Syksyinen viikonloppu taipuu kohti loppuaan. Mieheni lähti taas kerran työmatkalle, tällä kertaa Itä-Suomeen. Suljen verhot visusti, etten näkisi pimeää, sateista sunnuntai-iltaa, joka juuri nyt tuntuu niin kovin pelottavalta. Yritän epätoivoisesti unohtaa, että mieheni on yksin jossain tuolla pimeässä, edessään yli neljänsadan kilometrin matka. Huoli saa käteni tärisemään ja pelko ajatukseni sumenemaan.
Rakastaminen ei aina ole kaunista. Juuri nyt se on lähes sietämätöntä. Voi kun sydämessäni olisi on/off-kytkin, jota kääntämällä saisin kaikki nämä tunteet katoamaan!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti