoan kerran ja pinkoi sitten piiloon. En ole nähnyt koko kattia sen koommin. Katoaminen johtunee siitä, että imuri on lojunut koko päivän keskellä tuvan lattiaa, ja kissa inhoaa sitä koko pienen sydämensä pohjasta. Sain siis nostettua imurin ulos siivouskaapista - mutta toistaiseksi en ole vielä saanut imuroitua ensimmäistäkään lattianeliöä.
Sen sijaan sain patistettua itseni lenkille. Pihalla on oikeastaan aika kiva sää, vaikkei aurinko paistakaan. En kuitenkaan osannut arvata, että kaikki päällystämättömät tiet olisivat silkkaa mutavelliä. Rentouttavaksi tarkoitetusta lenkistä tulikin tuskallinen taivallus kuran ja liejun seassa, kun jokaisella askeleella jalkani upposivat nilkkaa myöten mutaan. Onnettomuudekseni olin vieläpä ottanut mukaani kaikki kolme koiraa. Puolessa välissä matkaa ne selvästi tympääntyivät mudassa kahlaamiseen ja hidastimme vauhtia, niin että arvon neidit saivat rauhassa tuumata, mihin kohtaan uskaltaisivat seuraavaksi tassunsa laskea.
Lopulta jätimme peltomaisemat taaksemme ja käännyimme takaisin kohti kotia ja päällystettyjä teitä. Kun muta jalkojen alla muuttui taas asfaltiksi, huokaisin helpotuksesta. Hetkellinen helpotuksen tunne vaihtui kuitenkin täydelliseen kauhistukseen erehtyessäni vilkaisemaan koiria, jotka löntystivät perässäni kyllästyneen oloisina: Kaikki kolme olivat paksun, harmaan kurakerroksen peitossa korvanpäitään myöten. Saavuttaessamme ulko-oven nappasin koirat syliini ja kannoin ne suoraan lämpimään suihkuun. Imuri sai toistaiseksi unohtua.
Tämä lenkki taisi olla liikaa myös tuolle lauman uusimmalle jäsenelle, jonka toin kotiin viime lauantaina. Vaikka tämä neiti omistajansa mukaan nauttiikin ulkoilusta melkein yhtä paljon kuin syömisestä, tämänpäiväisellä lenkillä sen olemuksessa ei näkynyt merkkiäkään siitä, että sillä olisi ollut hauskaa.
Lohduttaisikohan sitä tieto siitä, että hauskaa ei ollut minullakaan?
Ah, tämä Suomen ihana talvi. Tai kevät. Mikä onkaan.
perjantai 29. helmikuuta 2008
Karkauspäivä!
Kirjoitan blogiini tänään puhtaasti sen takia, että tällainen päivämäärä esiintyy vain kerran neljässä vuodessa.
Olen talvilomalla - jos tätä nyt lomaksi voi kutsua. Tekemistä tuntuu riittävän joka hetkelle, vaikka yritänkin lykätä ainakin osan tehtävistä johonkin hamaan tulevaisuuteen. Parina aamuna olemme mieheni kanssa ehtineet pyörähtämään crossiradalla, ja voi kuinka nautinkaan ajamisesta näin pitkän tauon jälkeen - siitäkin huolimatta, että varsinkin aluksi ajaminen tuntui suorastaan tuskallisen vaikealta. Tauon aikana ehdin jo ilmeisesti unohtaa, ettei tuo motocrosspyörällä ajaminen ole missään suhteessa helppoa, kun alla on upottava ja patikkoinen crossirata urineen. Lisäksi talvella lumi tuo oman lisänsä ajamisen haasteellisuuteen, vaikka piikkirenkaat aika tehokkaasti maahan pureutuvatkin.
Koulu jatkuu jälleen maanantaina. Ajatus ahdistaa ihan aavistuksen verran, sillä edessä on ainakin kolme tenttiä ja riittävästi myös erilaisia pakollisia tehtäviä kursseihin liittyen. Harjoittelupaikan etsiminen on jonkin verran edistynyt, mikä tietysti on hienoa, mutta koska mitään varmaa ei ole vielä tiedossa, sekin luo omalta osaltaan paineita. Saa nähdä, kuinka tässä käy.
Olen talvilomalla - jos tätä nyt lomaksi voi kutsua. Tekemistä tuntuu riittävän joka hetkelle, vaikka yritänkin lykätä ainakin osan tehtävistä johonkin hamaan tulevaisuuteen. Parina aamuna olemme mieheni kanssa ehtineet pyörähtämään crossiradalla, ja voi kuinka nautinkaan ajamisesta näin pitkän tauon jälkeen - siitäkin huolimatta, että varsinkin aluksi ajaminen tuntui suorastaan tuskallisen vaikealta. Tauon aikana ehdin jo ilmeisesti unohtaa, ettei tuo motocrosspyörällä ajaminen ole missään suhteessa helppoa, kun alla on upottava ja patikkoinen crossirata urineen. Lisäksi talvella lumi tuo oman lisänsä ajamisen haasteellisuuteen, vaikka piikkirenkaat aika tehokkaasti maahan pureutuvatkin.
Koulu jatkuu jälleen maanantaina. Ajatus ahdistaa ihan aavistuksen verran, sillä edessä on ainakin kolme tenttiä ja riittävästi myös erilaisia pakollisia tehtäviä kursseihin liittyen. Harjoittelupaikan etsiminen on jonkin verran edistynyt, mikä tietysti on hienoa, mutta koska mitään varmaa ei ole vielä tiedossa, sekin luo omalta osaltaan paineita. Saa nähdä, kuinka tässä käy.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
