Odottelu on päättynyt. Melko hermojaraastavalla tavalla se päättyikin, mutta tässä on tulos.
Synnytys käynnistyi eilen puoleltapäivin, ja aluksi kaikki tuntui menevän hyvin. Hetkeä myöhemmin löysin itseni kuitenkin eläinlääkärin vastaanoton odotustilasta jännittämässä, kuinka leikkauspöydällä makaavalle koiralleni ja mahdollisille pennuille kävisi. Siinä tilanteessa minuutit tuntuivat hurjan pitkiltä, mutta onneksi seurassani oli vanhempi naishenkilö, jonka kanssa jutusteleminen vei ajatukseni tehokkaasti pois kaikista niistä kauhukuvista, mitä sana sektio päähäni yleensä onnistuu luomaan.
Kesken keskustelutuokiomme kuulimme leikkaussalin puolelta pontevan rääkäisyn. Maailmaan oli saatettu ainakin yksi uusi elämä. Hetkeä myöhemmin hoitaja ryntäsi luokseni kahden pienen käärön kanssa ja työnsi syliini kaksi varsin pirteää urospentua. Kolmas pennuista oli kuulemma hyvin eloton vielä, ja eläinlääkäri ja hoitaja tekivätkin tunnin verran töitä, ennen kuin pienen pieni tyttö saatiin kunnolla virkoamaan.
Saga menetti leikkauksessa paljon verta, ja kohtu tihkui vielä leikkauksen jälkeenkin tovin. Pysyttelimme eläinklinikalla tilannetta seuraten. Saga makasi peittokasan alla, lämpöpullojen keskellä tiputuksessa ja hytisi kylmästä. Vaikka pienet pennut ihania ovatkin, katsellessani vällyjen alla hytisevää koiraani en voinut olla soimaamatta itseäni siitä, että olin tieten tahtoen laittanut aluilleen tällaisen tapahtumaketjun pari kuukautta aikaisemmin.
Saga alkoi kuitenkin nopeasti virkoamaan ja lämpenemään, ja vuotokin väheni pikkuhiljaa. Pennut eivät sitä jaksaneet vielä siinä vaiheessa kiinnostaa, mutta voiko koiraraukkaa siitä moittia, olihan se juuri käynyt läpi melkoisen tapahtumasarjan, eikä olo varmasti aivan kivutonkaan ollut. Pakkasin pennut yhdessä hoitajan kanssa kylmälaukkuun lämpöpullojen päälle, laitoin Sagan kuljetuskoppaansa, ja palasimme kotiin.
Olin valmistautunut valvomaan koko yön, sillä en uskonut Sagan vielä välittävän pennuistaan. Eläinlääkärikin oli epäillyt, että Saga kiinnostuisi pennuistaan vasta myöhemmin, kuitenkin viimeistään vuorokauden kuluttua. Päästessäni kotiin ja nostaessani pennut pentulaatikkoon tapahtui kuitenkin jotain vallan ihmeellistä. Saga käveli reippaasti pentujensa luokse ja asettui imettämään ja puhdistamaan niitä, eikä sillä näyttänyt olevan epäilystäkään siitä, etteivätkö nämä olisi hänen pentujaan.
Suuri kiitos avusta Mai-Vetin ihanalle henkilökunnalle, erityisesti Merjalle ja Sarille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti