Kuulumisia pitkästä aikaa

Mistähän johtuu, että olen äärettömän huono kirjoittamaan päiväkirjaa tai päivittämään blogiani juuri silloin, kun ympärillä tapahtuu mielenkiintoisia asioita?

Edellisen postaukseni ja tämän päivän väliin mahtuu paljon. Itse asiassa kerrottavaa on varmaan liikaakin, sillä sopivaa hetkeä blogin päivittämiseen ei ole oikein löytynyt. Olen toki monta kertaa suunnitellut jotain tänne naputtelevani, mutta silti päivittäminen on jäänyt ja unohtunut, kun jokin muu, akuutimpi asia on häirinnyt hopeahiutaleisiin keskittymistä. Lopulta tänä yönä - pyörittyäni tunnin verran sängyssä ilman pienintäkään merkkiä unesta - päätin hoitaa tämän häiritsevän pienen yksityiskohdan pois päiväjärjestyksestä ja herättää blogini taas hetkellisesti henkiin.

Pentukolmikko, jonka kehitystä sain ihailla kahdeksan viikon ajan, on nyt levittäytynyt maailmalle. Pojat lähtivät joulun jälkeen uusiin koteihinsa. Vain pikkutyttö jäi kotiin - tosin tässä pikkutytössä on koiraa kolmenkin edestä! Cillaksi ristitty pieni neitokainen pistää koko taloutemme uuteen uskoon ja valloittaa paitsi parhaat makuupaikat myös kaikkien sydämet. Toki neidillä on omat ärsyttävät ominaisuutensa, joista ehkä pahin on tapa herätä varhain aamulla kerjäämään huomiota, mutta tämän pakkauksen mukana tulee toisaalta myös aimo annos ihanaa pennuntuoksua ja iloista vilinää, ja sitähän minä olen jo pitkään kaivannutkin!



Tämä syksy tarjosi enemmänkin uuden elämän ihmeitä kun mihin alunperin olin varautunut. Kolme chihuvauvaa syntyivät ihan harkitusti, mutta kissamme järjesti meille pienen yllätyksen - tai neljä pikkuista yllätystä, jos ihan tarkkoja ollaan.

Toki nämä pienet pumpulipallot olisivat pitäneet olla ennustettavissa - olinhan tyhmyyksissäni siirtänyt Riesan sterilisaation ajankohtaa koko ajan myöhemmälle syksyyn. Rangaistus moisesta oli vallan kauhea: neljä ihanaa, pörröistä, pehmoista, hyväntuoksuista höpönassua. Tiedän, ettei tällaisista vahinkovauvoista pitäisi olla järin riemuissaan, mutta niin hurmaavia otuksia nämä karvapallot ovat, ettei niitä yksinkertaisesti voi katsella hullaantumatta totaalisesti. Sitäpaitsi kissanpoikaset tarjosivat yllättäen lohdun veljiään ikävöivälle Cillalle - pikkutyttö nimittäin löysi uudet parhaat ystävänsä aivan toisen lajin parista!

Munatoti

Mieheni inhoaa glögiä. En voi väittää pitäväni siitä itsekään, lukuunottamatta tyrnimarjaglögiä, jota taas ei tunnu hevillä löytyvän ainakaan tavallisten markettien hyllyiltä. Muutama päivä sitten törmäsin netissä surffaillessani munatotin ohjeeseen - ja muistaessani jonnekin kaappiemme perälle unohtuneen rommipullon päätin kokeilla, miten tämä amerikkalaisten "vastine" glögille pärjää joulujuomavertailussa.

Täytyy sanoa, että tämä joulujuoma taitaa nousta ylivoimaiseksi suosikiksi meidän taloudessamme. Jopa tuo rommi, jota ei suinkaan vahingossa ole unohdettu kaapinperälle, tuli käytettyä loppuun viimeistä pisaraa myöten. Paksu, maitopohjainen juoma houkuttelee tehokkaasti nautiskelemaan pehmeästä sohvasta ja paksuista vilteistä höyryävän kupin äärelle.

Munatoti neljälle

4 dl maitoa
2 dl kuohukermaa
2 luomumunaa
2-3 rkl (fariini)sokeria
vaniljasokeria
1 dl rommia, konjakkia tai näiden sekoitusta

Pinnalle:
Raastettua muskottipähkinää
(vaahdotettua kuohukermaa)


Kuumenna maito ja kerma kattilassa kiehuvaksi. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita munavaahtoon kuuma maito-kermaseos ja alkoholi vuorotellen. Kaada juoma mukeihin, koristele halutessasi kuohukermalla. Ripottele lopuksi päälle hieman raastettua muskottipähkinää.

Kaksiviikkoiset ipanat

Pennut ovat niin viehättäviä otuksia nukkuessaan ja tuhistessaan emon tissillä, ettei pentulaatikon äärestä oikeastaan malta poistua vain päivittääkseen kuulumisia blogiin, jota tuskin kukaan koskaan lukee. Tänään kuitenkin toisenlainen velvollisuus kutsui, ja minun oli pakko siirtää iso ahterini vaihteeksi koulunpenkille. Onneksi pennuista ei tarvitse olla erossa muutamaa hassua tuntia enempää - olkoonkin, että minuutit kuluvat täällä koululla äärettömän hitaasti, ja kahden tunnin koulupäivä tuntuu kestävän ikuisuuden.

Tämä pakollinen kouluvisiitti kaikessa tylsyydessään tarjoaa kuitenkin mainion mahdollisuuden blogiin naputtelulle, sillä opettajaa ei juurikaan näytä kiinnostavan, mitä me opiskelijat oikeastaan tietokoneillamme teemme.

Koen silti tarvetta hieman puollustella toimintaani: Käymme tällä tunnilla läpi sellaisia asioita, jotka ovat minulle entuudestaan tuttuja, joten älkää ainakaan suoraan tuomitko minua!

Pennut kasvavat hurjaa vauhtia. Suurin poika painaa liki puolikiloa - ja on vasta 14 vuorokautta vanha! Pikkutyttökin on oikeastaan jo kolminkertaistanut painonsa - Hieman päälle 100 grammaisesta rääpäleestä on kasvanut jo kunnon kokoinen pentu. Alkuviikosta naperoilla aukesivat myös silmät - ja mikä olisikaan suloisempi näky, kuin pienen pieni pentu, joka tihrustelee maailmaa "uusilla" silmillään.

Uuden elämän ihme

Odottelu on päättynyt. Melko hermojaraastavalla tavalla se päättyikin, mutta tässä on tulos.

Synnytys käynnistyi eilen puoleltapäivin, ja aluksi kaikki tuntui menevän hyvin. Hetkeä myöhemmin löysin itseni kuitenkin eläinlääkärin vastaanoton odotustilasta jännittämässä, kuinka leikkauspöydällä makaavalle koiralleni ja mahdollisille pennuille kävisi. Siinä tilanteessa minuutit tuntuivat hurjan pitkiltä, mutta onneksi seurassani oli vanhempi naishenkilö, jonka kanssa jutusteleminen vei ajatukseni tehokkaasti pois kaikista niistä kauhukuvista, mitä sana sektio päähäni yleensä onnistuu luomaan.

Kesken keskustelutuokiomme kuulimme leikkaussalin puolelta pontevan rääkäisyn. Maailmaan oli saatettu ainakin yksi uusi elämä. Hetkeä myöhemmin hoitaja ryntäsi luokseni kahden pienen käärön kanssa ja työnsi syliini kaksi varsin pirteää urospentua. Kolmas pennuista oli kuulemma hyvin eloton vielä, ja eläinlääkäri ja hoitaja tekivätkin tunnin verran töitä, ennen kuin pienen pieni tyttö saatiin kunnolla virkoamaan.

Saga menetti leikkauksessa paljon verta, ja kohtu tihkui vielä leikkauksen jälkeenkin tovin. Pysyttelimme eläinklinikalla tilannetta seuraten. Saga makasi peittokasan alla, lämpöpullojen keskellä tiputuksessa ja hytisi kylmästä. Vaikka pienet pennut ihania ovatkin, katsellessani vällyjen alla hytisevää koiraani en voinut olla soimaamatta itseäni siitä, että olin tieten tahtoen laittanut aluilleen tällaisen tapahtumaketjun pari kuukautta aikaisemmin.

Saga alkoi kuitenkin nopeasti virkoamaan ja lämpenemään, ja vuotokin väheni pikkuhiljaa. Pennut eivät sitä jaksaneet vielä siinä vaiheessa kiinnostaa, mutta voiko koiraraukkaa siitä moittia, olihan se juuri käynyt läpi melkoisen tapahtumasarjan, eikä olo varmasti aivan kivutonkaan ollut. Pakkasin pennut yhdessä hoitajan kanssa kylmälaukkuun lämpöpullojen päälle, laitoin Sagan kuljetuskoppaansa, ja palasimme kotiin.

Olin valmistautunut valvomaan koko yön, sillä en uskonut Sagan vielä välittävän pennuistaan. Eläinlääkärikin oli epäillyt, että Saga kiinnostuisi pennuistaan vasta myöhemmin, kuitenkin viimeistään vuorokauden kuluttua. Päästessäni kotiin ja nostaessani pennut pentulaatikkoon tapahtui kuitenkin jotain vallan ihmeellistä. Saga käveli reippaasti pentujensa luokse ja asettui imettämään ja puhdistamaan niitä, eikä sillä näyttänyt olevan epäilystäkään siitä, etteivätkö nämä olisi hänen pentujaan.



Suuri kiitos avusta Mai-Vetin ihanalle henkilökunnalle, erityisesti Merjalle ja Sarille!

61/59 VRK

Sanoin Sagalle, ettei viikonlopun aikana saa synnyttää. Saga oli kiltti tyttö, kuten aina, ja totteli emäntäänsä. Odottelu siis jatkuu, ja ainakin toistaiseksi selvät merkit synnytyksen käynnistymisestä antavat odottaa itseään. Äsken tyhjeni ruokakippokin sellaisella vauhdilla, että tuskin vielä ensiyönä tarvitsee herätä auttamaan pentuja maailmaan, vaikka eihän sitä koskaan voi tietää.

Jos rehellisiä ollaan, tämä odottelu ja jännittäminen alkaa käydä emännän hermoille. Koira itse on sentään rauhallinen kuin viilipytty. Lähinnä se lepäilee tyynyllään, sohvalla, milloin missäkin, ikään kuin kerätäkseen voimia tulevaa koitosta varten. Välillä se nousee jaloittelemaan ja tutkimaan, mitä kaverit mahtavat touhuta - riehumaan se ei enää itse kuitenkaan innostu, mutta kukapa tuollaisen mahan kanssa jaksaisi kauheasti peuhatakaan.

Tiineyskuulumisia

Olen "mammalomalla" - ainakin osittain. Tekemistä nimittäin riittää. Onneksi pystyn tekemään kaiken täältä kotoa käsin, eikä minun tarvitse jättää tuota viimeisillään olevaa narttua hetkeksikään yksin.

Eilen käytiin tytön kanssa tiineysröntgenissä. Kuvasta löytyi peräti kolme pentua, vaikka vauvavatsan koko ei mikään päätähuimaava ole ollutkaan. Toki tuo pallomaha on paisunut koko ajan, eikä se näytä enää niin pieneltä kuin aikaisemmin. Tänäaamuna vatsa tuntui itseasiassa valtavalta, mutta ehkä se johtuu vain siitä, että nyt tiedän pentujen tarkan lukumäärän.

Ensimmäinen pentu on röntgenkuvan mukaan tulossa takajalat edellä - kuten viimeksikin, kaksi vuotta sitten. Toivon tosissaan, että synnytyksestä selvittäisiin ilman eläinlääkärin apua, mutta kauhukuva synnytyskanavaan juuttuneesta jättiläispennusta, jonka takatassut pilkottavat jo ulkona, kummittelee väkisinkin mielessä. Viimeyönä näin unta, jossa tartuin pikkukäpäliin lukkopihdeillä saadakseni niistä kunnon otteen. Hyi hirvitys.

Jännittävät hetket ovat siis käsillä. Kunpa kaikki menisi hyvin!

H-hetki lähestyy

Tuon tulevan mamman tiineysultrassa näkyi siis kolme-neljä alkiota. Noh, laskettu aika lähestyy, ja maha ei kovin suureksi ole kasvanut, joten luultavasti siellä ei ihan niin montaa möngertäjää ole, kuin mitä ultra lupaili. Mamman masu on oikeastaan aika pieni. Muhkurainen - ja pieni.

Täytynee ensiviikolla käydä röntgenissä tarkistamassa lukumäärä, mutta kovin suuria toiveita en elättele tuon mahan koosta johtuen.